Teollinen muotoilija Jenni ja konetekniikan opiskelija Turkka suunnittelivat tehdashallille uusia muotoja
 


Koneteekkari Jenni Kananen, 23, ja teollisen muotoilun opiskelija Turkka Heiska, 25, perehtyivät Jyväskylän Metso Paperiin, paperikoneiden ja paperin valmistuksen maailmaan Murjottelu-työharjoitteluohjelmassa. Kaksikon tehtäväksi muodostui uuden tehdashallin ulkoasun suunnittelu: millainen tehdasrakennus olisi toimiva ja samalla nykyaikaisen näköinen?

Murjottelu-harjoittelu toi sekä Jennille että Turkalle paljon uutta.
”Ihan ensiksi me järjestimme Rautpohjan 70-vuotisjuhlia. Teimme kaikenlaista, kuten suunnittelimme paperista taiteltavat propellihatut vieraille jaettavaksi”, Jenni kertoo.
”Sitten opettelimme esimerkiksi Catia-tietokoneohjelman käytön ja siirryimme tositoimiin”, Turkka jatkaa.
Jennin ja Turkan projektina oli ”paremman tehdaslayoutin suunnittelu”. Kesän mittaan parivaljakko on siis ideoinut tehdashallia, jossa paperia voitaisiin valmistaa tehokkaasti ja sujuvasti ja joka myös näyttäisi tyylikkäältä. Arkeen on kuulunut muun muassa tietokoneella suunnittelua, paperinvalmistuksen prosesseihin tutustumista, palavereita, pienoismallien rakentamista ja työn tulosten esittelyä talon sisällä.


Murjottelu-parin taidetta ja järkeilyä
 


Metso Paperin seinien ulkopuolella Jenni ja Turkka eivät työnsä tuloksista juuri saa puhua. Mutta molemmat vakuuttavat, että Murjottelu-kesä on ollut opettavainen ja hyödyllinen sekä tuonut uusia näkökulmia omaan alaan.
”Turkan myötä on nähnyt, että eivät muotoilijat ole vain taiteilijoita, vaan siellä liikkuu järkikin päässä”, Jenni naurahtaa.
”Muotoilun kautta on ymmärtänyt sen, että eivät insinöörit aina ole suunnitelleet käytettävyyttä niin hyvin kuin se olisi voitu tehdä. Ja tuskin enää itse tulevaisuudessa rakentelen pienoismalleja, kuten tänä kesänä.”
Turkka kertoo kuulleensa kaikenalaisia tarinoita teekkarielämästä, sillä Jenni on aktiivisesti mukana Koneinsinöörikillan toiminnassa.
”Kustannuspuolen juttuihin on tullut uutta näkemystä tekniikan ihmisen kautta”, Turkka pohtii. ”Olen oppinut paljon paperikoneista ja paperinvalmistuksesta, ja Catia-ohjelman käyttökokemuksesta on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa.”

Kädet saa likaantua

Espoon Otaniemessä konetekniikkaa opiskeleva Jenni sanoo olevansa omalla alallaan.
”Koneet on vain tosi hienoja. Toivottavasti tulevaisuudessakin saan tehdä sellaista työtä, jossa pääsee välillä käymään myös tehtaan puolella vähän käsiä likaamassa.”
1950-luvun harrastuksekseen mainitseva Turkka haaveilee, paitsi omasta amerikanraudasta, niin myös omasta designista.
”Unelma olisi esimerkiksi huonekalujen suunnittelu alusta loppuun. Teollisuus on tietysti yksi vaihtoehto”, Rovaniemellä Lapin yliopistossa opiskeleva Turkka miettii.


http://www.murjottelu.fi
Murjottelu on työharjoitteluprojekti, jonka organisoi Teknillisen korkeakoulun Innovaatiokeskus. Murjottelu -harjoittelu tehdään kahden tai useamman eri alan opiskelijan (liiketoiminta, tekniikka ja muotoilu) muodostamassa työryhmässä. Muutoin kyseessä on aivan normaali, yrityksen ohjauksessa tapahtuva harjoittelu. Työryhmä työskentelee yrityksessä esimerkiksi tuotanto- tai tuotekehitystehtävissä. Tyypillisin harjoittelujakso on kesäharjoittelu, joka on pituudeltaan 2-3kk.

http://www.metsopaper.com
Metso Paper on johtava sellu-, paperi- ja voimantuotantoteknologioiden toimittaja. Se tarjoaa sellu- ja paperiteollisuuden asiakkaille täyden tuote- ja palveluvalikoiman. Metso Paperin asiantuntijapalvelut parantavat asiakkaiden prosessien tehokkuutta niiden koko elinkaaren ajan.

Haku