Tuotantotalous mahdollistaa myös matkailun
Alun alkaen Jonna Villikka ei suinkaan suunnitellut teknillistä koulutusta, kiinnostus oli aivan toisaalla – matkailussa. Hyvin alkaneet matkailualan opinnot vaihtuivat kuitenkin alkumetreillä, eikä katua ei ole tarvinnut. Lukion jälkeen opinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sujuivat ennätysvauhdilla ja Jonna aloittaa nyt työuraansa Haltonin Supply chain management (tilaus- ja toimitusketjun hallinnan) -tiimissä Kausalassa. Matkailu on edelleen tärkeä osa elämää - harrastuksena.
Vauhtia lukioon matkailualalta
Kun Jonna päätti peruskouluaan, oli päällimmäisenä ajatuksena: ’Ei ainakaan lukioon.’ Matkailu oli aina ollut Jonnan intohimo, ensin reissattiin perheen kanssa yhdessä ja 15-vuotiaasta alkaen omatoimisesti kavereiden kanssa. Niinpä Jonna suunnisti Porvoon ammattioppilaitokseen matkailualan opintoihin. Kuukauden opintojen jälkeen tulivat ensimmäiset tentit, joissa Jonna totesi, että homma oli liian helppoa ollakseen opiskelua.
Soitto Iitin lukioon selvitti tilanteen; Jonna oli tervetullut ensimmäiselle luokalle, vaikka lukukausi oli jo pitkällä. Lukion aineet Jonna valitsi periaatteenaan: kaikkea mielenkiintoista. Lyhyt matematiikka mahdollisti musiikin ja kuvaamataidon kurssit, lisäksi Jonnan valintoihin kuuluivat mm. fysiikka, kemia, kaikki mahdollinen tietotekniikka, venäjä ja latina.
Pohdintaa lukion jälkeen
Jonna kirjoitti ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin, lyhyt matematiikka toi eximian. Kirjoitusten jälkeen alkoi uusi harkinta, palaisiko matkailun pariin vai löytyisikö ura aivan muualta?
’Matkailu on se mistä nautin. Mietin kovasti, haluanko siitä ammatin, vai pidänkö sen harrastuksena. Puhtaasti omana ja ystävien ilona. Mietin myös, haluanko asua ja tehdä töitä ulkomailla. Lopulta päädyin siihen, että haluan harrastaa matkailua ja tehdä työkseni jotakin muuta ja pitää asuinpaikkani Suomessa.’ Jonna kuvailee lukion jälkeisiä pohdintojaan.
’Olin lukioaikana kesätöissä Haltonilla, jossa isänikin työskentelee. Viihdyin kesät ”haalarihommissa” ja vähitellen alkoi olla selkeää, että hakeudun töihin teollisuuteen ja teknilliseen koulutukseen. Olin valmis lähtemään myös miehisenä pidettyihin töihin.’ Jonna kertoo.
’Pohdin myös, missä haluaisin opiskella. Helsingin vilske ja kalliit vuokrat eivät houkuttaneet, joten Lappeenranta tuntui hyvältä ratkaisulta. Olin lukiossa tutustunut Lappeenrannan teknillisen yliopiston opinto-oppaaseen ja sieltä löytynyt tietojohtamisen koulutus kolahti. Tiesin heti, että tää on mun juttu.’ Jonna muistelee ahaa-elämystään.
Tietojohtamista ennätysvauhdilla
Tietojohtamisen opinnot ovat uusi erikoisalan tuotantotalouden suuntautumisvaihtoehdossa. Opiskelijat valitaan erikoisvalinnan kautta ja testeissä mitataan mm. loogista päättelyä. Jonnan hakiessa noin 100 pyrkijästä kymmenkunta valittiin opiskelemaan.
’Yliopistolla on itse vastuussa aikatauluistaan ja opintojen etenemisestä. Jokaisella aloittavalla opiskelijalla on tutor, eli vanhempi opiskelija ohjaajana. Hän perehdyttää käytännön asioihin, kuten esimerkiksi yliopiston tietoverkkoon. Alussa pidetään huolta, että kurssikaverit tutustuvat toisiinsa.’ Jonna muistelee opintojen alkua.
