Työssäoppimisjaksolta kesätöihin R-Sarkonille

 

Valmistustekniikan opinnoista vastavalmistunut CNC-koneistaja Minna Piiroinen kehuu vuolaasti työtään ja työpaikkaansa automaattisorvaamo R-Sarkon Oy:tä.
”Työkaverit ovat mahtavia, eikä ole ollut yhtään sellaista päivää, että olisi harmittanut tulla töihin.”
 
Minna Piiroisen perhepiirissä CNC-koneistajan työt ovat tuttuja: koneistustöissä ovat kaksi veljeä ja isä.
”Sitä kautta se kiinnostus kone- ja metallitekniikan opiskeluun on varmasti syntynyt. Enkä koskaan ole osannut kuvitella itseäni esimerkiksi parturi-kampaajaksi. Palkka ja työllisyysnäkymät olivat myös motivoimassa koneistajan opintoihin. Mutta, kyllä se oma kiinnostus oli silti tärkeintä.”
Hämeenkyrön ammatti-instituutissa opintojen käytännönläheisyys miellytti Piiroista.
”Teoriaa oli yksi tai kaksi päivää viikossa, ja loput päivät oltiin työpajalla. Se oli kivaa.
Enimmäkseen töitä tehtiin manuaalisorvaamalla, mutta välillä myös työstökoneella”, Piiroinen kertoo.
 
 

Koneet tutuiksi opiskelemalla

 
”Mietin silloin opiskelun alkaessa, että opinko tätä kaikkea koskaan, kun koneetkin ovat niin erilaisia.  Mutta, kun asiat käytiin läpi sekä teoriassa että käytännössä, niin kyllä se oppi tarttui.”
Piiroinen arvostaa koulussa saatua perustietoa.
”Kun menee töihin ja sanotaan vaikka, että ”terät kompensoidaan”, niin tietää, mitä se tarkoittaa. Ei valmistustekniikkaa opiskellut toki hallitse kaikkia CNC-koneita, mutta koulusta saa pohjan, jonka avulla on helppo oppia uusien koneiden käyttö. Tietysti käytännön töissä oppii kaikkein eniten ja parhaiten, joten työssäoppiminen on tosi tärkeä osa opintoja.”
Minna Piiroinen suoritti kaikki työssäoppimisjaksonsa eri yrityksissä. Viimeisin ja mieluisin oli R-Sarkon.
”Löysin tiedot yrityksestä netistä, kiinnostuin ja soitin tänne. Minut pyydettiin haastatteluun ja sain paikan työssäoppimiseen.”
Piiroinen sai R-Sarkonilta myös kesätöitä, ja hän on viihtynyt hyvin.
”Ehkä se osittain johtuu siitä, että täällä on paljon naisia, joten voi rupatellakin kaikenlaista”, Piiroinen hymyilee.
”Työkaverit ovat mahtavia, eikä ole ollut yhtään sellaista päivää, että olisi harmittanut tulla töihin.”
 

Naisia kone- ja metallituoteteollisuudessa yhä enemmän

 
Varsinainen työtehtäväkin R-Sarkonilla on Piiroiselle mieluinen.
”Viihdyn hyvin työstökoneella. Olin aluksi töissä CNC-koneella ja sitten vaihdoin työstökoneille, ja niiden kanssa olen tykännyt tehdä hommia.”
Työ on vuorotyötä: joka toinen viikko aamuvuoro, joka toinen viikko iltavuoro.
”Monelle kone- ja metallituoteteollisuus on aika vieras. Usein monet myös ihmettelevät ammattiani. Mutta toisaalta näissä hommissa naiset ovat yleistyneet kovaa vauhtia, joten ei tämä nyt niin ihmeellistä enää ole”, Piiroinen toteaa.
”Usein ihmiset luulevat, että nämä työt ovat likaisia tai raskaita. Ehkä se on sitä joskus ollut, mutta meilläkin tehdään tosi pieniä osia, joiden nostelu ei todellakaan vaadi voimia. Sen sijaan esimerkiksi tarkkaavaisuutta vaaditaan, sillä on jaksettava mitata ja tarkistaa tuotteet.”
 
 
R-Sarkon
Automaattisorvaamo R-Sarkon Oy perustettiin 20 vuotta sitten Raumalla. CNC-koneistus ja CNC-sorvaus ovat yrityksen erikoisalaa. R-sarkon valmistaa ammattitaidolla koneistettuja sarjatuotanto-osia eri teollisuudenaloille Suomeen ja ulkomaille. Sarjakoot vaihtelevat protoeristä satoihin tuhansiin osiin. Vuonna 2008 konepaja valmisti yli 15 miljoonaa osaa tai osakokoonpanoa.
 
Haku