Rikastamoteknologia kehittyi käytettävyyttä ja muotoilua huomioiden Murjotteluparilla



Muotoilun opiskelija Emmi Helanne ja teekkari Jussi Peltokangas kehittivät kesällä rikastamoteknologiaa. He nimittäin työskentelivät Murjottelu -harjoitteluohjelman kautta Outotec Mineralsilla, jossa projektina oli jo olemassa olevan tuotteen parantaminen.

Vaahdotuskennon hihnasuojus on maallikolle tuntematon esine. Sen sijaan Emmille ja Jussille kyseinen rikastamoilla käytettävä tuote on nyt hyvinkin tuttu.
”Tavoitteena oli kehittää käytettävyydeltään ja ulkoasultaan entistä parempi hihnasuojus”, harjoittelupari kertoo.
”Kyseessä oli tosi mielenkiintoinen projekti, jossa oppi paljon. Kesän aikana näki, miten teollisuudessa todella tällainen sujuu. Onhan se nimittäin niin, että teoriassa opetettu poikkeaa aina jonkin verran käytännöstä”, Jussi toteaa.
Itse laite eli hihnasuojus yllätti massiivisella koollaan. Kyseessä on nimittäin monien metrien levyinen tuote. Suuri koko aiheutti sen, etteivät Emmi ja Jussi voineet rakentaa esimerkiksi toiminnallista prototyyppiä samoin, kuin pienempien esineiden kohdalla voidaan tehdä.
Sen sijaan itse projekti tuntui Emmistä sopivankokoiselta.
”On ollut hyvä kokemus olla muotoilijana talon sisällä. Useinhan muotoilijat tekevät työnsä yrityksen ulkopuolelta, jolloin kokonaisuutta ei pääse näkemään.”
 


Uuden luomista tekniikan ja muotoilun reunaehdot huomioiden



Projektin alkuun Emmi ja Jussi saivat varsin vapaat kädet.
”Itse asiassa meille ei annettu paljoakaan tietoa, sillä laitteesta ei haluttu vain päivitettyä versiota, vaan todellakin jotain uutta”, Jussi mainitsee.
Käytännössä suunnittelulle oli kuitenkin tiukat reunaehdot, sillä esimerkiksi turvallisuusstandardit, valmistettavuus, hinta ja kestävyys oli otettava huomioon.
”Vierailimme myös Pyhäsalmen kaivoksella Keski-Suomessa. Se oli erittäin hyvä asia, sillä silloin hahmotti, miten suuri laite on kyseessä. Samoin saimme käyttäjiltä kommentteja.”
Käytännön työ eteni käsin piirretyistä konsepteista tietokonepohjaiseen mallintamiseen. Tuotteen yksityiskohdat hiottiin, ja näin päästiin tavoitteeseen: syntyi aiempaa käytettävämpi, kevyempi, ja ulkonäöltään miellyttävämpi vaahdotuskennon hihnasuojus.

Projekti vei teorian tosikäyttöön

Jussin pääaineena TKK:lla on valmistustekniikka ja sivuaineena koneensuunnittelu.
”Tämä yhdistelmä antaa mahdollisuuden monenlaisiin työtehtäviin koneenrakennuksen alalla”, Jussi uskoo.
Jussi on ollut mukana myös tuotekehitysprojekti-kurssilla, joka hänen mukaansa antoi hyvät lähtökohdat kesän Murjotteluun.
”Ei Murjottelu muuttanut tulevaisuuden suunnitelmia kovin paljoa. Kesän tutustumisen jälkeen Outotec vaikuttaa firmana ihan mahdolliselta työpaikalta.”
Emmi näkee oman alansa eli teollisen muotoilun monipuolisena ja haastavana. Koulutukseen kuuluu aiheita laidasta laitaan.
”On konkreettista pajatyöskentelyä, jossa materiaaleina voi olla metalli, puu, muovi tai lasi, taideaineita, teoriaa, kuten taidehistoriaa, muotoilun metodeja, valmistustekniikkaa ja
materiaaliteknologiaa, tietokoneavusteista suunnittelua ja niin edelleen.”
Murjottelu-projektissa Emmi pääsi hyödyntämään monia koulussa opittuja taitoja.
”Murjottelu vahvistaa entisestään ajatusta, että olen oikealla alalla. Olen myös viihtynyt erittäin hyvin Outotecissä. Tulevaisuudessa toivon yleisesti, että yritykset palkkaavat muotoilijoita talon sisälle, jotta siitä saataisiin luonnollinen osa tuotekehitystä sen alusta loppuun.”

http://www.murjottelu.fi
Murjottelu on työharjoitteluprojekti, jonka organisoi Teknillisen korkeakoulun Innovaatiokeskus. Murjottelu -harjoittelu tehdään kahden tai useamman eri alan opiskelijan (liiketoiminta, tekniikka ja muotoilu) muodostamassa työryhmässä. Muutoin kyseessä on aivan normaali, yrityksen ohjauksessa tapahtuva harjoittelu. Työryhmä työskentelee yrityksessä esimerkiksi tuotanto- tai tuotekehitystehtävissä. Tyypillisin harjoittelujakso on kesäharjoittelu, joka on pituudeltaan 2-3kk.

http://www.outotec.com
Outotec on johtava kansainvälinen mineraaleihin ja metalleihin keskittyvä teknologian kehittäjä ja toimittaja, joka tarjoaa asiakkailleen innovatiivisia ja ympäristöystävällisiä tehatiata, prosesseja ja laiteita sekä suunnittelu-, projekti- ja tukipalveluja maailmanlaajuisesti.

Haku