Tuusniemeläiselle CNC-koneistajalle Niko Mustoselle, 19, oma koulutusvalinta tuntuu oikealta.
”Koneistus on mukavaa ja rentoa hommaa, jossa riittää sopivasti haastetta”, Mustonen toteaa. Koneistajaopintojen työssäoppimisjaksot johtivat myös kesätöihin Paakkilan Konepajalla.

 
Niko Mustonen suoritti CNC-koneistajan tutkintonsa Savon ammatti- ja aikuisopistossa.
”Ammatillisen koulutuksen valinta oli minulle selvää ysiluokan päätteeksi. Koneistajaopinnot vastasivat odotuksiani, eikä edes koulumatka eli tunti linja-autossa suuntaansa tuntunut liian raskaalta”, Mustonen muistelee.
”Pääosin opiskelu oli varsin helppoa, mutta hetkittäin myös haastavaa, kun piti esimerkiksi opetella ulkoa kymmeniä koodeja ohjelmointia varten.”
 
 
Kouluopit käyttöön töissä
 
Mustonen suoritti työssäoppimisjaksonsa Paakkilan Konepajalla Tuusniemellä, jossa valmistetaan esimerkiksi työstökoneiden turvalaitteita sekä vaihde- ja venttiilikoteloita paperitehtaiden tarpeisiin.
”Työhöni kuului kaikkea valmistustekniikkaan liittyvää laidasta laitaan, hitsausta ja koneistusta. Opein paljon uusia asioita, kyllä harjoittelu on tärkeä osa opintoja”, Mustonen pohtii.
”Toki koulussa opituista asioista oli heti hyötyä töissä, esimerkiksi koneiden käyttöä ei tarvinnut opetella pitkään. Joskus kävi niinkin, että joitain asioita tuli vastaan ensin töissä ja sitten opinnoissa asiat käytiin läpi myöhemmin.”
 
Viihtyisä työympäristö ja kivat työkaverit
 
Harjoittelu poiki Mustoselle myös kesätyön.
”Koneistus on mukavaa ja rentoa hommaa, jossa riittää sopivasti haastettakin. Työkaverit olivat mukavia, ja työympäristössä ei ollut mitään moitittavaa.”
Mustonen uskoo, että CNC-koneistajan työ sopii lähes kaikille, jos vain on mielenkiintoa ja haluaa oppia.
”Onhan koneistajan työ osittain fyysistäkin, mutta käytössä on nosturit hommaa helpottamassa. Työympäristö on siisti ja puhdas, eikä tarvitse olla kädet rasvassa. Pieniä virheitä tietysti sattuu aina kaikille, mutta ei mitään sellaista, joka ei olisi korjattavissa.”
 
Opintojen monipuolisuudesta hyötyä
 
Mustosen opintoihinkin kuului paljon käytännön tekemistä.
”Harjoitus- ja asiakastyöt kuuluivat opintoihin. Koneistimme asiakkaille esimerkiksi laakeripesiä ja teimme jotain hitsaustöitäkin”, Mustonen kertoo.
”Lukuaineet, jotka kuuluivat opintoihin, olivat ihan mielekkäitä. Matematiikkaa, englantia tai äidinkieltä voi tarvita, joten turhaa niiden opiskelu ei ole.”
Tällä hetkellä Niko Mustonen ei ole koneistajan töissä, mutta ne ovat tavoitteena.
”Koetan löytää töitä lähialueelta. Kokemuksen saaminen olisi hyvästä. Ehkä ammattikorkeakouluun voisi myös mennä, mutta nyt työnteko kiinnostaa enemmän.”
 
 
Paakkilan konepaja
 
Vuonna 1978 perustettu Paakkilan Konepaja Oy on vaativien vaihde- ja venttiilikoteloiden systeemitoimittaja - täyden palvelun kone- ja metallituoteteollisuuden yritys.
Tuotanto tapahtuu Tuusniemen Paakkilassa ja perustuu jatkuviin hankinta- ja partnersopimuksiin suurten vientiyritysten kumppanina. Paakkilan Konepaja valmistaa erilaisia koneita ja laitteita ja niiden osia asiakkaiden tarpeiden mukaan. Vuonna 2008 keskivahvuus oli 50 henkilöä ja liikevaihto 7,5 miljoonaa euroa. Paakkilan Konepajalla on kesäisin useita nuoria työharjoittelussa.  
 

2.11.2009

 
Haku