- Vinkit
Tuotantotalouden ostokapellimestariksi teknillisestä yliopistosta
Wärtsilässä operatiivisena ostopäällikkönä työskentelevä Juha Päivike on Tampereen teknillisestä yliopistosta valmistunut DI Vaasasta. Juha tehtävänä on varmistaa, että Vaasan tehtailla on päivittäisessä toiminnassa tarvittavat materiaalit. Hän toimii ikään kuin kapellimestarina ostajille, puuttuu mahdollisiin ongelmatilanteisiin ja ratkaisee niitä.
Lukiossa Juha harkitsi mm. juristin koulutusta, mutta halusi kuitenkin mieluummin ammattiin, jossa saa olla enemmän tekemisissä ihmisten kanssa. Niinpä hän aloittikin armeijan jälkeen automaatiotekniikan opinnot TTY:ssa. Jo opintojen alkuvaiheessa ilmeni, ettei automaatio olekaan ihan ”mun juttu”, ja Juha ryhtyi lukemaan teollisuustaloutta ja tuotantotekniikkaa.
”Ne ovat hyviä suuntauksia, koska ne pitävät ovet auki todella monenlaisiin tehtäviin. Teollisuustalouden koulutus on voimakkaassa kasvussa ja talousasioita ymmärtävien insinöörien tarve on viime vuosina ollut paljon esillä. Kaikkein hienoimmillakin keksinnöillä on aina talouspuoli - sen pitää olla kunnossa, ennen kuin idea lähtee autotallia pidemmälle!”, Juha kertoo.
Työskentely teollisuustalouden parissa ei kuitenkaan ole pelkkää taloutta ja numeroiden pyörittelyä – Juhan mukaan näissä tehtävissä ollaan itse asiassa paljon vähemmän tekemisissä numeroiden kanssa kuin esim. monissa kaupallisen alan tehtävissä.
Kommunikointikyky tärkein työväline diplomi-insinöörille
Tampereella opiskellessaan Juha kaipasi merituulta ja suolan tuoksua. Kesä- ja diplomityön kautta hän saikin työpaikan Wärtsilästä kotipaikkakunnaltaan Vaasasta. Juhan persoona, koulutus ja monipuolinen kielitaito vakuuttivat työnantajan, ja hänelle tarjottiin kehittämistehtäviä konsernin osto-osastolla.
”Teen koko ajan tiivistä yhteistyötä tuotannon, laatuosaston, teknologian, strategisen hankinnan sekä meille materiaalia toimittavien yritysten kanssa. Sosiaalinen ulottuvuus tekee työstäni todella mielenkiintoisen. Yhteistyö- ja kommunikointikyky ovatkin kaikkein tärkeimmät asiat tässä työssä. Hienokin suunnittelu ja toteutus kaatuvat, elleivät nämä peruspilarit ole kunnossa”, Juha kiteyttää.
”Ellei koulutus ole hyvin tiukkaan suunnattu jonkun teknisen yksityiskohdan ympärille, koneiden kanssa näprääminen ei ole kovin todennäköistä. Tuotekehitysyksiköiden tehtävissä ollaan eniten tekemisissä laitteiden kanssa, mutta niissäkin on tärkeää toimia tiimeinä ja olla yhteydessä myyntiin, ostoon ja tuotantoon. Muissa tehtävissä – kuten myynti, osto, tuotanto, laatu, logistiikka – ollaan todella paljon tekemisissä ihmisten kanssa.”
Juha viihtyy hyvin ostotehtävissä ja haluaa saada kaiken mahdollisen opin ja kokemuksen työstään. Hän ei kannata jatkuvaa tehtävistä tai yrityksistä toiseen siirtymistä nopean ura- ja palkkakehityksen toivossa: ”Sillä tyylillä lopputuloksena on se, että et tiedä mistään mitään tarpeeksi, mutta löydät kyllä kaikkien paikkojen kahvitaukotiloihin! Siitä ei vaikeampina aikoina ole paljonkaan hyötyä.”
Mielenkiintoisen työn ohessa energisen Juhan elämään mahtuu jalkapalloa, sählyä ja muita vapaa-ajan aktiviteetteja, joiden parissa voi päästää työpäivän aikana kertyneitä höyryjä ulos.
Wärtsilä www.wartsila.com
Wärtsilä on edelläkävijä merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen sekä palvelujen toimittajana. Wärtsilän ratkaisut tukevat asiakasyritysten liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren ajan. Wärtsilä kehittää teknologiasovelluksia, joista hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö. Innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen avulla Wärtsilän tavoitteena on olla kaikkien asiakkaittensa arvostetuin yhteistyökumppani. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi lähes 15 000 ammattilaista työskentelee Wärtsilän 130 toimipisteessä yli 60 maassa.
