Työssäoppimassa ja kesätöissä näkee mitä työnteko oikeasti on


Opiskellessaan toista vuotta koneenasentajaksi Jonna Sulonen pääsi ensin valmistustekniikan opintojensa työssäoppimisjaksolle Staironille.
”Oli kivaa, kun koko ajan oli tekemistä: aika ei silloin ehdi tulla pitkäksi. Ja kun vielä pääsin Staironille kesätöihinkin niin opin lisää uusia tekniikoita ja näin kunnolla, millaista työn tekeminen oikeasti on.”

Jonna Sulonen ei ollut peruskoulun päättövaiheessa aivan varma mitä lähtee opiskelemaan.
”Lukio ei tuntunut omalta jutulta. Olen aina tykännyt tehdä käsilläni joten kone- ja metallitekniikan opinnot tuntuivat sopivalta. Mietin myös sitä, minkälaisille ammattilaisille löytyisi töitä.”
Sulonen on opinnoissaan keskittynyt hitsaukseen ja koneistukseen. Nyt viimeisenä vuonna käydään läpi erikoistumisopinnot eli koneenasennus ja kunnossapito.
”Olen viihtynyt hyvin. Kone- ja metallitekniikan opiskelu on yllättävän monipuolista, ja erikoistuminen vaikuttaa siihen, millaisiin töihin lopulta valmistuu.”
 


Koulun perustiedot syvenevät töissä
 


Työelämä on Suloselle tullut tutuksi työssäoppimisjaksoilla ja kesätöissä.
”Tulin Staironille talvella työssäoppimisjaksolle, ja sain sitä kautta kesätyöpaikan.”
Staironilla Sulonen on mukana valmistamassa paperikoneiden ilmajärjestelmälaitteita.
”Olen tehnyt esimerkiksi ruostumattomasta teräksestä osia laitteistoihin.
Työssäoppimisjaksot ja kesätyöt ovat tärkeitä. Pelkästään koulussa istumalla ei voi tietää, millaista töissä oikeasti on. Töissä myös oppii paljon uutta.”
Koulussa tunneilla opetellaan perusasiat hitsauksesta ja asennuksesta.
”Eihän sitä ilman perusoppeja tietäisi mitään hitsaamisesta tai koneiden käytöstä. Kun perusteet ovat hallussa, on helpompi mennä töihin.”
Jonna Sulosen mukaan koneenasentajalta edellytetään yhteistyökykyä ja intoa uuden oppimiseen.
”Näissä tehtävissä on tultava toimeen työkavereiden kanssa, oltava tarkka hommissaan ja halukas oppimaan uutta.”
 


Huoltotöissä voi suunnata myös ulkomaille


Ammatillinen koulutus tarjoaa pohjan myös jatko-opiskeluun.
”Varmasti vielä jatkan opiskelua, mutta en vain tiedä vielä, mitä. Kiinnostusta on aika monenlaisiin tehtäviin”, Sulonen hymyilee.
”Kunnossapito- ja huoltotyöt ovat aika kansainvälisiä. Keikkahommat voisivat sopia minullekin”, liikuntaa harrastava Sulonen pohtii tulevaisuuttaan.
 
http://www.stairon.fi/
Stairon Oy on korkealaatuisten ja teknisten ruostumattomasta ja haponkestävästä teräslevystä sekä alumiinista eri teollisuuden aloille suunnattujen laitteistokokonaisuuksien järjestelmätoimittaja.
 

 

Haku