- Vinkit
Toimitusjohtaja luottaa tiimityöhön
"Tekniikan parissa tehdään paljon töitä ihmisten kanssa, ei todellakaan vain koneiden", vakuuttaa toimitusjohtaja Aino-Maija Fagerlund Frends Technology Oy:stä.
Aino-Maijan mukaan ohjelmistojen kehitystyö on paljon muutakin kuin koodaamista. "Frendsin kaltainen it-yritys tarvitsee erilaisia osaajia, niin projekteja, myyntiä, markkinointia kuin hallinnollisia tehtäviä hallitseviakin. Tämä on tiimityötä, ja se on myös suomalaisten vahvuus, sillä me opimme jokainen ajattelemaan itse. Yhteisöllinen toimintapa tulee jo peruskoulusta", Fagerlund toteaa. Tämän vuoksi Fagerlund ei pelkää, että alan työt siirtyisivät halvemman työvoiman vuoksi Intiaan tai Kiinaan. "Peruskoodaamista toki voidaan tehdä missä vaan, mutta me olemme parhaita suunnittelussa ja yhteistyössä. Monessa maassa kilpaillaan yksilöinä toisiaan vastaan, mutta suomalainen hallitsee kommunikaation ja uskaltaa ajatella, kritisoida ja haastaa - silti yhteistyössä toimien."
Mahdollisimman moni ovi auki
Kahdeksan vuotta Frendsiä johtanut Aino-Maija Fagerlund on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, joka on lukenut pääaineenaan oikeustiedettä. Nämä Omat valintansa hän teki, koska halusi opiskella jotakin sellaista, joka sulkee pois mahdollisimman vähän mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Moneen paikkaan Fagerlund onkin urallaan ehtinyt. Hän on työskennellyt mm. myynnin ja markkinoinnin parissa ja kokemusta on Suomen lisäksi karttunut Ruotsista ja Belgiasta. Yhdistävänä tekijänä on ollut työskentely ohjelmistoyrityksissä. "Tykkään muutoksesta ja haasteista. Nyt haluan olla mukana tekemässä Frendsistä maailman parasta omalla alueellaan. En voi saavuttaa sitä ykkösasemaa yksin, siihen tarvitaan kumppaneita ja ennen kaikkea ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö. Meillä on hyvä henki, ja se välittyy tekemiseenkin", Fagerlund kertoo.
Tekijät päteviä ja porukkaan sopivia
Tavalliselle kuluttajalle Frends on tuntematon yritys, vaikka sen tuotteisiin voi helposti törmätä arjessa. Esimerkiksi bensan tankkauksen tai arkisten ostosten tekemisin yhteydessä eri järjestelmien välillä liikkuu tietoa, ja on hyvin mahdollista, että sen tiedon liikkumisen mahdollistavat Frendsin kehittämät ohjelmistot.
Frendissä työskentelee tällä hetkellä 35 henkilöä. Frendissä on myös jatkuvasti tekeillä opiskelijoiden opinnäytetöitä. Jokainen palkattava henkilö kulkee myös toimitusjohtajan haastattelun kautta. "Yritän miettiä, onko ihminen sellainen, joksi hän kuvaa itsensä. Pitää olla sekä pätevä että sopiva tähän porukkaan: tuotekehityksessä jylisee metallimusiikki, joten ei sinne välttämättä hiphoppari soveltuisi. Meillä ihmiset haluavat antaa palautetta ja kannustavat toisiaan sekä arvostavat nopeaa ja tehokasta toimintaa. Täällä pitää olla valmis paneutumaan asioihin", Fagerlund kuvailee.
Ohjelmistokehitysalan työkokemusta kannattaa hankkia mahdollisimman varhain. "Jo ihan ensimmäisestä vuosikurssista alkaen on syytä suunnata myös alan töihin, vaikka ihan yksinkertaisiin hommiin. Työyhteisön toimintaa ei opi koulunpenkillä, joten ei sinällään kannata vain pyrkiä opiskelemaan mahdollisimman nopeasti", Fagerlund neuvoo.
Eikä kansainvälisellä IT-alalla ole pahitteeksi, jos suuntaa ulkomaille opiskelijavaihtoon tai töihin. "Kielitaidon lisäksi siitä saa ymmärrystä kulttuurieroihin. Niitä asioita oppii vain olemalla maassa ja tapaamalla ihmisiä", Fagerlund sanoo.
Lukioon suuntaavia nuoria Fagerlund kehottaa ainakin vakavasti harkitsemaan laajan matematiikan opiskelua. "Siskoni sanoi, että matikka on liian vaikeaa meille opittavaksi. Sanoin, että miksei muka opittaisi, sehän on yksinkertaista soveltamista. Kun taustalla on pitkä matikka, se antaa jatkoa varten hyviä mahdollisuuksia."
Ohjelmistokehitystä asiakastarpeista
Frends kasvaa ja kansainvälistyy, ja Fagerlund suhtautuu positiivisesti yrityksen tulevaisuuteen, vaikka nyt paljon taantumasta puhutaankin. Suomalaisessa IT-alassa hän näkisi paljon parannettavaa. "Suurin ongelma on se, ettei kehitys lähde asiakastarpeesta, vaan tekniikkaa kehitetään tekniikan vuoksi", Fagerlund toteaa. "Suomessa helposti ajatellaan, että kaikki pitää tehdä itse, vaikka maailmalta löytyisi jo valmiina paljon mokkuloita, joista voisi rakentaa toimivan ratkaisun ja myydä sen. Täällä ei hallita ratkaisujen kaupallistamista niin hyvin kuin voitaisiin."
Fagerlund uskoo, että hän on nykyisessä pestissään vielä jokusen vuoden, kunnes tulee aika antaa tilaa uudelle toimitusjohtajalle. "Yritys tarvitsee eri vaiheessa erilaisia johtajia. Seuraavassa vaiheessa minä en enää välttämättä ole se paras", Fagerlund hymyilee.
Frends Technology Oy
Tietotekniikassa eletään vaihetta, jossa yritykset lisäävät kilpailukykyään älykkäällä järjestelmäintegraatiolla. Lyhyemmin tämä ilmaistaan sanalla FRENDS. Frends Technology Oy on jo vuodesta 1988 lähtien kehittänyt integraatiotuotetta parantaakseen yritysten tuottavuutta. Kehityksen takana on sitoutunut henkilökunta. Integraatioarkkitehdit, suunnittelijat, kehittäjät ja toteuttajat ovat motivoituneita ja työhönsä sitoutuneita järjestelmä- ja B2B -integraation asiantuntijoita.
Frends Technology Oy on tällä hetkellä voimakkaasti suuntautunut kansainvälisille markkinoille. Tavoitteena on tulla maailman parhaaksi "SOA and Business Process Integration" -alueella, nyt Frends on maailman kolmen parhaan joukossa. Yrityksellä on Helsingin lisäksi toimipaikka Saksassa Münchenissä ja tytäryhtiö Yhdysvaltain Teksasissa
31.1.2009
