Johtaja Helianna Puhlin-Nurminen työskentelee nyt hammaslääkäreiden käyttämien koneiden ja laitteiden parissa. Ulkopuolisen silmiin vaikuttaa helposti siltä, että Tampereen teknillisessä korkeakoulussa tekstiili- ja vaatetusalaa aikoinaan opiskellut Puhlin-Nurminen on tehnyt melkoisen uranvaihdon, mutta käytännössä loikka ei ole niin suuri. 

 

”Ennen Planmecaa toimin vaatetusteollisuudessa ohjelmistotuotteiden parissa. Perustoiminnot ovat samoja, vaikka tietysti tämä ala vaatii uuden oppimista. Mutta nimenomaan se oppiminen ja ihmisten hyvinvointia lisäävien tuotteiden parissa toimiminen tuottaa tyydytystä”, Helianna Puhlin-Nurminen pohtii.

 

Teknilliselle alalle Puhlin-Nurminen lähti kiinnostuksesta vaatetukseen.
”Ajattelin, ettei minulla olisi luontaista ymmärrystä tekniikkaan, kuten kuvittelin monilla diplomi-insinööreiksi opiskelevilla olevan. Jotkut asiat tuntuivat opinnoissa vaikeilta, mutta siitä oppi sen, että myös hankalista selviää. Nyt ei enää säikähdä, jos tulee tiukkoja paikkoja eteen.”

 

DI-koulutus antaa vaihtoehtoja

 

Puhlin-Nurmisen mielestä diplomi-insinöörin tausta tuo uskottavuutta hänen omassa työssään. Ennen kaikkea teknillinen koulutus tarjoaa kuitenkin runsaasti vaihtoehtoja.
”Olen koettanut vanhimmalle tyttärellenikin sanoa, että teknillisellä koulutuksella saa monenlaista työtä. Sen kautta niitä omia kykyjään pääsee varmasti käyttämään ja toteuttamaan toiveitaan.”
Puhlin-Nurmisen opinnoissa tulevaisuuden kannalta yksi tärkeä päätös oli opetella CAD-ohjelmisto koneenpiirrustuskurssin yhteydessä. Tuolloin se ei vielä ollut tavallista, mutta sen ansiosta Puhlin-Nurminen sai ensimmäisen kesätyön. Myöhemmin kertynyt osaaminen johti ohjelmistoihin liittyvään työhön vaateteollisuudessa.

 

Helianna Puhlin-Nurminen toimii Planmecan digitaalituotteista vastaavana johtajana. Hänen tiiminsä kehittää mm. digitaalisia potilashallinto-ohjelmistoja ja kuvantamisohjelmistoja.
”Yhtenä osana työtäni on viestien välittäminen eri osapuolten välillä, eli mitä toiveita asiakkaat ovat esittäneet ja näiden toiveiden vieminen tuotekehitykseen. Tavoite on tietysti luoda alaisilleni sellaiset olosuhteet, että he voisivat tehdä työtään: minä en voi puuttua koodaamiseen, vaan tietysti luotan siihen, että he ammattilaisina osaavat sen.”

 

Yhteistyötä yli valtamerten

 

Kansainvälisyys on Puhlin-Nurmisen työssä jokapäiväistä.
”On kiinnostavaa ja opettavaista tavata esimerkiksi ulkomaisten huippuyliopistojen tutkimusväkeä. Eri maista voi tulla erilaisia ja yllättäviä toiveita. Se tuo tiettyä haasteellisuuttakin, kun on elettävä markkinoiden tuottamassa paineessa. Emme aina voi vastata kaikkiin toiveisiin, ja esimerkiksi realististen aikataulujen antaminen vaikkapa tuotteen suunnittelun aloittamisesta sen markkinoille saapumiseen voi olla vaikeaa.”

 

Koska Planmecan tuotteista 98 prosenttia viedään ulkomaille, niin monissa tehtävissä korostuu kielitaito. Englannin kielen hallitseminen on usein välttämätöntä, ja asiakaspalvelutehtävissä jonkin toisen kielen taito voi olla kullanarvoinen.
Puhlin-Nurmien toteaa, että työssä on osattava hoitaa useita tehtäviä samanaikaisesti, eikä yhteen asiaan voi takertua tai kaikkea hioa loputtoman pitkään ja huolella.
”Mutta minä nautin siitä, että on kunnon sählinki päällä. Silloin koen eläväni.”
Puhlin-Nurmisen vapaa-ajastakaan ei puutu kiirettä, sillä perheeseen kuuluvat mies ja kolme tytärtä.
”Varsinaisia omia harrastuksia ei sitten ole, mutta tämä on nyt tätä elämänvaihetta. Voi olla, että kymmenen vuoden päästä kotona ei asu enää kukaan lapsista ja sitten tehdään taas jotain muuta”, Puhlin-Nurminen pohtii hymyillen.


Planmeca Oy

 

Planmeca Group on suomalainen terveysteknologian yhtiöryhmä, jonka ydinliiketoiminnasta vastaa hammaslääketieteen laitevalmistaja Planmeca Oy. Planmeca suunnittelee ja valmistaa hammashoitoyksiköitä sekä intraoraali- ja panoraamaröntgenlaitteita, ohjelmistotuotteita ja kuvantamisratkaisuja. Vuonna 1971 perustettu yritys on alan suurin perheyhtiö maailmassa.

 

Planmecan tuotekehitys, hallinto sekä valtaosa tuotannosta toimivat Helsingin Herttoniemessä. 98 prosenttia tuotannosta viedään yli 100 maahan. Planmeca käyttää vuosittain liikevaihdostaan lähes kymmenesosan tuotekehitykseen.

 

Planmeca Groupin vuoden 2008 liikevaihtoennuste on 550 miljoonaa euroa. Henkilöstöä on lähes 2 200, joista Suomessa noin 750.
 

 

 

7/2009

Haku