- Vinkit
Sähkötekniikka on monessa mukana
Sähkönkäyttötekniikan professori Juha Pyrhösen päivät täyttyvät opetuksesta, tenttivastausten tarkastamisesta, diplomitöiden ja väitöskirjojen ohjauksesta, tutkimuksesta, keksimisestä, yritysyhteistyöstä, uusien ideoiden kehittämisestä, hallintotehtävistä ja julkaisujen kirjoittamisesta.
Pyrhönen johtaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkökäyttötekniikan laboratoriota, jossa perehdytään sähkön tuotantoon, tuulivoima- ja vesivoimageneraattoreihin, biovoimalaitoksiin ja sähkön käyttöön. Sähkön käyttöpuolella keskeisinä opiskelukohteina ovat tehoelektroniikka ja pyörivät sähkökoneet, jotka kuluttavat noin puolet kaikesta maailman sähköstä.
− Siksi energiatehokkuus, tarkka säätö sekä korkean hyötysuhteen sähkökoneet ovat opinnoissa keskeisellä sijalla. Tulevaisuudessa sähkönkäyttötekniikan osaamista tarvitaan jopa ajoneuvojen huoltotehtävissä, kun ajoneuvot ja työkoneet ovat täynnä sähkömoottoreita ja tehoelektroniikkaa.
Sähkötekniikka on räätälöity teollisuuden tarpeisiin
− Sähköalan yritykset ovat Suomessa tärkeitä työnantajia. Viennistä merkittävä osa koostuu sähkökäyttöalan tuotteista kuten sähkömoottoreista, taajuusmuuttajista, muuntajista, erilaisista muista sähkötekniikan komponenteista sekä niitä käyttävistä koneista kuten hisseistä, nostureista ja työkoneista, selvittää Pyrhönen.
Sähkötekniikan koulutusohjelma on räätälöity teollisuuden tarpeisiin. Erityisesti sähkönkäyttötekniikka edustaa alaa, jolla on ollut jatkuva pula korkeasti koulutetuista työntekijöistä. Yritykset kilpailevat sekä diplomi-insinööreistä että tekniikan tohtoreista.
Motivaatio on tärkeintä
Pyrhösen mukaan sähkötekniikkaa opiskellakseen ei tarvita huippunumeroita luonnontieteistä ja matematiikasta, vaan tärkeintä on motivaatio.
- Tällä alalla tarvitaan innostusta teknologiaan. Parhaita opiskelijoita ovat kunnollisella maalaisjärjellä varustetut nuoret, joilla on halu vaikuttaa tekniikan kehitykseen sekä ympäristöasioihin.
Sähkötekniikan osasto tekee tiivistä yhteistyötä teollisuuden kanssa.
- Meillä on jatkuvasti menossa tutkimus- ja tuotekehityshankkeita teknologiateollisuuden yritysten kanssa. Hankkeissa tutkitaan ja kehitetään sähkökäyttöjä tai sähköntuotantotekniikkaa hyvin erilaisiin tarpeisiin. Nyt kiinnostuksen kohteina ovat muun muassa sähköautojen ja liikkuvien työkoneiden moottorit.
Pyrhönen korostaa, että sähkönkäyttötekniikka on mielenkiintoinen tekninen ala, joka tarjoaa runsaasti tulevaisuuden haasteita nuorisolle. Alalla vallitsee melko lailla työntekijän markkinat, ja opiskelijat ovat sijoittuneet valmistuttuaan hyvin työelämään teknologiateollisuuden sähköalan yrityksiin, metsäteollisuuteen, energiayhtiöihin ja työkonevalmistajille. Sähkökäytöt ja energia liittyvät niin saumattomasti yhteen, että tulevaisuudessa alan asiantuntijoiden tarve vain lisääntyy entisestään.
www.lut.fi
Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) on tieteellistä tutkimusta ja akateemista koulutusta tarjoava kansainvälinen yliopisto, joka yhdistää toisiinsa kaksi toisiaan täydentävää tieteenalaa - tekniikan ja talouden. Yliopistossa on kolme tiedekuntaa; teknillinen, teknistaloudellinen ja kauppatieteellinen tiedekunta. Opiskelijoita on noin 5000 ja henkilökuntaa 900.
Lappeenrannan teknillisen yliopisto 40-vuotisen taipaleen aikana on valmistunut 8000 diplomi-insinööriä ja kauppatieteiden maisteria sekä yli 300 tekniikan, kauppatieteiden ja filosofian tohtoria.
