Kone- ja metallitekniikan opiskelu kannattaa

- tutkinnon suorittaneelle kesätöitä Aslemetalsilta

 

Petteri Eeva halusi ammatilliseen koulutukseen, sillä hän tahtoi päästä nopeasti töihin.
”Kone- ja metallitekniikka rupesi houkuttamaan, kun suoritin TET-jakson Rolls-Roycella yläasteen aikana”, nuorimies muistelee.
Nyt Eevalla on valmistustekniikan opinnot takana, levyseppähitsaajan paperit taskussa ja kesätöitä Aslemetalsilla.
 
Hyvät kokemukset TET-jaksolta ja mahdollisuus päästä nopeasti oikeisiin töihin muuttivat Eevan suunnitelmat mennä yläasteen jälkeen lukioon. Rauman ammattiopiston kone- ja metallitekniikan opinnot houkuttivat lopulta enemmän.
Nyt nuori levyseppähitsaaja työskentelee Aslemetalsilla Kaarossa.
”Kaverini suositteli Aslemetalsia työssäoppimispaikaksi. Monipuoliset tehtävät, kuten erilaiset levytyöt ja hitsaaminen, kiinnostivat. Työssäoppimisjakson kautta pääsin myös kesätöihin”, Petteri Eeva kertoo.
 
 

Omien käsien kautta osia laivoihin

 
”Täällä olen esimerkiksi hitsannut sekä hionut ja viimeistellyt murskaimen rungon osia. On kiinnostavaa ajatella, että joku tekemistäni osista päätyy esimerkiksi telakan kautta johonkin laivaan ja maailman merille.”
”Aslemetalsilla on hyvä työilmapiiri. Neuvoja ja opastusta saa vanhemmilta työkavereilta. Joskus työ saattaa olla rankempaa ja työasennot vaativia, mutta tietysti työturvallisuudesta on osattava pitää aina huolta.”
Ennen Aslemetalsia työkokemusta karttui Rolls-Roycella.
”Olin siellä ensimmäisen kerran yläasteen TET-jaksolla. Se herätti kiinnostuksen: hitsaaminen on vaan jotenkin sellaista, että tykkään siitä. Rolls-Roycella olin mukana laivojen potkureiden kokoonpanossa.”
 

Vakaa käsi ja huumorintajua

 
Petteri Eevan mukaan opinnot Rauman ammattiopistossa toivat perusvarmuuden työhön.
”Jo heti ensimmäisenä vuonna pääsee tekemään harjoitustöitä. Harjoittelemalla sitten vähitellen oppii, miten käytetään erilaisia työkaluja ja miten kuuluu hitsata”, Eeva muistelee.
Työssäoppiminen lisäsi käytännön osaamista.
”Työssäoppimisjaksoilla kädentaidot paranevat. Samalla oppii noudattamaan työaikoja: Aslemetalsille tulen seitsemäksi ja lähden puoli neljältä”, Petteri Eeva kertoo.
”Hitsaajalla pitää olla vakaa käsi ja kiinnostus työhön. Meillä on myös positiivinen asenne ja hyvä huumorintaju.” 
 
Aslemetals Oy
Aslemetals Oy:n asiakkaita ovat kone- ja metallituoteteollisuuden ja telakkateollisuuden yritykset.
Päätuotteita ovat kontit, levyrakenteet, säiliöt, teräskonstruktiot, leikkaukset, särmäykset, muotopuristukset ja ponttonit sekä putkistomoduulien valmistus ja muu putkituotanto.
Haku