- Vinkit
Lukio on reitti jatko-opintoihin
Jaana Ruuti on tyytyväinen valintoihinsa lukion kakkosvuoden keväällä. Helsingissä Apollon yhteiskoulussa opiskeleva Jaana valitsi lukion lyhyeksi reitiksi jatko-opintoihin: ”Ajattelin, että näin on vielä aikaa harkita ja täsmentää minne jatkossa oikeastaan haluan hakeutua.” Juuri sitä silmällä pitäen Jaana valitsikin ainepainotuksensa jo hyvissä ajoin ennen lukion alkamista: pitkä matikka, fysiikka ja kielet olivat varma valinta. Ja mahtuu Jaanan lukujärjestykseen myös muita häntä kiinnostavia aineita, kuten psykologiaa, talous- ja lakitietoa sekä kuvaamataitoa. Ajokortinkin Jaana voi Apollossa suorittaa koulun liikennekasvatuskurssina.
Ainevalintansa ja jopa oman lukujärjestyksen saa lukioista yleensä tehdä itse. Jaana laatikin aikataulunsa siten, että suurimman osan kursseista sai suoritettua ensimmäisen ja toisen vuoden aikana. Jäljellä olevalle kolmannelle jäävät vain viimeiset pakolliset sekä muutama valinnainen. Näin aikaa jää mukavasti myös yo-kirjoituksiin valmistautumiseen, eikä niitä tarvitse ”pelätä”. 
Jaanalla löytyy koulun ja läksyjen ohella paljon aikaa myös ystäville ja harrastuksille. Jaanan mielestä ”Itsestä huolehtiminen on opiskelijan oman jaksamisen kannalta tärkeä juttu.” Kielistä innostunut Jaana oli ensimmäisen lukiovuoden jälkeen kielikurssilla Englannissa. ”Kolmen viikon intensiivijakson aikana kielituntemus ehti karttua sen verran, että sen havaitsi koulussakin!” Se innostikin suunnittelemaan kielikurssille lähtöä myös toisen vuoden kesäksi. ”Katsotaan nyt, kun suunnitelmissa on valmistautua kesällä myös syksyn yo-kirjoituksiin.” Jaana tuumailee.
Suunnitelmallisuutta lukio-opiskeluun!
Jaana teki ainevalintansa siten, ettei sulkenut oikeastaan yhtään opiskeluvaihtoehtoa vielä alkuvaiheessa pois. ”Pitkä matematiikka on se tärkein valinta, jollei ole vielä varma minne haluaisi pyrkiä.” Jaana kertoo. Suunnitelmallisuutta ei ollut siis se, että tietää varmasti mihin hakeutua, vaan että valitsi aineita, jotka mahdollistavat hakeutumisen. Lukion jälkeen jatko-opiskelupaikka onkin Jaanalla lähes vapaasti valittavissa, sillä useimmissa tarvitaan hänen valitsemiaan aineita. Ovet ovat auki halusipa sitten opiskelemaan lakia, kieliä, tekniikkaa tai vaikka psykologiaa. Pääsykokeissakin on aikanaan paremmat mahdollisuudet menestyä, kun jo pelkästään pitkä matematiikka tuo monta lisäpistettä. Jollei opiskelupaikka irtoa ensiyrityksellä, on Jaanalla varasuunnitelmana kielitaidon kartuttaminen ja samalla työelämän kokeilu ulkomailla, mahdollisesti Englannissa. ”Vaikka kannattaisi sitä saksaakin tietysti harjoitella…”
