Tatu Kallionpää, 18, opiskelee kolmatta vuotta Tampereen ammattiopistossa koneenasentajan tutkintoa. Samalla hän hankkii myös ylioppilastutkinnon.
”Ysiluokalla arvelin, että lopulta päädyn kuitenkin insinööriksi. Totesin, että ammattilukio antaisi tähän parhaan pohjan.”
Kesätyö koneenasentajana palo- ja pelastuslaitteita valmistavalla Bronto Skyliftilla toi käytännön kokemusta järkeilystä nauttivalla nuorelle miehelle.

Lukion ja koneenasentajan opintojen yhdistäminen tuntui Tatu Kallionpäästä luontevalta ratkaisulta.
”Olin hyvä luonnontieteissä eli matikassa, fysiikassa ja kemiassa, ja tekniikka kiinnosti muutenkin. Ammattilukio tarjoaa erittäin hyvän pohjan erilaisille opiskeluille jatkoa ajatellen”, Kallionpää toteaa.
”Opiskelu ei ole ollut niin raskasta kuin etukäteen kuvittelin. Meillä on vähemmän kursseja kuin päivälukiolaisilla, ja lukujärjestyksessä on ammattiaineita, jotka tuntuvat keventävän päiviä.”
Opintojen myötä automaatiotekniikka on ruvennut kiinnostamaan Kallionpäätä.
”Voisin harkita opiskelevani lisää automaatiotekniikkaa tulevaisuudessa. Se vaatii järjestelmällistä ajattelua ja järkeilemistä, josta pidän”, Kallionpää pohtii.
Opintojen myötä automaatiotekniikka on ruvennut kiinnostamaan Kallionpäätä.
”Voisin harkita opiskelevani lisää automaatiotekniikkaa tulevaisuudessa. Se vaatii järjestelmällistä ajattelua ja järkeilemistä, josta pidän”, Kallionpää pohtii.
”Automaatiotekniikka on osa arkeamme, esimerkiksi liikennevaloissa. Teollisuudessa automaatiotekniikkaa hyödynnetään monin tavoin mahdollisimman tehokkaan tuotannon saavuttamiseksi.”
Työssäoppimisjaksoilla pääsee kiinni käytäntöön
”Ammattilukiossa työssäoppiminen tulee nopeasti vastaan. Silloin huomaa itsekin pian onko asentajan hommat oma juttu vai ei. Kone- ja metallitekniikan ammattilaisille on paljon erilaisia töitä ja tehtäviä: niin siistejä sisähommia kuin fyysistä voimaa vaativia”, Kallionpää sanoo.
Kallionpää suoritti ensimmäisen työssäoppimisjakson 2008 Sandvik Mining and Constructionilla, jossa jatkoi myös kesätöissä.
”Sandvikilla olin koneenasentajan hommissa porausvaunujen alustojen kokoonpanossa.”
”Sandvikilla olin koneenasentajan hommissa porausvaunujen alustojen kokoonpanossa.”
Koneenasentaja näkee työnsä tulokset
Viime kesän Kallionpää vietti kuorma-autoalustaisia nostolavalaitteita pelastukseen ja palonsammutukseen valmistavalla Bronto Skyliftillä kesätöissä.
”Olin Brontolla työssäoppimisjaksolla, ja hain sen jälkeen kesätöihin koneenasentajaksi. Työskentelin loppukokoonpanossa, jossa kuorma-autoon asennetaan henkilönostin sekä tarvittavat lisävarusteet, kuten tikkaat, lokasuojat, katteet ja valot.”
Kallionpään mielestä työ oli mukavaa ja varsin helppoa.
”Työt eivät seuraa vapaa-ajalle, mutta tulokset näkee pian. Sopii siis henkilölle, joka tykkää käsillä tekemisestä.”
”Työt eivät seuraa vapaa-ajalle, mutta tulokset näkee pian. Sopii siis henkilölle, joka tykkää käsillä tekemisestä.”
Tulevaisuudessa tutkimus- ja kehitystehtäviin?
Tatu Kallionpää pitää edelleen kiinni ajatuksesta suorittaa ammattilukion jälkeen diplomi-insinöörin tutkinto teknillisessä yliopistossa. Sen lisäksi häntä kiinnostaa tällä hetkellä myös lääketieteellinen.
”Kummassakin vaaditaan järkeilyä ja ajattelua, ja niissä riittää haasteita. Tutkimus- ja kehitystyöt voisivat sopia minulle sitten joskus, ja ulkomaillekin voisin lähteä.”
”Kummassakin vaaditaan järkeilyä ja ajattelua, ja niissä riittää haasteita. Tutkimus- ja kehitystyöt voisivat sopia minulle sitten joskus, ja ulkomaillekin voisin lähteä.”
Bronto Skylift on maailman johtava kuorma-autoalustaisten nostolavalaitteiden valmistaja. Yritys suunnittelee, valmistaa, myy ja huoltaa nostolavalaitteita, joita käytetään pelastukseen ja palonsammutukseen sekä kaikenlaiseen huolto-, urakointi- ja muuhun korkealla tapahtuvaan työhön.
Miltei 50-vuotisen historiansa aikana Bronto Skylift on toimittanut jo yli 5500 laitetta palokuntiin ja yrityksiin yli 120 maassa ympäri maailmaa.
Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tampereella, Raholan kaupunginosassa. Laitteiden puomistot valmistetaan Porin tehtaalla. Bronto Skyliftilla on tytäryhtiöt Ruotsissa, Saksassa ja Sveitsissä.
Bronto Skylift on kuulunut amerikkalaiseen Federal Signal Corporationiin vuodesta 1995.

