Näin kirjoitat työhakemuksen

 

Yritysten kesätyöhakemusten käsittelijät saavat paljon tylsiä, luettelomaisia ja persoonattomia hakemuksia. Juuri sinun hakemuksesi pitäisi erottautua muiden joukosta. Kun kirjoitat hakemusta, tee se juuri sitä nimenomaista yritystä tai kesätyöpaikkaa koskien, johon juuri tämän hakemuksen lähetät. Hanki taustatietoja yrityksestä ja tarjolla olevista kesätöistä, jäsentele osaamisesi ja taitosi selkeästi ja mielenkiintoisesti. Näin herätät lukijan mielenkiinnon jo hakemuksen ensimmäisessä lauseessa.

 

Työhakemus on ansioluettelon, eli CV:n ohella ensimmäinen työnäytteesi työnantajalle. Hakemuksesi luo ensimmäinen mielikuvan sinusta. Työhakemuksen täytyy olla ulkoasultaan siisti ja helposti silmäiltävissä. Selkeästi jäsennelty hakemus säästää lukijan aikaa. Hakemuksen tulisi kertoa taidot ja kokemukset kattavasti mutta tiiviisti.

 

Oman persoonan näkyminen hakemuksessa on hyvä asia, koska pätevyyden lisäksi työnantaja arvioi jo hakemuksen perusteella soveltuvuuttasi työyhteisöön. Keskity hakemuksessasi osaamiseesi, mahdollisiin kokemuksiisi kesätöistä sekä omiin hyviin puoliisi. Kehu itseäsi niissä asioissa, joissa olet oikeasti hyvä. Älä vähättele itseäsi vaan ole ylpeä osaamisestasi.

 

Työhakemusmalli