Konetekniikka kouluttaa projektipäälliköitä
Projektipäällikkö Ilkka Wessbergin kädenpuristus on luja. Reippaaksi ja ahkeraksi luonnehdittu Ilkka on helppo kuvitella urheiluharrastustensa pariin. Ilkalle onkin tärkeää, että työn ja vapaa-ajan suhde on kunnossa, molempia pitää olla sopivasti ja kumpaakin tulee kunnioittaa.
Tie teknologian pariin tuntuu jälkikäteen Ilkasta suunnitelmalliselta, vaikka ihan aina suunta ei ollutkaan selvä. Lukiossa tulevaisuus kuitenkin kirkastui ja hänelle tuli selväksi pyrkiä Teknilliseen korkeakouluun. Muita vaihtoehtoja hän ei silloin enää edes harkinnut. DI:n koulutusta Ilkka pitää hyvänä ja monipuolisena, sen avulla on mahdollista sijoittua työelämässä hyvinkin erityyppisiin tehtäviin.
Poikkitieteellisyys kannattaa projektityöskentelyssä
Akateeminen teknillinen loppututkinto antaa erinomaiset mahdollisuudet vaihteleviin työtehtäviin. Poikkitieteellisyyttä ei kuitenkaan pidä unohtaa, Ilkka korostaa. Hänen oma opintosuuntautumisensa oli TKK:lla konetekniikka. Sen lisäksi hän luki TKK:lla taloustiedettä ja Helsingin Kauppakorkeakoulussa laskentatoimea ja kansantaloutta.
Nykyiseen tehtäväänsä Ilkka päätyi muutamien vaiheiden kautta. Ensiksi hän teki diplomityön ABB:lle ja sen jälkeen alkoi vakinainen työsuhde eräässä ABB-tehtaassa. Siitä työstä, noin vuoden kuluttua, Ilkka siirtyi Hankintapalvelut-yksikköön, joka on osa ABB:n keskushallintoa Suomessa. Hankintapalveluissa hän on ollut nyt noin kolme vuotta ja viimeiset puoli vuotta Ilkka on toiminut Suomesta käsin sisäisesti "vuokrattuna" projektipäällikkönä ABB:n Zürichin organisaatiolle.
Monipuolinen ja vaativa työ palkitsee
“Projektin seuranta ja johtaminen, sopimusneuvottelut, päivittäinen hankintatoimeen liittyvien asioiden hoito, asioiden myyminen ABB:n sisäisille asiakkaille ja esiintyminen näissä tilaisuuksissa”, Ilkkka kiteyttää kun häneltä kysytään minkälaisista tehtävistä työ koostuu. Parasta työssä on sen vaihtelevuus, mielenkiintoiset haasteet, sosiaalinen työympäristö ja hyvät kollegat. Yksin ei tarvitse puurtaa, kyse on vahvasti kansainvälisestä tiimityöstä.
Tulevaisuuden Ilkka näkee valoisana. Työllisyystilanne on hyvä. Sekä ABB:llä että muualla teollisuudessa on paljon mahdollisuuksia. Ilkan tavoitteena on seuraavan puolen vuoden sisällä siirtyä hankintatoimen alueelta muihin tehtäviin. Vaihtoehtoja hänellä on kolme: myynti- ja markkinointi, tuotannon esimiestehtävät sekä sisäinen laskentatoimi. Vaativat esimiestehtävät suurehkossa organisaatiossa kiinnostavat tulevaisuudessa.
ABB www.abb.fi
ABB on johtava sähkö- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, ratkaisut ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti. ABB:n palveluksessa on yli 100 maassa noin 100 000 henkilöä, joista yli 6 000 Suomessa.

