- Vinkit
Kiinnostus elektroniikkaan kannustaa työhön ja opiskeluun
Jukka Viinamäki, 25, opiskeli peruskoulun jälkeen sähköasentajaksi, jatkoi ammattikorkeakoulussa tietotekniikan koulutusohjelmassa ja siirtyy nyt teknilliseen yliopistoon opiskelemaan sähkötekniikkaa.
”Omat kiinnostuksenkohteet ovat vuosien varrella tarkentuneet. Käytännön osaamisen rinnalle haluan myös teoreettista ymmärrystä.”
Jukka Viinamäen vuoden 2009 kesä sujui töissä sähkötarvikkeita ja -järjestelmiä kehittävällä Ensto Oy:llä. Tuoreelle insinöörille ja teknillisessä yliopistossa opintojaan aloittavalle kesätyö tuotekehityksen parissa oli osuva pesti.
”Kesän projektissa perehdyin tuotekehitykseen laajasti ja opin hyvin, mitä se tarkoittaa. Projektiin kuului mm. systeemisuunnittelua, toimintalogiikan määrittelyä, kytkentäkaavion piirtämistä ja käyttäjän tarpeiden pohtimista. Lisäksi tehtäviin kuului monenlaista selvitystyötä esimerkiksi osien saatavuuteen liittyen”, Viinamäki kertoo.
Viinamäki osallistui kesätyössään myös nollaenergiarakentamisen maailmaan. Teknisellä korkeakoululla rakennetaan Solar Decathlon Europe 2010 -kisaa varten taloa, johon tulee myös Enston tuotteita.
”Tavoitteena on, että Madridissa talo tuottaa aurinkopaneelien avulla enemmän energiaa kuin mitä talossa kulutetaan. Eli siis talossa olevien kodinkoneiden, ilmanvaihdon, lattialämmityksen ja muut vaaditut ratkaisut kuluttavat vähemmän energiaa kuin taloon asennetut aurinkopaneelit tuottavat, ja ylimääräinen energia voidaan syöttää sähköverkkoon.”

Elektroniikkaharrastuksesta kohti työelämää
Viinamäki suuntasi peruskoulun jälkeen opiskelemaan sähköasentajaksi.
”Olin jo yläasteikäisenä kiinnostunut tietotekniikasta ja sähköstä. Yläasteen jälkeen menin ammattikouluun, koska halusin saada sähköasentajan pätevyyden ja urakointiluvat.”
Hämeenkyrön ammatti-insituutissa Viinamäen mielenkiinto kuitenkin siirtyi elektroniikkaan.
”Siitä lähtien olen korjannut ja rakentanut erilaisia elektronikkalaitteita, kuten putkivahvistimia. Halusin oppia lisää elektroniikasta, joten jatkoin ammattikoulun jälkeen Tampereen ammattikorkeakouluun opiskelemaan sulautettuja järjestelmiä.”

Ammatillisten opintojen hyväksi puoleksi Viinamäki kokee käytännönläheisyyden.
”Saa tehdä käsin ja näkee työnsä jäljen konkreettisesti. Matematiikkaa ei laskettu paljoakaan. Syvempää teoriaa tuli onneksi enemmän ammattikorkeassa, vaikka toki sekin oli varsin käytännönläheistä eli esimerkiksi harjoitustöitä oli paljon. Kun opinnoissa jaksaa nähdä vähän vaivaa ja on kiinnostusta, niin kaikista kursseista pääsee kyllä läpi”, Viinamäki kertoo.

Työharjoittelua kanadalaisyliopistossa
Yksi esimerkki ammattikorkeakoulun käytännönläheisyydestä on Viinamäen opinnäytetyö, joka kuvaa myös pääainetta eli sulautettuja järjestelmiä.
”Tein ampeerituntimittarin, jolla voi seurata, kuinka paljon kesämökillä energialähteenä käytetyn akun kapasiteetista on kulloinkin käytetty.”
Viinamäki suoritti työharjoittelujakson Manitoban yliopistossa kesällä 2008.
”Minulla oli oma projekti, jossa tutkin FPGA-piirien käyttämistä moottorin ohjauksessa. Lopputuloksena oli pitkä raportti ja demolaite, jolla pystyy säätämään 3-vaihemoottorin kierrosnopeutta portaattomasti. Työilmapiiri oli rento ja kansainvälinen”, Viinamäki muistelee.
Maisteriopintoihin ilman ylioppilastutkintoa
Viinamäki on ollut tyytyväinen opiskeluvalintohinsa, mutta insinööriksi valmistumisen jälkeen tiedonhalu kutkuttaa edelleen.
”Kun talouskin on nyt taantumassa, niin on hyvä aika opiskella. Valitsen Tampereen tekillisessä yliopistossa pääaineeksi todennäköisesti tehoelektroniikan tai elektroniikan laitesuunnittelun”
”Kun talouskin on nyt taantumassa, niin on hyvä aika opiskella. Valitsen Tampereen tekillisessä yliopistossa pääaineeksi todennäköisesti tehoelektroniikan tai elektroniikan laitesuunnittelun”
Viinamäki siirtyy yliopistossa suoraan ns. maisterivaiheen opintoihin, eli hänen ei tarvitse aloittaa yliopisto-opintoja samasta pisteestä kuin esimerkiksi suoraan lukiosta tulevien.
”Periaatteessa AMK-insinöörin tutkinto vastaa yliopiston kandia. Jonkun verran kuitenkin pitää suorittaa peruskursseja, esimerkiksi matematiikkaa. Paljon riippuu myös siitä, mitä alaa on opiskellut ja mitä yliopistossa haluaa lukea”, Viinamäki kertoo.
”Hienoa, että nykyisin on mahdollista tehdä näin, eli lukion käyminen ei ole välttämättömyys yliopisto-opintoihin. Alaa voi suunnata vähän toisin tai vaihtaa myöhemminkin, jos kiinnotus kohdistuu toisin kuin mitä ihan nuorena kuvitteli.”
Ensto on erikoistunut sähköjärjestelmien ja sähkötarvikkeiden kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin. Enstolaisia on noin 1300 Euroopassa ja Aasiassa, yhteensä 18 maassa. Suomessa toimipaikat ovat Porvoo ja Mikkeli.
Ensto kuuluu EM Group -konserniin. Liiketoiminta on jaettu kolmeen alueeseen; Ensto Utility Networks, Ensto Enclosures and Components ja Ensto Building Technology.
Enston asiakkaita ovat muun muassa sähkölaitokset, verkko- ja verkonrakennusyhtiöt, sähkötukkuliikkeet, sähköurakoitsijat ja asentajat, suunnittelijat, arkkitehdit, sähkö- ja elektroniikkateollisuuden OEM-yritykset sekä kuluttajat.