- Vinkit
Jukka Koslonen vastaa Planmecalla siitä, että röntgentuoteverstaan säteilylähdeosaston päivittäiset työt sujuvat. Koslonen on kasvanut esimiestehtäviin askel kerrallaan, ruohonjuuritasolta ponnistaen.
Jukka Koslonen myöntää, ettei hänellä nuorena ollut täysin selvää, mitä haluaisi. Peruskoulun jälkeen nuori mies haki paikkaansa ja suoritti tietotekniikan perustutkinnon ammatillisessa oppilaitoksessa.
”Olisi hyvin voinut käydä toisinkin, eli esimerkiksi lukio olisi voinut olla vaihtoehto. Mutta ei mielestäni voi sanoa, että mikään kokemus tai opiskelu menisi hukkaan”, Koslonen pohtii.
Armeijan aliupseerikoulutus osoitti Kosloselle, että hänessä voisi olla ainesta johtamistehtäviin.
”Olen aina tullut hyvin toimeen eri-ikäisten ihmisten kanssa. Jo nuorena olin sosiaalinen ja otin helposti kaveriporukasa organisaattorin roolin. Upseerikoulussa tapahtumat johtivat toisiin, ja hyvin hoidetut hommat veivät eteenpäin”, Koslonen muistelee.
Esimies saa vaikuttaa
Jukka Koslonen aloitti esimiehenä 26-vuotiaana kerättyään tätä ennen vuosien työkokemuksen.
”Minua kiehtoo se, että itse voi vaikuttaa asioihin. Haluan saada näkemykseni siihen, mitä tehdään ja miten. Ensimmäiseen esimiestehtävään nousin ns. omasta joukosta, ja se on tietysti jonkinlainen haaste, kun siirtyy eri asemaan kuin jossa on aiemmin ollut.”
Töiden ohessa Koslonen on myös jatkanut opintojaan kohti työteknikon tutkintoa.
”Opiskelu antaa perusteet, joiden avulla tietää, mistä puhutaan, ja työ sitten opettaa käytännössä.”
Planmecalla Koslonen on työskennellyt vasta puolisen vuotta, joten viime ajat ovat menneet nimenomaan uuden yrityksen toimintatapojen opetteluun.
”Kulttuureissa ja työkaluissa on eronsa. Niinpä alku tuntuu kiireiseltä, koska on niin paljon uutta asiaa”, Koslonen sanoo.
Tasapuolisena tekijänä
Oleellisena osana työtään Koslonen näkee läsnäolon ja keskustelun päivittäisen organisoinnin ohella.
”Työnjohtajana haastavuus on pystyä toimimaan tasapuolisesti erilaisten persoonien kanssa joka päivä. Omat fiilikset eivät saisi vaikuttaa työhön, vaikka tulisi yllättäviäkin tilanteita. Tavallaan sitä on myös puun ja kuoren eli työntekijöiden ja työnantajan välissä, sillä pitäisi pystyä toimimaan niin, että molempien näkemykset tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla huomioiduksi.”
Liikuntaa aktiivisesti harrastava Koslonen toteaa olevansa tyytyväinen sekä työhön että elämäänsä.
”En ole mielestäni uraorientoitunut, mutta tietysti haluan hoitaa työni hyvin. Elämä on hyvin mallillaan, enkä työn tai koulutuksen suhteen ota turhia paineita.”
Planmeca Group on suomalainen terveysteknologian yhtiöryhmä, jonka ydinliiketoiminnasta vastaa hammaslääketieteen laitevalmistaja Planmeca Oy. Planmeca suunnittelee ja valmistaa hammashoitoyksiköitä sekä intraoraali- ja panoraamaröntgenlaitteita, ohjelmistotuotteita ja kuvantamisratkaisuja.
Vuonna 1971 perustettu yritys on alan suurin perheyhtiö maailmassa.
Planmecan tuotekehitys, hallinto sekä valtaosa tuotannosta toimivat Helsingin Herttoniemessä. 98 prosenttia tuotannosta viedään yli 100 maahan. Planmeca käyttää vuosittain liikevaihdostaan lähes kymmenesosan tuotekehitykseen.
Planmeca Groupin vuoden 2008 liikevaihtoennuste on 550 miljoonaa euroa. Henkilöstöä on lähes 2 200, joista Suomessa noin 750.
7/2009
