Koulutuspäällikkö ohjaa opiskelijoita
Teknillinen koulutus kiinnostaa kaikkialla Suomessa, myös Savon ammatti- ja aikuisopistoon haetaan aiempaa enemmän.
- Viimeisen parin vuoden aikana nuorten ja aikuisten kiinnostus teknologiaan on kasvanut. Oikeanlainen tieto teknologiateollisuuden mahdollisuuksista on saavuttanut nuoret ja heidän vanhempansa, kertoo koulutuspäällikkö Ilkka T. Kemppainen Savon ammatti- ja aikuisopistosta.
Ammattioppilaitokset kilpailevat motivoituneista nuorista.
- Jokaisen nuoren tulee miettiä, mikä juuri hänelle itselleen sopii ja minkälaiset tavoitteet tulevaisuuden suhteen on. Ammattioppilaitokseen haluavalta odotetaan oppimiskykyä ja halua tehdä käsillään työtä. Teknologiateollisuuden yritykset tarvitsevat osaajia, pelkkä ammatillisen koulutuksen läpi käyminen ei riitä. Omaan osaamiseen pitää panostaa, Kemppainen toteaa.
Osa tekniikan opiskelusta Itävallassa
Savon ammatti- ja aikuisopistossa tekniikan opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa työssäoppimisjakso ulkomailla.
- Meillä on ollut vuodesta 1998 asti kone- ja metallialan eurooppalainen työssäoppimisjakso. Kone- ja metallialan opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä Itävaltaan Vorarlbergiin työssäoppimisjaksolle ja vastavuoroisesti sieltä tulee opiskelijoita meille. Molemmissa maissa on yhteistyöyritykset, joissa nuoret työskentelevät. He oppivat uusia työtapoja ja heidän kulttuurituntemuksensa kasvaa. Vaihdossa olleet opiskelijat ovat työllistyneet hyvin työelämään.
- Yritykset arvostavat ulkomailla saatua kokemusta. Teknologiateollisuus on Suomen suurin viejä, eli suuri osa valmistettavista tuotteista menee ulkomaille. Siitä syystä missä tahansa työtehtävässä saatetaan tehdä töitä vieraiden kulttuurien parissa. Ne, ketkä osaavat käyttää kielitaitoaan, löytävät halutessaan ulkomailtakin töitä.
Jokaiselle omanlaisensa koulutus
Tekniikan ja luonnontieteiden koulutuksessa on mahdollista räätälöidä henkilökohtainen opetussuunnitelma itse kunkin kiinnostuksen ja tulevaisuuden suunnitelmien mukaan.
- Laaja tarjonta eri vaihtoehtoja antaa tekniikan opiskelijoillemme mahdollisuuden opiskella yhdistelmätutkintoa tai vaikkapa kaupan ja hallinnon alaa tekniikan ohessa. Osa nuorista tietää jo opiskelemaan tullessaan tähtäävänsä jatko-opiskeluihin ammattikorkea- tai tiedekorkeakoulussa. Jokaisen henkilökohtainen opintosuunnitelma laaditaan sen mukaan. Tällä hetkellä noin 30 % opiskelijoistamme jatkaa jatko-opintoihin.
Savon ammatti- ja aikuisopisto
Savon koulutuskuntayhtymä tuottaa Pohjois-Savoon hyvinvointia tarjoamalla valtakunnallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisia koulutuspalveluja, jotka perustuvat laaja-alaiseen vuorovaikutukseen työelämän kanssa ja elinikäiseen oppimiseen. Savon koulutuskuntayhtymä ylläpitää Savon ammatti- ja aikuisopistoa kymmenellä eri paikkakunnalla Iisalmessa, Juankoskella, Kuopiossa, Leppävirralla, Muuruvedellä, Pieksämäellä, Siilinjärvellä, Suonenjoella ja Varkaudessa. Opiskelijoita oppilaitoksessa on noin 8000 ja henkilökuntaa 1100.

