Tuotantotalous on erikoisosaamista
Suvi Ruuska on projekti- ja suunnittelujohtaja Technip Offshore Finland Oy:llä. Yhtiö on maailman johtava offshoreprojektien ja erikoisosaamista vaativien teknologiateollisuuden komponenttien valmistaja Porin Mäntyluodossa. Suvin johtamassa porukassa on 200 henkilöä: projektipäälliköitä tiimeineen. Technip Offshore Finland Oy on osa ranskalaista Technip-konsernia. Konsernin pääpaikka on Pariisissa. Porissa suunnitellut ja rakennetut offshore-tuotteet ovat menneet perinteisesti suurelta osin Meksikonlahdelle. Suvin työ on siis erittäin kansainvälistä. Siitä kertovat myös työtehtävät.
– Linjaorganisaatiotoiminnat, control, planning, kustannusten hallinta, myynti, raportointi muun muassa Houstoniin, luettelee Suvi kahta kieltä sujuvasti sekaisin käyttäen.
Projektijohtajan kansainvälinen ympäristö
Itse asiassa työporukka Technipillä käyttää paljon englantia jokapäiväisessä työssään. Usein työpaikalla on asiakkaita ja heidän edustajiaan.
– Hyvin monet palaverit hoidetaan englanniksi. Ranskan kielen taito olisi myös plussaa, Suvi kertoo.
Projekti- ja suunnittelujohtajan työpäivä etenee palaverista toiseen. Jokaiseen päivään kuuluu sähköposteihin vastaamista, mutta sitäkin enemmän erilaisten asioiden organisoimista, koordinoimista ja konsultoimista. Asioita on laitettava menemään eteenpäin.
– Usein iltapäivisin on puhelin- tai videoneuvotteluja Houstoniin. Osa tapaamisista vie ulkomaille. Joka päivä tarvitsen kielitaitoa, sekä kirjallista että suullista.
Tuotantotalous hyvä startti uralle
Suvi kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1995 ja lähti opiskelemaan tuotantotaloutta silloiseen Tampereen Teknilliseen korkeakouluun. Nykyään sama oppilaitos kulkee Tampereen teknillisen yliopiston nimellä. Suvi valmistui vuonna 2000 diplomi-insinööriksi. Opiskelujen jälkeen vierähti jonkin aikaa äitiyslomalla. Perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta. Työssään hän aloitti 2002 keväällä.
– Aluksi olin kustannusvalvontahallintainsinöörin tehtävissä ja muutamassa project controls manager -hommassa.
Kokemus karttui monien työtehtävien myötä. Näistä on ollut apua, kun vuoden 2009 alussa Suvi astui johtamaan laajempaa tehtäväkenttää.
– Tuotantotalous on laaja-alainen ja sopii moneen tehtävään eikä rajaa juuri mitään vaihtoehtoja pois. Siinä on yhdistyy sekä teknillinen että kaupallinen koulutus.
Suvi kiittelee saamansa koulutusta.
– Se antaa hyvät pohjatiedot ja valmiudet työelämään. Jokaisessa työssä on omat erityispiirteensä, jotka oppii vasta itse työssä. Koulutus ja kokemus antavat molemmat näkemystä.
Hyvä johtaja osaa Suvin mukaan kuunnella ihmisiä, mutta osaa itsenäisesti tehdä omia ratkaisujaan.
– Kokonaiskuvan hahmottaminen on tärkeää. Yrityksen strategia on huomioitava operatiivisessa johtamisessa. Ihmiset ovat voimavara ja haaste on osaamisen kehittäminen ja toiveiden ymmärtäminen.
Kohti uusia opiskeluhaasteista kohtaaville Suvin ohjeet ovat: ”Avoimin mielin.”
– Tulevaisuus on riippuu ihmisestä itsestään. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Kannattaa myös kehittää omia valmiuksiaan vastaamaan muutoksia.
Työelämään on monta polkua. Jo kesätyöntekijänä kannattaa olla innostunut omasta asiastaan.
– Parasta on, että on motivoitunut siitä, mitä ikinäkin sitten valitsee.
TECHNIP OFFSHORE FINLAND OY
Technip Offshore Finland Oy suunnittelee ja valmistaa muun muassa SPAR-runkoja kelluviin öljyntuotantoyksiköihin ja tuulivoimaloihin, energiatuotantoon soveltuvia laitteita sekä teräsrakenteita energia- ja prosessiteollisuudelle maailmanlaajuisesti. Porin Mäntyluodossa työskentelee yli 700 offshore-rakentamisen huippuosaajaa. Technip Offshore Finland Oy kuuluu ranskalaiseen Technip konserniin, joka työllistää yli 21000 henkilöä ympäri maailman.

