Hitsausta, koodeja ja plasmaleikkureita
Valkeakoskelaisen Jere Hakalan puheissa vilahtelevat esimerkiksi hydrauliikka, hitsaus, terät, koodit ja leikkurit. Ne ovat kone- ja metallitekniikan opiskelijalle tuttuja niin opinnoista kuin töistäkin.
”Valmistustekniikka innosti eniten. Koneenasentaja pääsee tekemään monipuolisesti kaikkea, niin hitsausta, huoltotöitä kuin koneistustakin”, kolmatta eli viimeistä vuotta opiskeleva Hakala kertoo valinnastaan.
”Hitsauksessa tehtiin näyttötyönä kuormureiden kauhoja. Meillä on käytössä röntgenkuvauslaite, jonka avulla voidaan katsoa, onko hitsattu liitos kestävä. Oikeanlaisten liitosten tekeminen on tietysti osa sitä, että saa käteensä hitsauspaperit. Sen jälkeen on oikeus hitsata myös yrityksissä.”

Työkokemus tuo itsevarmuutta
Jere Hakala haki TTT Technologylle toisen opiskeluvuoden työssäoppimisjaksolle ja sai sen jälkeen sieltä myös kesätöitä.
”Oli mukavaa, kun pääsi tekemään monipuolisesti töitä. Isommassa firmassa on ylipäätään se etu, että on mahdollista päästä kokeilemaan useita erilaisia koneita ja niiden käyttöä. Myös vuorotyö sopii minulle.”
Hakalan töihin saattoi kuulua esimerkiksi sorvin terien teko.
”Ensimmäisenä mentiin tietokoneelle ja haettiin ohjelma annetun koodin mukaan. Sitten kyseinen koodi ikään kuin imutettiin koneelle ja ryhdyttiin tekemään halutunlaista sarjaa”, Hakala kertoo.
Koulussa tietysti oppii perusasiat, mutta joka työpaikalla on omat käytäntönsä, ja tekemällä osaaminen kasvaa. Kokemuksen myötä itsevarmuutta tekemiseen tulee paljon enemmän. Ja onhan kesätöistä hyötyä opintoihin: kun nyt alkaa sähköhydrauliikka, niin voi olla, että töistä on jäänyt päähän jotain paineistuksesta.”
Plasmaleikkurilla Porschen osia
Hakalan suosikkilaitteita ovat, hitsauksen ohella, plasma- ja vesileikkurit.
”Plasmaleikkurilla tehtiin koulussa Porscheen kaaret: pääsi tekemään piirustukset tietokoneella ja toteutus tehtiin plasmaleikkurilla. Rankkaa tämä ei ole, koska koneet tekevät työt.”
Hakalan mukaan työt eivät vaadi voimia tai erityistä matikkapäätä.
”Kyllähän nosturit ja laskimet auttavat töissä. Tärkeintä on kiinnostus ja halu tehdä työtä: koulussa ja töissä oppii, kunhan ei nojaile seiniin.”
TTT Technology Oy Ab on yksi maailman johtavista puunjalostusteollisuuden terien valmistajista. Jo lähes 50 vuoden ajan yritys on terien lisäksi valmistanut koneenosia vaativiin teollisuuden käyttökohteisiin. Pääasiakkaita ovat sahalaitokset, sellu- ja paperiteollisuus, levyteollisuus sekä alan merkittävät koneenrakentajat. Nykyisin TTT-teriä viedään vuosittain yli 50 maahan.

