Työpsykologia pääaineena

 

Diplomi-insinöri Riina Vanhasen työ on erilaisempaa kuin moni ehkä kuvittelee DI:n töistä. Henkilöstön kehittämistehtävät suuressa suomalaisessa ja samalla kansainvälisessä KONE:essa poikkeavat monen muun insinöörin tehtävistä. Tosin ympäri maailmaa toimivassa hissi- ja liukuporrasyhtiössä on töitä monenlaisille insinööreille, onhan KONE alansa teknologiajohtaja.


Kutsumusammatti TKK:n työspykologian kurssilta


Aikanaan teknilliseen koulutukseen päätyminen oli Riinan mielestä paljolti sattumaa: “Sana diplomi-insinööri ei merkinnyt mitään, en tiennyt mitä DI tekee työkseen. Tiesin vain, että DI:ksi valmistuneille on tiedossa asiantuntija- ja esimiestehtäviä, jotka ovat vaativia ja itsenäisiä. Riina kertoo olleensa tosi tyytyväinen kun mahdollisuudet poikkitieteellisiin opintoihin selvisivät. ”Hieman tekniikkaa ja hieman jotain muuta, minulle se muu oli Työpsykologian ja johtamistaidon opinnot laajana sivuaineena.”

Palo nykyisiin töihin, ”kutsumusammattiin” niin kuin Riina asian ilmaisee, heräsi sivuaineopintojen työpsykologian kurssilla. “Siellä ymmärsin, että juuri näihin asioihin haluan paneutua ja tehdä hyviä tuloksia myös tulevissa töissäni. Halu auttaa ihmisiä toimimaan paremmin, motivoituneemmin ja tuottavammin työssään, auttaa johtajia ja esimiehiä tukemalla heitä ihmisten johtamisen haasteissa”, Riina muistelee. Nyt Riinan työ on valmennusten ja koulutusten tuottamista, valmentamista, muutoksien viestintää ja muutosten tekemistä yhdessä muiden ihmisten kanssa. Riinan tavoitteena on luoda ihmisille mahdollisuudet kehittää itseään siten, että he voivat vastata työnsä asettamiin haasteisiin.

Vuorovaikutus kuuluu kaikkeen

Opintojaan suunnitteleville Riina haluaa painottaa, kuinka tärkeiksi vuorovaikutustaitoihin ja johtamistaidon oppeihin tutustuminen on ainakin hänelle osoittautunut. ”Poikkitieteellisyys kannattaa. Jokainen tarvitsee tällaisia oppeja, missä tahansa työssä, vaikkei olisikaan esimies.” Yhteistyötaidot ja -halukkuus ovat valtteja teknologiayrityksissä. Harvat ihmiset voivat tehdä töitä pelkästään koneiden ja laitteiden kanssa, harvat kykenevät löytämään ratkaisuja monimutkaisiin haasteisiin ja ongelmiin ilman yhteistyötä ja muiden osaamista. Asiakaslähtöisyyden ymmärtäminen on osoittautunut usein yhtä tärkeäksi, ellei jopa tärkeämmäksi kuin tekniikan, eli koneiden ja laitteiden osaaminen. Riinan mielestä kaikissa näissä asioissa on pitkälti kyse vuorovaikutuksesta.

Parasta työssä on Riinan mielestä jatkuva uuden oppiminen, haasteelliset tehtävät ihmisten parissa esimerkiksi muutostilanteissa ja johtamisen tukemisessa. ”Ja se, kun näkee aikuisten ihmisten oppivan ja oivaltavan uusia johtamisen ja vaikuttamisen taitoja ja käyttävän niitä arjessaan. Minulle on tärkeätä tuntea että teen merkityksellistä työtä”, Riina painottaa. Tulevaisuuskin näyttää Riinan mielestä hyvältä, poikkitieteellisyys luo laajemmat mahdollisuudet esim. eri tehtäviin siirtymisen suhteen. ”Työ- ja uramahdollisuudet ovat mielekkään monipuoliset sekä koti- että ulkomailla!”

KONE

KONE on yksi maailman johtavista hissi- ja liukuporrasyhtiöistä. Se tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä ja liukuportaita sekä monipuolisia ratkaisuja niiden kunnossapitoon ja modernisointiin. KONE huoltaa myös rakennusten automaattiovia.

KONEen vuotuinen liikevaihto on noin kolme miljardia euroa, palvelupisteitä on 800 yli 40 maassa. KONE toimittaa vuosittain noin 30 000 uutta hissiä ja liukuporrasta. Yhtiön huoltosopimukset kattavat 570 000 hissiä ja liukuporrasta sekä yli 270 000 rakennusten automaattiovea. KONEen palvelukessa ympäri maailmaa on yhteensä 27 000 ammattilaista.

Haku