Teollinen muotoilu perustuu poikkitieteellisyyteen
Inka Kojo opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa muotoilua ja uskoo tulevaisuudessa työskentelevänsä ihmisten parissa.
”Muotoilua opiskeleva ei valmistu tiettyyn ammattiin, vaan samalla tutkinnolla voidaan tehdä hyvin erilaisia töitä.”
Inka opiskeli lukion jälkeen vuoden kansanopistossa taidelinjalla, ja sen kautta hän löysi muotoilun.
”Olin koulussa aina ollut hyvä kuvaamataidossa, mutta vasta taidelinjalla oikeastaan tajusin, mitä osaan ja haluan. Teimme siellä paljon töitä käsillämme ja kun kuulin muotoilusta, niin päätin hakea sitä opiskelemaan”, Inka kertoo.
Inka ei usko, että heti lukion jälkeen kaikki voisivat tietää kattavasti kaikista opiskelumahdollisuuksista tai edes siitä, mikä on se ”oma juttu”. Hän kehottaa miettimään tosissaan, mitä haluaa, vaikka siihen vierähtäisi aikaakin.
”Kyllä se opiskelupaikka aukeaa sellaisessakin paikassa, jonne on vaikea päästä sisään, jos on oikeasti hyvä. Pelkästään sisäänpääsyyn monissa korkeakouluissa lähtötietojen tai -osaamisen pitää olla jo aika kova.”
Näkemystä poikkitieteellisyydestä korostuu Teknillisessä korkeakoulussa
Nyt Inka on jo suorittanut kolmevuotisen kandidaatin tutkinnon ja jatkaa kahden vuoden maisteriopinnoissa. Poikkitieteellinen yhteistyö on tullut tutuksi tuotekehityskurssilla sekä Teknillisen korkeakoulun Innovaatiokeskuksen organisoimassa Murjottelu-hankkeessa.
Inka itse osallistui Murjotteluun työskentelemällä ABB:llä tuulivoimageneraattorin jäähdytysjärjestelmän kehittämisprojektissa yhdessä TKK:n opiskelijan kanssa. Tänä vuonna hän toimii Murjottelu-koordinaattorina.
”Murjottelu-harjoittelussa jouduin ensimmäistä kertaa käytännössä kohtaamaan oman osaamisen ja saamattomuuden muotoilijana ”, Inka miettii.
”Eri aloilta valmistuvat toimivat yhdessä myös työelämässä. Raja-aitojen alentaminen jo opiskeluaikaan toimii hyvin ja tuo omaan ajatteluun paljon uutta.”
Inka on ollut myös Nokialla kesäharjoittelussa suunnittelemassa käyttöliittymää. Hänen mielestään työkokemusta olisi ollut hyvä kartoittaa aivan opiskelujen alkuvaiheessa esimerkiksi kokoonpanolinjalla.
”Olin itse asiakaspalvelutöissä, mutta enemmän oppimisen kannalta olisi ollut hyötyä nähdä, miten esimeriksi sakset tai kännykkä kasataan ja millaisista osista ne koostuvat. Perusasioiden ymmärrys tukee sekä opiskelua että myöhempää työelämässä toimimista: työhaastattelussa voi sanoa, että hei, olen koonnut tuotteitanne ja uskon tietäväni, mitä siinä voisi parantaa.”
Töihin ihmisten kanssa
Aktiivisella nuorella naisella on myös oma toiminimi, joka mahdollistaa pienen yrittäjätoiminnan. Inka näkee yrittäjyyden yhtenä vaihtoehtona valmistumisen jälkeen, mutta ennen kaikkea hän uskoo tekevänsä töitä ihmisten kanssa.
”TaiK:ssa opiskelevia ajatellaan helposti jonkinlaisina taiteellisina hörhöinä. Todellisuudessa ihmiset ovat menossa ihan oikeisiin töihin ja miettivät hyvin käytännöllisesti”, Inka toteaa.
”Muotoilussa riittää aina opittavaa. Yhdessä projektissa oppii juuri sen tuotteen tai palvelun ympärille kietoutuvat asiat. Seuraavassa pitää taas aloittaa alusta. Mitä enemmän kokemusta erilaisista ympäristöistä kertyy, niin tietysti sitä enemmän osaa.”

