Lukion kautta hyviin valintoihin
Ryhdy teknologian käyttäjästä sen tekijäksi
Kuntoilu, matkailu, keittiö, koneet, laitteet, kulkuvälineet, palo-auto, pankki, hammaslääkärin vastaanotto, sairaala, urheilu, viihde, koulu, rakennukset, maatalous, viestintä, toimisto, kauppa… Lähes kaikkialla tarvitaan teknologia-alojen tuotteita ja palveluja. Näiden aikaansaamiseksi teknologiateollisuuden yrityksissä on työpaikkoja niin tutkimisen, kehittämisen, suunnittelun, valmistuksen, kuin hankintojen ja markkinoinninkin alueilla.
Kun haluat teknologian käyttäjästä myös sen tekijäksi ja kehittäjäksi, avaa rohkeasti ovi siihen mahdollisuuksien maailmaan, jonka teknologiateollisuuden yritykset tarjoavat. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuudellesi ja antaa hyvän pohjan jatko-opinnoille. Lukion ainevalintoja kannattaa miettiä, sillä ne vaikuttavat jatko-opintojesi vaihtoehtojen määrään.
Lukion ainevalinnoilla avaat ja suljet ovia
Moni pyrkii lukioon juuri sen takia, että voi vielä hetken miettiä mitä tulevaisuudessa haluaa opiskella. Kannattaa siis pitää kaikki ovet avoinna oikeilla ainevalinnoilla. Niillä voi olla suurikin merkitys tulevaisuutesi kannalta. Omat ainevalintasi, opintomenestys ja ylioppilaskirjoituksissa suoritetut aineet vaikuttavat siihen kuinka paljon sinulla on vaihtoehtoja valittavana kun on aika pohtia jatko-opintojen suuntaa.
Matematiikka ja luonnontieteet avaavat mielenkiintoisia ja monipuolisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Niistä on hyötyä minkä tahansa alan opinnoissa ja tulevaisuuden työssäsi ja ne madaltavat sisäänpääsykynnystä moniin jatko-opintoihin. Etenkin pitkän matematiikan arvosana lasketaan eduksesi moneen opiskelupaikkaan pyrittäessä ja muistakin kuin kiitettävistä numeroista on hyötyä.
Jo pelkästään pitkän matematiikan suorittamisesta saa opiskelijahaussa lisäpisteitä useissa korkeakouluissa ja yliopistoissa, teknillisten yliopistojen lisäksi mm. lääkäriksi tai psykologiksi opiskelemaan hakiessa. Vaikka pitkä matematiikka lukiossa tuntuisikin teettävän paljon työtä, on hyvä muistaa, että monesti yksikin ylimääräinen piste jatko-opintoihin haettaessa voi merkitä todella paljon.

