- Vinkit
Sähkötekniikka kehittyy jatkuvasti
Diplomi-insinööri Tapio Siren, 27, tarkkailee Wärtsilän palveluksessa maailmaa ja markkinoita. ”Monipuolisuus ja kansainvälisyys tekevät työstä kiinnostavan”, analyytikko toteaa.
Tapio Siren valmistui Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta keväällä 2008 pääaineenaan sähkötekniikka. Nykyisessä työssään Business Analyst -tittelillä Wärtsilän Ship Power -yksikössä Helsingissä hän aloitti pari kuukautta myöhemmin.
”Seuraan markkinoita ja kilpailijoiden toimintaa. Päivä esimerkiksi alkaa uutiskatsauksella siihen, mitä juuri nyt tapahtuu ja miltä tulevaisuus näyttää”, Siren kertoo.
”Oikeastaan olen nyt sikäli mainiossa työssä, että seuraisin näitä asioita joka tapauksessa vapaa-ajallani.”
Siren oli opiskeluaikaan vuoden Australiassa , josta hän jatkoi vielä neljäksi kuukaudeksi Japaniin. Siitä jäi halu tehdä työtä kansainvälisessä ympäristössä. Wärtsilällä se onnistuu.
”Esimerkiksi kollegoistakin pari on Italiasta ja yksi Venezuelasta. Lisäksi työhöni kuuluu yhteydenpito Intiassa olevaan pariin työntekijään. Siinä saa miettiä myös sitä, miten matkojen yli voidaan hoitaa toimivat kontaktit.”
Ulkomailla asuessa oppii itsestä ja muista
Tapio Siren suoritti tutkintonsa Lappeenrannassa, mutta elämästä hän uskoo oppineensa eniten Australiassa ja Japanissa.
”Ulkomailla saa muun muassa itseluottamusta ja laaempaa näkökulmaa elämään. Mahdollisuus kannattaa mielestäni ehdottomasti hyödyntää opiskelujen yhteydessä.”
Australiassa Siren opiskeli lähinnä organisaatiokäyttäytymistä. Sen ohella hän työskenteli tehtävässä, johon kuului yhteydenpito suomalaisiin yrityksen edustajiin.
Melbournesta Siren jatkoi opiskelemaan Tokioon.
”Suoraan sanottuna taustalla oli nainen, mutta sopivasti Japanista järjestyi myös opiskelumahdollisuus. Opiskelin japania, sillä halusin nähdä, miten paljon voi omaksua uutta kieltä lyhyessä ajassa. Nyt selviän japaniksi arkisista tilanteista.”
Siren kehottaa vähintään harkitsemaan vakavasti ulkomaille lähtemistä.
”Toisessa kulttuurissa joutuu opettelemaan uutta ja tulemaan toimeen erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Se on osaamista, jota tarvitaan aina. Lisäksi se on mukavaa”, Siren hymyilee.
Kaupallisuus ja tekniikka yhdistyivät
Tuusulasta kotoisin oleva Siren aloitti lukion jälkeiset opinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa vuonna 2001. Hän myöntää, että valinta ei ollut erityisen pitkän harkinnan tulos.
”Olin lukenut esimerkiksi laajan matematiikan, ja isä oli sähköalalla. Ajattelin, että miksipäs ei sähkötekniikan pariin Lappeenrantaan.”
Opintojen aikana Siren huomasi, ettei hän osannut kuvitella itseään istumaan suunnittelupöydän ääressä tulevissa töissä. Sen sijaan hän kiinnostui sähkömarkkinoiden toiminnasta ja niiden kehittämisestä. Siren kehuu Lappeenrantaa hyväksi opiskelukaupungiksi.
”Käytännössä yhdistin kaupallisia ja teknisiä opintoja. Lappeenrannassa annettiin laadukasta opetusta joustavasti ja siellä oli hyvä henki, joten omaa kiinnostusta oli helppo seurata ja tutkinto mahdollista koostaa monipuolisesti."
Viimeisin kesätyöpaikka Sirenille löytyi ABB:ltä. Silloin Siren hoiti työhaastattelun Skypen välityksellä Japanista. Samaan yritykseen Siren teki myös diplomityönsä.
”Opintoja miettiessä kannattaa selvittää, mistä oikeasti on kiinnostunut ja mitä haluaa tehdä. Se motivoi opiskeluun, joten vaikeammatkin asiat haluaa selvittää. Ja on hyvä pitää mielessä, että opiskeluaikana voi ottaa myös tietyllä tavalla rennosti: työelämään siirtymisen jälkeen esimerkiksi se lähtö ulkomaille ei välttämättä ole niin helposti toteutettavissa”, matkailua mieluusti harrastava Siren sanoo.
Wärtsilä Oyj
Wärtsilä on edelläkävijä merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen sekä palvelujen toimittajana. Wärtsilän ratkaisut tukevat asiakasyritysten liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren ajan. Yhtiö kehittää teknisiä sovelluksia, joista hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö. Wärtsilässä työskentelee 18 000 ammattilaista 70 maassa.
9.3.2009
