Toni Lae valmistui keväällä 2009 koneistajaksi. Viimeisimpien vuosien aikana Wärtsilä on tullut tutuksi työssäoppimisjaksoilla ja kesätöissä. ”Kaikkein parhaiten ammattitaito karttuu harjoittelussa ja töissä.”
Vaasalainen Toni Lae, 19, ei peruskoulun lopetusvaiheessa ollut varma, mitä tulevaisuudessa haluaisi tehdä. Hän päätti hakea opiskelemaan kone- ja metallitekniikkaa, ja pieneksi yllätyksekseen huomasi, että pitää koneistajaopinnoista.
”En tiennyt valmistustekniikasta oikeastaan mitään. Opinnoissa sai tehdä käsillään, ja erityisesti kiinnostuin koneiden ohjelmoinnista, vaikka tietokoneiden kanssa en muuten ole niin hyvä”, Lae kertoo.
”Meillä oli hyvä opettaja, joka osasi kertoa teorian hyvin ja ymmärtävästi. Muuten en ole koskaan oikein tykännyt vain istua paikallani ja kuunnella opettajaa, mutta näissä opinnoissa se onnistui hyvin.”

Koneiden ohjelmoinnissa myös teoria tärkeää
Lae sanoo, että koulussa opittuja perusasioita voi hyödyntää heti töissä.
”Esimerkiksi koneiden ohjelmointia olisi ollut hankala oppia ilman teoriaa. Toisaalta joissakin koulutehtävissä huomasi, että asiat olivat tulleet tutuksi ensin työssä ja vasta sen jälkeen ne käytiin koulussa. Mutta parhaitenhan sitä oppii tekemällä, joten harjoittelut olivat tärkeä osa opiskelua.”
Lae on ollut Wärtsilässä töissä kolme kesää, ja töitä on riittänyt myös opintojen ohessa ja viikonloppuisin.
”Olen ollut koneistuksen jälkitöissä ja työssäoppimassa myös koneiden ohjauksessa. Koneistuksen jälkitöissä kappale pestään ja siitä hiotaan terävät reunat. Tämän jälkeen suoritetaan painekoe, jolla varmistetaan, ettei laivan moottoriin tuleva osa vuoda”, Lae kertoo.
Onnistumisen elämyksiä
”Työ vaatii kädentaitoja, kärsivällisyyttä ja huolellisuutta. Siitä saa hyvän fiiliksen, kun ohjelmaan laittaa koordinaatit ja saa koneen tekemään juuri sellaisen kappaleen, kuin itse on halunnut.”
Vaikka työn automaattisuus lisääntyy koko ajan, vaatii se ajoittain myös fyysisyyttä.
”Kappaleet ovat aika isoja ja ne pitää kiinnittää telineisiin. Joskus se on aika raskasta.”
Työtehtävänsä Lae on aina kokenut hyviksi ja Wärtsilän muutenkin hyväksi työpaikaksi.
”Työkaverit tekevät tietysti paljon. Henki on rento: ei tarvitse jännittää, ja aina voi kysyä neuvoa.
Mieluusti työskentelisin yrityksessä jatkossakin. Palkalla on jonkun verran väliä, mutta ennemmin sitä tekee tykkäämäänsä työtä kuin suurella palkalla jotakin sellaista, mistä ei pidä.”
Lae suuntaa pian armeijaan.
”Sen jälkeen tavoite on löytää töitä. Jos töitä ei löydy, niin sitten varmasti kone- ja metallitekniikan opiskelua lisää. Uskon kyllä, että tällä alalla on tulevaisuudessakin töitä.”
Wärtsilä on merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen sekä palvelujen toimittaja. Wärtsilän ratkaisut tukevat asiakasyritysten liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren ajan. Wärtsilä kehittää teknisiä sovelluksia, joista hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö.
Wärtsilällä on noin 160 toimipistettä lähes 70 maassa. Vuoden 2008 lopussa konserni työllisti maailmanlaajuisesti noin 18 800 henkeä. Heistä noin viidesosa työskenteli Suomessa.
27.10.2009

