Miika Pietiläinen, 17, opiskelee toista vuotta kone- ja metallitekniikkaa Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksessa, POKEssa. Nyt hän on työssäoppimisjaksolla Pisla Oy:ssä, joka valmistaa rakentamiseen ja sisustamiseen liittyviä tuotteita. Pietiläinen on vakuuttunut, että juuri ammatillisen koulutuksen käytännönläheisyys on hänen juttunsa.

 
Pietiläinen on päässyt työssäoppimisjaksolla käyttämään koulussa opittuja taitoja. 
”POKEssa on opiskeltua hitsausta ja rälläköintiä, nyt olen on päässyt oikeastikin hitsaamaan.”
Pisla valmistaa esimerkiksi ovi- ja ikkunapainikkeita, kalustevetimiä, saranoita, koukkuja, nauloja ja tulisijatuotteita. Monipuolisia tuotteita valmistamassa yrityksessä on myös paljon erilasia töitä. Pietiläinen viihtyi hyvin kahden kuukauden työssäoppimisjaksollaan Pislalla, joka on hänen kotipaikkakunnallaan Viitasaarella.
”Pääsin hitsaamaan ja välillä olin pakkaamossa. Porasin esimerkiksi uuninluukkuja ja työkavereilta opein paljon käytännön tekemisestä.”
Harjoittelu Pislalla oli Pietiläiselle toinen työssäoppimisjakso.
”Ensimmäisessä harjoittelussakin hitsasin ja olin myös mukana asennuksissa.”
 
 
Tekemisen meininkiä
 
Pietiläinen oli tehnyt pieniä hitsauksia jo ennen opintoja.
”En koe olevani lukuintoinen, joten ajattelin ammatillisten opintojen olevan sopivampia kuin lukion, ja uskoin, että kone- ja metallitekniikan ammattilaiselle riittää töitä tulevaisuudessakin.”
Pietiläisen opinnot POKEssa ovat koostuneet teoriatunneista sekä hallitöistä.
”Hallitöissä teemme erilaisia hitsauksia. Teoriatunneilla on mm. englantia, matikkaa, fysiikkaa, ruotsia, psykologiaa, äidinkieltä ja liikuntaa, mutta lukemista ei ole liikaa.”
Pietiläinen toivoo töitä löytyvän Keski-Suomesta jatkossakin.
”En vielä tulevaisuudesta tiedä, mutta tietysti hyviin hommiin haluaisin, hitsaushommat kiinnostavat.” 
 
Pisla Oy    
 
Pisla Oy on perustettu Viitasaarelle vuonna 1976. Rakentamiseen ja sisustamiseen liittyvillä tuotteillaan Pisla palvelee rautakauppoja ja tavarataloja Suomessa sekä keskeisimmissä vientimaissa, joita ovat mm. Ruotsi, Norja, Venäjä ja Baltian maat. Pisla työllistää n. 130 alan ammattilaista ja liikevaihto oli vuonna 2008 n. 17 miljoonaa euroa.

 

Haku