Lukio yhdistää harrastuksen ja opiskelun

 

Topi Salmella on kaksi vuotta takana Mäkelänrinteen urheilulukiossa Helsingissä, ja edessä on viimeinen vuosi ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen. Urheilulukio on Topille sopiva vaihtoehto joustavuutensa ja valmennusmahdollisuuksiensa vuoksi. Topi harrastaa uintia, ja
urheilulukiossa hänellä on hyvät mahdollisuudet keskittyä oman lajinsa treenaamiseen lukio-opintojen ohella.


Lukiossa vastuu ja valinnanvapaus omista opinnoistaan lisääntyy
 


Topi on tyytyväinen valintaansa. Muutos ylä-asteelta lukioon siirryttäessä ei ollut kovin suuri, mutta erojakin löytyy. Lukiolaisen elämään kuuluu valinnanvapaus ja vastuu omista opinnoistaan. Opiskelumotivaatiokin tuntuu monella olevan lukiossa parempi kuin yläasteella.
- Lukiossa saa valita itse omat kurssinsa, jolloin pystyy keskittymään enemmän kiinnostavimpiin aineisiin. Toisaalta on myös huolehdittava asioista itse ja kannettava vastuuta omista opinnoistaan. Aluksi tuntui vähän oudolta, kun kukaan ei kysellyt perään. Vaativinta on ehkä se, että monessa aineessa kotona pitäisi jaksaa tehdä töitä jopa enemmän kuin tunneilla tehdään.

Topi kertoo, että hänen arvosanansa lukiossa ovat tippuneet hieman, mutta muutos ei ole ollut kovinkaan merkittävä. Eniten tähän vaikuttaa se, että numerot määräytyvät lähes kokonaan kokeiden perusteella. Vaikka Topi onkin aktiivinen myös tunneilla, se ei enää näy numeroissa niin paljon. Lukion alussa Topi myös yllättyi hieman siitä, että opettajien käytännöt tunneilla vaihtelivat paljon. Yläasteella opettajien tapa toimia oli selvästi yhtenäisempi kuin lukiossa.

Topi on suunnitellut jakavansa ylioppilaskirjoitukset abivuoden syksylle ja keväälle. Syksyllä hän suorittaa fysiikan kokeen. Keväällä urakkana on pitkä matematiikka, englanti, äidinkieli ja yhteiskuntaoppi. Nämä ovatkin juuri ne aineet, joihin Topi on eniten panostanut. Valinta oli loppujen lopuksi melko helppo, vaikka aluksi Topi suunnittelikin kirjoittavansa monia muitakin aineita. Opinto-ohjaaja sai hänet kuitenkin toisiin aatoksiin, sillä viisi ainetta on lähes mihin tahansa jatko-opintoihin haettaessa riittävä määrä.
- Pitkän matematiikan ja fysiikan valitseminen olivat selviöitä jo lukion alusta alkaen, enkä ole missään vaiheessa edes miettinyt niiden lopettamista. Pitkää matikkaa tarvitaan kaikkialla, siitä on hyötyä ja saapa siitä samalla vähän haastettakin. Yhteiskuntaoppi on myös aina ollut minua kiinnostava aine ja senkin kirjoittaminen oli aika selvää. Myös kielitaito on tärkeää. Englannin kielen hallitsemisesta onkin paljon apua opiskelussa ja myöhemmin työelämässä.

Ulkomaille jo lukion aikanakin

Ensimmäisenä vuonna Topi oli mukana Comenius-projektissa, jonka tarkoituksena oli puuttua Euroopan ruokakulttuuriin. Projektin takia Topi matkusti viiden koulukaverinsa ja kahden opettajansa kanssa Englantiin neljäksi päiväksi.

Toisena vuonna Topi oli mukana Euroscolassa. Se on EU:n rahoittama nuorten kokous, johon kutsutaan koululaisryhmiä eri puolilta Euroopan unionia. Mäkelänrinteen urheilulukio valittiin mukaan, ja siten parinkymmenen hengen ryhmä lähti Europarlamenttiin Ranskan Strasbourgiin neljäksi päiväksi. Osallistujat jaettiin ryhmiin, joissa oli edustajia kaikista kansallisuuksista. Ryhmissä keskusteltiin erilaisista EU:hun liittyvistä asioista. Lopuksi ryhmien valitsemat puheenjohtajat esittelivät keskustelun tärkeimmät kohdat muille osallistujille.

Topi muistelee molempien kokemuksien olleen mahtavia.
- Matkalla tutustuin moniin ulkomaalaisiin ja sain reilusti varmuutta englanninkieleeni.

Vapaa-aika ja tulevaisuus

Topi harrastaa uintia 7 kertaa viikossa Espoon ainoassa uimaseurassa, Cetuksessa. Lisäksi hän harjoittelee lajia 3 kertaa viikossa koulun tarjoamassa valmennuksessa. Koulun ja uinnin jälkeen abiturientti rentoutuu televisiota katselemalla sekä viettämällä aikaa tietokoneella ja kavereiden kanssa.

Lukion jälkeen Topi suorittaa asevelvollisuuden. Armeijan jälkeen aikomuksena on hakea opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen. Mihin tiedekuntaan ja mitä, sitä Topi ei vielä tiedä. Esimerkiksi materiaalitekniikka voisi olla yksi varteenotettava vaihtoehto. Teknillinen koulutus kuitenkin tuntuu sopivalta valinnalta, sillä Topi pitää fysiikasta. Se on ongelmanratkaisua, mitkään tehtävät eivät ole täysin samanlaisia, eikä sitä voi vain opetella ulkoa. Fysiikassa asiat pitää ymmärtää. Tämä sopiikin hyvin, sillä Topi kertoo olevansa ennemminkin osaa-päättele –tyyppiä kuin lukija-tyyppiä.

 

Mäkelänrinteen urheilulukio