- Vinkit
Jarin valinta on konetekniikka
Jari Keränen purki lapsena kodinkoneita osiin ja kiinnitti seiniin villalankaa ikään kuin sähköjohdoksi. Nyt hän miettii hammaslääketieteessä käytettävien laitteiden ohjelmointia ja sanoo olevansa tekniikan lisäksi kiinnostunut myös psykologiasta.
Jari Keränen, 27, on Teknillisen korkeakoulun opinnoissaan loppuvaiheessa. Tekeillä on diplomityö Planmecalle ja takana monipuolisia opintoja aina Uruguayta myöten. Haastatteluhetkellä Keräsellä on mukanaan valoja vilkuttava ja virtapiireillä varustettu testikortti.
”Erilaiset laitteet ovat täynnä prosessoreita, jotka pitää saada toimimaan saumattomasti yhteen. Vaikka olen koulutukseltani sellainen henkilö, jonka pitäisi osata rakentaa näitä laitteita ulkoisesti, niin käytännössä työtäni on laitteen ohjelmointi eli se, mitä sisältä löytyy. Planmecan laitteissa näitä prosessoreita on paljon, joten myös erilaisia ohjelmistoja tarvitaan valtavasti.”
Kajaanissa kasvanut Keränen muistelee olleensa kiinnostunut erilaisista laitteista mutta lukiossa hän halusi opiskella myös psykologiaa.
”Psykologian kautta myös käytettävyyteen ja ihmisteknologiaan liittyvät seikat ovat mielenkiintoisia: miten laitteet toimisivat niin, ettei käyttäjän sitä tarvitse paljon miettiä.”
Monipuolisesti kursseja diplomi-insinööriopiskelijalle
Lukion päätteeksi Espoon Otaniemi tuntui selvältä vaihtoehdolta. Kainuulaispoikaa kiinnosti päästä isompaan kaupunkiin ja TKK tarjosi hyviä vaihtoehtoja.
”Hyvä puoli TKK:lla on monipuolisuus. Olen lukenut monenlaisia kursseja: pääaineeni on kognitiivinen teknologia ja sivuaineena on esimerkiksi kansainvälinen kauppa. Myös ihan käytännön tekemiseen pääsee mukaan, koska TKK:lla on hyvät laboratoriot.”
Keränen suuntasi myös opiskelijavaihtoon.
”Olin Uruguayissa: se oli hauskaa! Halusin kauas ja espanjalainen kielialue kiinnosti, vaikka en kieltä oikeastaan osannutkaan. En onneksi tiennyt lähtiessäni, ettei siellä ole lainkaan englanninkielisiä kursseja, joten sen ansiosta opin espanjaa aika hyvin ja opintoviikkojakin kertyi.”
Intuitio kuljettaa
Työkokemusta Keränen on ehtinyt kerätä niin sanomalehtitoimittajana, kirjakaupan myyjänä, teknisen dokumentaation parissa kuin oppilaitoksessaan C-kielen assistentin tehtävissä.
Planmecalle hän tuli kesätöihin vuonna 2008 ja jatkoi projektissa, jossa kohteena on valmiin laitteen käyttöliittymäpäivityksen tekeminen. Tämän lisäksi Keränen tekee diplomityötään, jonka aiheena on lääketieteellisissä laitteissa olevien ohjelmistojen viranomaishyväksyttäminen.
Keränen on osallistunut aktiivisesti myös opiskelija- ja osakuntaelämään, jotka ovat tuoneet sosiaalista toimintaa. Parhaillaan diplomityö tuntuu vievän avoimen nuoren miehen elämästä oman osansa, mutta edelleen jää aikaa niin kavereiden kanssa illanviettoihin kuin järjestötoimintaan.
Tulevaisuudessa Keränen näkee monta kiinnostavaa, avointa ovea.
”On monta työtä, jota voisi mielellään kokeilla. Voisi olla kiinnostavaa kokeilla esimerkiksi jonkinlaista myyjän työtä tai teknisenä eksperttinä toimimista, miksei vaikka kouluttajana toimimista”, Keränen pohtii.
”Planmecalla ei tunnuta liian tarkkaan etukäteen suunniteltavan, miten ura kehittyisi, ja se sopii minulle. Tämä on ikään kuin intuitiotalo, ja tässä projektissakin on saanut itse esittää paljon ajatuksia siihen, mihin suuntaan projektia voisi viedä.”
http://www.planmeca.com
Planmeca Group on suomalainen terveysteknologian yhtiöryhmä, jonka ydinliiketoiminnasta vastaa hammaslääketieteen laitevalmistaja Planmeca Oy. Planmeca suunnittelee ja valmistaa hammashoitoyksiköitä sekä intraoraali- ja panoraamaröntgenlaitteita, ohjelmistotuotteita ja kuvantamisratkaisuja. Vuonna 1971 perustettu yritys on alan suurin perheyhtiö maailmassa.
Planmecan tuotekehitys, hallinto sekä valtaosa tuotannosta toimivat Helsingin Herttoniemessä. Tuotannosta 98% viedään yli 100 maahan. Planmeca käyttää vuosittain liikevaihdostaan lähes kymmenesosan tuotekehitykseen.
Planmeca Groupin vuoden 2008 liikevaihtoennuste on 550 miljoonaa euroa. Henkilöstöä on lähes 2200, joista Suomessa noin 750.
