- Vinkit
Riina Korhonen valitsi tulevaisuudekseen valmistustekniikan, jossa työkavereina on miehiä, mutta jossa nainenkin pärjää.
”Levyseppähitsaajan opinnot ovat olleet mukavia, eikä varsinaisesti vaikealta ole tuntunut mikään.”
Riina Korhoselle, 17, ammatilliset opinnot olivat peruskoulun jälkeen selvä valinta. Lopullista koulutusohjelman valintaa hän kuitenkin joutui miettimään hieman tarkemmin.
”Haluan jonkun sellaisen miehisen ammatin, jossa naisetkin pärjää. Kokemukseni mukaan miesvaltaisissa porukoissa on hyvä henki, mutta tokihan näistä hommista naisiakin löytyy.”
Korhosella, joka on luokallaan ainoa tyttö, myös opiskelukaverit ovat tärkeä osa.
”Opiskelu on ollut mukavaa myös siksi, että on tutustunut uusiin ihmisiin ja tullut poikien kanssa toimeen.”
Korhonen nauttii opiskelusta.
”Tällä hetkellä tuntuu, että haluan oppia kaikkea mahdollista. En tiennyt kone- ja metallitekniikasta juuri mitään ennen opiskelua, nyt tuntuu, että tieto ja osaaminen on kasvanut paljon”, Korhonen sanoo.
”Koneenpiirustus on ollut lempiaineeni. Vaikealta ei varsinaisesti ole tuntunut mikään, ja mielelläni istun oikeastaan kaikkien aineiden tunneilla.”
Oma kehitys on helppo havaita
Metso Power on Lapualla näkyvä yritys, ja siellä Korhonenkin on suorittanut kaksi työssäoppimisjaksoa ja ollut kesätöissäkin.
”Olen tehnyt kaikenlaisia, niin hitsausta kuin asennustöitäkin. Kivaa se on ollut, ja Metsolla on mukavia ja auttavaisia työkavereita. Töiden myötä huomaa, että esimerkiksi hitsaamisessa olen kehittynyt koko ajan.”
Hitaus on tekniikkalaji, jossa voima ei ole pääosassa.
”Joskus työ on raskasta ja välillä se on helppoa. On hienoa, että oman kädenjälkensä näkee heti työn päätyttyä”, Korhonen toteaa.
Harjoitustyönä syntyy kuntolaite
Käytännön tekemisen Korhonen mieltää tärkeäksi. Hän uskoo, että ammatillisen koulutuksen myötä syntyy eroa lukiolaisiin.
”Jos jatkaa ammattikorkeakouluun, niin onhan ammatillisen tutkinnon suorittaneella jo valmiiksi ihan toisenlainen ymmärrys osaaminen opiskeltavista asioista.”
Tällä hetkellä Korhonen suorittaa työharjoittelua Sedussa.
”Teen kuntolaitetta, ja tämäkin tehtävänanto sopii minulle tosi hyvin.”
Korhonen ei aio jättää opiskeluaan yhteen tutkintoon.
”Jatkan mahdollisesti opiskelua joko kone- ja metallitekniikan puitteissa tai sitten valitsen jotakin muuta. Haluan oppia paljon kaikenlaista, ja opiskelu tuntuu siksi luontevalta.”
Metso Power Oy:n Lapuan tehdas toimittaa kattiloiden korjauksia, huoltoja, varaosia sekä sooda- ja voimakattiloiden muutoksia ja uusintoja puunjalostusteollisuudelle ja voimantuottajille Suomeen ja ulkomaille.
Vientiä on muun muassa Ruotsiin, Venäjälle, Eurooppaan, Etelä-Afrikkaan sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan.
Lapuan tehdas työllistää tällä hetkellä noin 180 henkilöä. Viime vuosien aikana tehtaalla on omien työntekijöiden lisäksi työskennellyt vuosittain n. 60–80 vuokratyöntekijää ympäri Suomen.
27.10.2009