’Teekkarielämä on tietenkin oleellinen osa opiskeluaikaa.’ hymyilee Jonna. ’Fuksit eli uudet opiskelijat otetaan avosylin vastaan. Heille on fuksikasteet ja muuta ohjelmaa. ’
’Opiskelijaporukoissa on todella hyvä henki, ketään ei jätetä yksin murheineen. Teimme paljon ryhmätöitä, ja muutenkin sosiaalinen kanssakäyminen oli vilkasta.’ kertoo Jonna ja painottaa, että ryhmän tuki auttoi häntä opinnoissa eteenpäin.
Kesätöiden myötä Jonna sai aiheen diplomityöhönsä Haltonilta. Salaiseksi merkitystä työstä Jonna voi paljastaa sen verran, että se liittyy uuden projektipohjan kehittämiseen. Professorin mukaan Jonnan diplomityö sisältää aivan viimeisintä tietoa, joten voi vain kuvitella, miten innostuneita Haltonilla ollaan.
Tehtävänkuvaa räätälöidään
Jonnan työt Haltonilla alkoivat maaliskuussa 2007, jo ennen virallista valmistumista. Aluksi kaikille uusille työntekijöille järjestetään perehdytysjakso, jossa tutustutaan laajasti talon toimintoihin. Jonnan tehtävänkuvaa räätälöidään parhaillaan, se tulee sisältämään projektitöitä uusien toimintamallien kehityksessä, diplomityön tulosten soveltavaa toteuttamista ja niiden vaatimaa muutosjohtamista.
’Ensisijaisen tärkeää on, että pystyt tekemään töitä toisten kanssa.’ Jonna listaa työssä tarvittavia ominaisuuksia ja taitoja. ’ Asenne ratkaisee aina. Täytyy olla joustava, mutta päättäväinen.’
’Aktiivisuus, yhteistyökyky ja halu oppia ovat ominaisuuksia, joita työssä tarvitaan.’ Jonna jatkaa. Hänen mukaansa yliopistolla oppii, kuinka tietoa hankitaan ja dataa käsitellään sekä myös avoimuutta ja sosiaalisuutta ryhmätyöskentelyn kautta. ’Rohkeutta oppii mm. esiintymällä englanninkielellä. Siinä joutuu pistämään itsensä likoon ja asettumaan alttiiksi arvostelulle.’
’Vaadin itseltäni, että opin vielä paljon lisää ja jaksan olla kiinnostunut uusista asioista. Palkitsevinta on, kun pääsen kehittämään uutta, jotain, joka parantaa tiettyä prosessia.’ Jonna miettii ja toteaa samalla, että vähiten palkitsevaa olisi työ, jossa junnataan paikallaan ja tehdään samoja juttuja koko ajan.
Ympyrä on sulkeutunut matkailun osalta; Jonnan työ tuo mukanaan paljon matkoja ja vapaa-aikaan yhteiset matkat tiiviin ystäväpiirin kanssa tulevat kuulumaan aina.
Rajattomat mahdollisuudet
’Teknologiateollisuuden yrityksissä mahdollisuudet ovat rajattomat. Jokainen yritys tarvitsee teknologian osaajia, työtehtäviä on rajattomasti tuotesuunnittelusta ylimpään johtoon.’
’Ammattioppilaitoksesta voi hakeutua haalarihommiin, ammattikorkeakoulusta haalari- tai konttorihommiin ja yliopistosta konttorihommiin.’ Jonna kuvaa koulutuksen eri tasoja ja tuumaa: ’Toteuta rohkeasti se, mitä haluat. Pidä kiinni unelmastasi!’
www.halton.com
Halton Indoor on yksi Halton-konsernin neljästä liiketoiminta-alueesta. Se tarjoaa sisäilmastotuotteita ja -ratkaisuja julkisiin rakennuksiin ja panostaa kestävien sisäilmaratkaisujen kehitykseen ja markkinointiin. Haltonin tuottamat sisäilmastot ovat terveellisiä, miellyttäviä, tuottavia ja energiatehokkaita koko elinkaarensa ajan.

