Kesäkuussa Helsingissä järjestettävän Millennium Youth Camp -tiedeleirin (MY Camp) osallistujat on valittu.  995 hakemuksen joukosta valittiin alkukarsinnassa toiselle hakukierrokselle sata 16 -19-vuotiasta hakijaa, joista leirille pääsee 30 lahjakasta nuorta.

 

"Hakemusten määrä ja laatu oli meille iloinen yllätys. Kaikki hakijat olivat korkeatasoisia, mutta parhaat erottuivat kuitenkin joukosta edukseen", toteaa ohjausryhmän puheenjohtaja, professori Maija Aksela valtakunnallisesta LUMA-keskuksesta. "Päällimmäisenä kaikista hakemuksista huokui valtava innostus", Aksela lisää.

 

Valintaan vaikuttivat sekä ensimmäisen että toisen kierroksen hakemukset. Ensimmäisellä kierroksella hakuprosessissa painotettiin luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian harrastuneisuutta. Toisella kierroksella hakijoita pyydettiin laatimaan oman ryhmän teemaan liittyvä projektisuunnitelma.

 

"Projektisuunnitelmissa oli häkellyttävän hyviä, täysin toteuttamiskelpoisia ideoita", Aksela iloitsee.

 

Leirille päässeet nuoret edustavat kaikkia maanosia. Suomella oli järjestävänä maana oma kiintiönsä. Tyttöjä ja poikia on tulossa leirille suunnilleen yhtä paljon. Leiriläisiä on tulossa Suomen lisäksi Romaniasta, Unkarista, Kroatiasta, Sloveniasta, Yhdysvalloista, Costa Ricasta, Argentiinasta, Intiasta, Japanista, Thaimaasta, Taiwanista, Uudesta-Seelannista, Filippiineiltä sekä Etelä-Afrikasta. Suomalaiset osallistujat ovat kotoisin eri puolilta maata: pääkaupunkiseudun lisäksi Porvoosta, Kylmäkoskelta, Kuopiosta, Kempeleeltä ja Kälviältä.

 

MY Camp -leirillä työskennellään kuudessa teemaryhmässä, jotka ovat sovellettu matematiikka, ilmastonmuutos, ICT, vesi, uusiutuvat energianlähteet sekä uusiutuvat luonnonvarat.

 

Leiri järjestetään 6.-13. kesäkuuta 2010. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta Suomesta innovatiivisena tutkimus- ja teknologiamaana sekä Suomen tarjoamista opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksista.
Leiriläiset pääsevät myös seuraamaan Millennium-teknologiapalkintoseremoniaa Helsingissä 9. kesäkuuta ja saavat tilaisuuden tavata vuoden 2010 Millennium-palkittavat henkilökohtaisesti.

 

Tapahtuman pääjärjestäjät ovat Tekniikan Akatemia, valtakunnallinen LUMA-keskus, Kerhokeskus ja opetusministeriö. Projektissa ovat tiiviisti mukana myös ulkoasiainministeriö, Opetushallitus, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopiston Teknillinen korkeakoulu, Taloudellinen tiedotustoimisto, Teknologiateollisuus ry ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, Biologian ja maantieteen opettajien liitto, Matemaattisten aineiden opettajien liitto, Heureka sekä Tekniikan museo. Yrityskumppanit ovat Kemira, Nokia, UPM-Kymmene ja Vaisala.

 

Lisätietoja:

http://www.technologyacademy.fi/millennium-youth-camp-fi.html

Tapahtumapäällikkö Raija Huikko
Tekniikan Akatemia -säätiö
raija.huikko(at)technologyacademy.fi, puh. 040 506 6113

 

Professori Maija Aksela, Millennium Youth Camp -leirin ohjausryhmän
puheenjohtaja
LUMA-keskus, Helsingin yliopisto
maija.aksela(at)helsinki.fi, puh. 050 514 1450


MY Camp 2010 -leirin osallistujat: