Koneistaja vastaa haasteisiin
Jani Saarelainen työskentelee pumppuja valmistavalla ja markkinoivalla Grundfosilla koneistajana. Ammattioppilaitoksessa hankittu kone- ja metallialan perustutkinto antoi nopeasti työpaikan, ja myöhemmin tieto-taito lisääntyi koneistajan ammattitutkinnon kautta.
Saarelaista on aina kiehtonut käsillä tekeminen, ja kiinnostus metallitöihin ohjasi hänet Helsingin Haagaan ammattioppilaitokseen. Myös mahdollisuus päästä nopeasti työelämään painoi opiskelupaikan valinnassa.
”Kahden vuoden linja tarjosi perusteet ja katsauksen alaan. Niiden avulla ja harjoittelun sekä kesätyön kautta sain Grundfosilta työpaikan. Välillä kävin armeijan, jonka jälkeen työpaikka vakinaistettiin.”
Ammattitutkinto täydensi tietoja tämän jälkeen.
”Siinä oppi esimerkiksi työstökoneiden käytön. Tokihan tämä on sellaista työtä, jonka oppii parhaiten tekemällä”, Saarelainen toteaa.
Tietokone tärkeä työväline koneistajalle
Jani Saarelainen kuvailee koneistajan työtä sorvaamiseksi, poraamiseksi ja jyrsimikseksi tietokoneistetuin välinein. Jätevesipumppujen osat valmistuvat Grundfosin päätoimipaikan yhteydessä Vantaalla. Kaukana ovat ne ajat, kun työ oli fyysisesti rankkaa.
”Koneet tekevät työt ja esimerkiksi nosturit helpottavat hommaa, joten ei tässä varsinaisesti voimaa tarvita. Sen sijaan käyttöä on maalaisjärjelle ja tietokoneen käyttötaidolle.”
Grundfos on Saarelaiselle ensimmäinen varsinainen työpaikka, ja yrityksessä on vierähtänyt jo monta vuotta.
Nuorimies toteaa, että joskus työ on hivenen yksitoikkoista ja ajoittain kiireistä, mutta hän viihtyy hyvin yrityksessä ja arvostaa esimerkiksi hyviä työoloja ja mieluisia työaikoja.
”Nyt olen siirtymässä kolmivuorotyöhön, joka sopii minulle hyvin. Eli välillä tehdään pidempiä päiviä ja viikonloppuja, mutta vastapainoksi joka kolmas viikko on vapaa”, pian ensimmäisen lapsen saava, urheilua ja harrasteauton kunnostusta harrastava Saarelainen kertoo.
Oy Grundfos Environment Finland Ab
Grundfos on yksi maailman johtavista pumppujen valmistajista. Suomessa päätoimipaikka on Vantaalla, jossa myös valmistetaan jätevesipumppuja ja -pumppaamoja. Valmistusta on lisäksi Joutsassa. Myynti ja huolto on organisoitu omaksi yhtiökseen, Oy Grundfos Pumput Ab, ja toimintaa on eri puolilla Suomea: kiertovesipumppuja, vesihuolto-osaamista, teollisuuspumppuja, uutta digitaalista tekniikkaa edustavia annostelupumppuja, jäte- ja harmaavesipumppuja pienistä aina talonkokoisiin pumppuasemiin sekä pumppujen huoltoa.
Lue lisää: http://www.grundfos.com/

