- Vinkit
Tuotantotalous on hankintajohtajan alaa
Jukka Aholaa viehättää hankintatehtävissä niiden monipuolisuus. "Tämä on äärimmäisen monipuolista työtä, jossa mikään taito tai osaaminen ei ole tarpeetonta", lasiteknologiayhtiö Glastonissa työskentelevä hankintajohtaja toteaa.
Jukka Ahola epäilee, ettei hankinnan mahdollisuuksia työurana, eikä myöskään yritysten menestystekijänä, ole täysin ymmärretty.
"Tarve ammattilaisille on kova. Kun tuotteiden valmistaminen siirtyy muualle, niin hankintatoiminnan merkitys kasvaa. Hankinta- ja toimittajaverkko on yritysten kilpailukyvyssä oleellissa asemassa. Tämän myötä myös hankintatyön arvostus on noussut", Ahola sanoo.
"Hankinnan kautta on mahdollisuus oppia yrityksen toimintaa eri tasoilla. Eikä tällä alueella todellakaan ole mitään sellaista taitoa, josta olisi haittaa: niin kielitaito, yritystalous, henkilöstöjohtaminen kuin kustannushallinta ovat osa työtä."
Hankinta-alan tehtävien ongelmana on se, ettei työtä voi opiskella suoraan missään oppilaitoksessa. Tehtävistä kiinnostuneen kannattaa kuitenkin kerätä laaja-alaista näkemystä jo opiskeluaikaan, oli oma opiskeluala tekninen tai kaupallinen. Erilaisista kursseista ja opintokokonaisuuksista saa luotua itselleen hyvän pohjan.
"Tämä työ vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Sosiaalisten taitojen lisäksi pitää ymmärtää erilaisia kulttuureja. Monet seikat voivat suomalaisen silmiin näyttää oudoilta, mutta vastaavasti myös suomalaisten toimintamallit voivat olla muille vieraita", Ahola muistuttaa.
Johtamisen monet haasteet tutantotaloudessa
Jukka Aholan mukaan hankintajohtaja pääsee johtamaan useita yrityksiä samanaikaisesti. Johtamisen haastetta lisää se, että johtaja ei omista näitä yrityksiä ja niitä johdetaan myös muiden toimesta.
"Ei riitä, että saa yhden yrityksen toimimaan kitkattomasti. Sen lisäksi pitää saada kaikki osapuolet toimimaan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi niin toimittajien kuin omankin väen keskuudessa,” Ahola sanoo.
Jukka Ahola on tehnyt jo pitkän uran hankintatehtävissä. Sen sijaan Glastonilla hän aloitti vasta tänä vuonna. Tätä ennen hän työskenteli yli 20 vuotta Sandvikissa eri tehtävissä: suunnittelussa, tuotannossa, myynnissä ja markkinoinnissa.
Samassa yrityksessä hän opetteli työn kautta myös hankintapuolen tehtävät.
Aholla on opiskellut insinööriksi Lappeenrannan teknillisessä opistossa.
Reissaamista ja palavereita
Glastonilla on valmistustoimintaa useassa eri maassa eri mantereilla.
"Yritys on kasvuvaiheessa oleva kansainvälinen yhtiö, joten tehtävänäni on rakentaa maailmanlaajuinen hankintaorganisaatio. On erittäin kiinnostavaa, että pääsee alusta asti suunnittelemaan tällaista. Joka päivä pääsee opettelemaan jotain uutta”
Hankintajohtajan työhön kuuluu perustaltaan samankaltaista toimintaa kuin monen muunkin arkeen: palavereita, sähköpostien käsittelyä ja kehitystyön tekemistä. Aholalle kertyy myös paljon matkapäiviä.
"Vaikka videoneuvottelut ja muut työkalut ovat helpottaneet esimerkiksi etäpalavereiden pitämistä, niin silti henkilökohtaista kohtaamista ei voi korvata. Nuorena reissaaminen oli hienoa, ja sen myötä on päässyt näkemään tilanteita, joita ei muuten olisi voinut kokea. Mutta vanhemmiten matkoihin tulee tietysti rutiinia."
Glaston Oyj Ab
Glaston Oyj Abp on kasvava ja kansainvälinen lasiteknologiayhtiö. Glaston on lasinjalostuskoneiden maailmanlaajuinen markkinajohtaja ja alansa ainoa One-Stop-Partner, kokonaistoimittaja. Yhtiön tuotevalikoima ja palveluverkosto ovat markkinoiden laajimmat. Glastonilla on konevalmistusta kuudessa maassa. Glastonin oma lasinjalostusyksikkö, Tamglass Lasinjalostus, on Suomessa toimiva korkealaatuisten turvalasituotteiden valmistaja.
www.glaston.net
