- Vinkit
Block Motion tuotekehitysprojekti oli haasteellinen mutta innostava projekti
Kutistusliitoksesta ratkaisu paperikoneeseen
Paperiteollisuudessa on tärkeää sujuva tuotanto, sillä lyhytkin katkos tulee helposti kalliiksi. Block Motion -projektissa keskityttiin yhteen pieneen osaan prosessisassa, eli Metso Paperin paperikoneen runkorakenteeseen haluttiin automatisoida aikaisemmin miestyövoimalla avattavat ja suljettavat rungon liitospalat.
Liitospalan tehtävä on paikallaan ollessaan liittää kaksi paperikoneen runkorakenteen teräspalkkia kiinteästi toisiinsa.
Liitospalan tehtävä on paikallaan ollessaan liittää kaksi paperikoneen runkorakenteen teräspalkkia kiinteästi toisiinsa.
"Projeksissa siis automatisoimme manuaalisen mallin, eli suunnittelimme käyttöön automaattisen kutistusliitoksen", kertoo konerakennustekniikan opiskelija Pekka Sonni.
"Lähtökohdat olivat vaativat. Ensinnäkin tila oli määrämittainen ja pieni,. Toiseksi tuotteeseen tarvittiin valtavasti voimaa, eli tuotteen pitää nostaa 50 000 kiloa, lukittua paikoilleen ja kestää paperikoneen käytön aikana suuria puristus- ja vetokuormia. Lisäksi ratkaisun piti olla jälkiasennettavissa myös vanhoihin paperikoneisiin."
Projektiryhmä koostui kymmenestä opiskelijasta. Yhden alana oli teollinen muotoilun ja muut opiskelivat TKK:lta. Ryhmä kehitteli runsaasti erilaisia mekaanisia ratkaisuja, mutta lopult kuitenkin päädyttiin kutistusliitokseen. Liitos liittää akselin napaan lämpölaajennusta hyödyntäen.
"Ongelman vaativuuden vuoksi tämä oli haasteellinen prosessi. Viimeiset viikot ennen projektin lopullista valmistumista olivat todella hektisiä: ryhmä työskenteli projektin parissa hyvin tiiviisti aivan viime metreille saakka", Pekka Sonni kertoo.

Kuva: Juuso Turppo ja Pekka Sonni voivat jo hymyillä, kun tiivis
projektityöskentely vietiin kunnialla loppuun.
