- Vinkit
Elektroniikka-asentaja tuntee tietokoneet
Elektroniikka-asentaja Toni Honkanen, 20, on ollut sähkötarvikkeita valmistavalla Enstolla töissä useamman lyhyehkön ajanjakson. Kesätyössään Enstolla Honkanen näki, miten kappaleet alkavat rakentua tuotteiksi.
”Tämän kesän olin kotelotuotannossa työstöpuolella. Siellä porataan kappaleisiin reikiä tilausten mukaan tiettyihin kohtiin. Koneet ja tietotekniikka tietysti hoitavat itse työn ja porauksen, mutta ihmistä tarvitaan huolehtimaan, että koneet toimivat oikein”, Honkanen kertoo.
”Käytännössä vaaditut kappaleet noudetaan varastosta, järjestelmään ajetaan oikeat ohjelmat ja seurataan, että työ sujuu niin kuin pitää. Virheitä voi joskus tapahtua, mutta harvinaista se on.”
”Käytännössä vaaditut kappaleet noudetaan varastosta, järjestelmään ajetaan oikeat ohjelmat ja seurataan, että työ sujuu niin kuin pitää. Virheitä voi joskus tapahtua, mutta harvinaista se on.”
Ensto on Honkaselle tuttu jo pidemmältä ajalta: hän ollut eri puolilla yritystä useamman kerran töissä viikkojen tai kuukausien pituisten jaksojen ajan.
”Kesätyönä tämä on kivaa. Homma ei ole stressaavaa, ja kaksivuorotyö sopii minulle. Työaikoihin voi sopia myös tiettyä joustavuutta. Aamuvuorot epäilyttivät aluksi, mutta en ole myöhästynyt lainkaan. Päivärytmit toki vähän menevät joskus sekaisin.”
Tietotekniikkaharrastus auttoi opinnoissa
Honkanen on suorittanut kotikaupungissaan Porvoossa elektroniikka-asentajan tutkinnon.
”Yläasteella pidin mm. kuvaamataidosta ja liikunnasta, ja graafinenkin puoli kiinnosti. Tietokoneharrastus oli kuitenkin vahva, ja myös työllistymisen kannalta elektroniikka-ala vaikutti järkevältä”, Honkanen kertoo.
”Opintoihin pääsi nopeasti kiinni ja perusasiat sai haltuun helposti. Opin kaikenlaista giga- ja megatavuista ja muista tietotekniikan yksityiskohdista. Esimerkiksi tietokoneen kasaus ja kellottaminen olivat kiinnostavia.”

Honkanen uskoo, että oma tietokoneharrastus auttoi myös opinnoissa.
”Kotona on ollut pitkään tietokone, jota olen päivitellyt ja vaihtanut siihen osia. Lisäksi tykkään pelata, kuten muutkin opiskelutoverini. Nyt olen alkanut tehdä myös musiikkia.”
”Kotona on ollut pitkään tietokone, jota olen päivitellyt ja vaihtanut siihen osia. Lisäksi tykkään pelata, kuten muutkin opiskelutoverini. Nyt olen alkanut tehdä myös musiikkia.”
Ongelmanratkaisutaitoja harjoittelusta
Opintoihin kuuluneen puolen vuoden työssäoppimisjakson Honkanen suoritti Porvoon kaupungin palveluksessa.
”Korjattiin kaupungin tietokoneita ja ratkottiin niihin liittyviä ongelmia. Työelämä tuli tutummaksi: eihän kaikkea opi ammattikoulussa, tai toisaalta kaikkea koulussa opittua ei tarvitse töissä. Kieltämättä opinnoissa esimerkiksi matikka tai äidinkieli tuntui välillä vähän turhalta, kun kiinnostus on nimenomaan tietokoneisiin.”

Honkasta on suunnitellut myös opintojen jatkamista, mutta vielä sisäänpääsy ammattikorkeakouluun ei ole tärpännyt.
”Tulevaisuudessa kiinnostaisi esimerkiksi musiikin teko tai isommassa tietotekniikkayrityksessä työskenteleminen. Katsotaan nyt, minne tulevaisuus vie: olen valmis tarvittaessa muuttamaan myös pois Porvoosta.”
Ensto on erikoistunut sähköjärjestelmien ja sähkötarvikkeiden kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin. Enstolaisia on noin 1300 Euroopassa ja Aasiassa, yhteensä 18 maassa. Suomessa toimipaikat ovat Porvoo ja Mikkeli.
Ensto kuuluu EM Group -konserniin. Liiketoiminta on jaettu kolmeen alueeseen; Ensto Utility Networks, Ensto Enclosures and Components ja Ensto Building Technology.
Enston asiakkaita ovat muun muassa sähkölaitokset, verkko- ja verkonrakennusyhtiöt, sähkötukkuliikkeet, sähköurakoitsijat ja asentajat, suunnittelijat, arkkitehdit, sähkö- ja elektroniikkateollisuuden OEM-yritykset sekä kuluttajat.