Automaatiotekniikka kiinnosti jo nuorena

 

Riikka Viskari innostuu tekemisestä ja suunnittelusta ja yhdessä tekemisestä. On aivan sama, onko kyseessä kaveriporukan yhteinen illanvietto tai koulu/työprojekti. Siksipä TKK:n kiltatoimintakin on sopinut Riikalle kuin nenä päähän. "Yhdessä tehden jopa kokeisiin luku voi olla hauskaa! On tylsää ja turhauttavaa pohtia yksin esimerkiksi matematiikan laskuja kun tietää, että ryhmässä laskut olisi ratkaistu jo ajat sitten."

Riikan kiinnostus teknilliseen koulutukseen heräsi kun matematiikka, fysiikka ja kemia tuntuivat mielenkiintoisilta ja helpohkoilta. "Kotona oli alusta alkaen myönteinen ja kannustava asenne matemaattisten aineiden opiskeluun", Riikka kertoo. Kotonaan hän myös näki kuinka monipuolisiin työtehtäviin insinöörin koulutuksella voi päästä. ”Se mikä näin jälkikäteen mietityttää ja harmittaa on, etten suorittanut kaksoistutkintoa. Lukion ohella olisi kannattanut ottaa ammattikouluopintoja esim. sähkötekniikasta tai elektroniikasta. Töissä olisi hyötyä, kun ymmärtäisi paremmin ihan perustason juttuja.”


Diplomi-insinööriopintojen vaihtoehtojen runsaus tuntuu hyvältä

 


Teknillisessä korkeakoulussa mahdollisuudet ovat Riikan mielestä rajattomat. Riikka kertoo tietävänsä paljon ihmisiä, jotka ovat DI-opintojensa rinnalle ottaneet viestintää, psykologiaa tai teollista muotoilua. ”DI voi mennä töihin mihin vaan, ei ole yhtä tiettyä muottia, johon kaikki diplomi-insinöörit runtattaisiin.” Riikan mielestä jo opiskeluaikana näkyy se, että teekkarit työllistyvät kesäisin muita opiskelijoita paremmin opiskelujaan vastaaviin hommiin ja työkokemuksella on suuri merkitys seuraavaa paikkaa haettaessa.

Riikka on ollut töissä kaikkina teekkarikesinään. Ensin Okmetikilla piikiekkojen valmistuksessa. ”Olin piikiekkotehtaan puhdashuoneessa, jossa oli siistimpää kuin minulla – tai varmaan kenelläkään – kotona. Kavereilta katosivat mielikuvat likaisesta ja hikisestä työympäristöstä kun kerroin työstäni puhdashuoneella, joka oli puhdas kuin leikkaussali.” Mittatekniikan keskuksessa Riikka oli kosteuslaboratoriossa harjoittelijana ja siellä hänellä oli muutama pieni omakin mittausprojekti. Sen työkokemuksen perusteella hän pääsi Vaisalan anturituotekehitykseen.

Riikka uskoo, että valmistuessaan hänellä on varsin monipuoliset mahdollisuudet hakeutua teollisuudessa melkein mihin suuntaan tahansa. Kaikista mieluiten hän tekisi töitä kansainvälistyneessä suomalaisessa yrityksessä joko tuotannossa tai tuotekehityksessä. ”Useimmat Suomessa toimivat automaatiofirmat vievät suuren osan tuotannostaan ulkomaille, joten varsinkin myynti-, tuote- tai käyttöönottoinsinöörinä pääsee varmasti matkustamaan paljon tai jopa joksikin aikaa asumaan ulkomailla.”

Takuulla hyvät jatkot!

Jatkokoulutusmahdollisuuksista tekniikan lisensiaatiksi tai jopa tohtoriksi Riikalla on valoisa kuva. "Varsinkin ne opiskelijat, jotka jäävät korkeakoululle töihin valmistumisensa jälkeen jatkavat melkein poikkeuksetta omia opintojaan. Kansainväliset opiskelumahdollisuudet ovat myös loistavat, sillä TKK osallistuu useisiin erilaisiin vaihto-ohjelmiin. Koulun kautta on myös mahdollisuus päästä ulkomaille työharjoitteluun."

Riikka itse haluaisi tulevaisuudessa ainakin pääsääntöisesti asua täällä Suomessa, mutta olisi mielellään kansainvälisen yrityksen palveluksessa.

 

Aalto-yliopisto

Haku