Anu Hakala on valmistumassa levyseppä-hitsaajaksi Turun ammatti-instituutista. Oppia tulevaan ammattiinsa hän on saanut myös Aker Yardsin omasta laivanrakennusoppilaitoksesta, jossa hän on ollut laivalevyseppähitsaajakursseilla. ”Pääsin työssäoppimisjaksolle Aker Yardsille ja samalla heidän omaan oppilaitokseensa. Siellä pääsin tutustumaan niihin mahdollisuuksiin, joita Aker Yards tarjoaa uusille työntekijöilleen. Opin työssäoppimisjaksolla todella paljon, sillä opettajilla oli pitkä hitsauskokemus ja vankka asiantuntemus laivanrakennuksesta.”

Parturi-kampaajasta levyseppä-hitsaajaksi

Käsillä tekeminen on Anulle tärkeää, ja siksi ammatillinen oppilaitos olikin hänen valintansa. ”Aloitin opintoni parturi-kampaajalinjalla, jossa viihdyin ihan hyvin. Huomasin kuitenkin, että kaipasin työhön hieman erilaista ympäristöä. Ajattelin, että minulle sopisi ehkä paremmin työ, joka ei perustu niin paljon suoraan asiakaspalveluun.”

Anu kertoo pohtineensa uutta ammattia - jotakin mitä tehdään porukalla ei niinkään yksin asiakkaan kanssa. Erialaisia vaihtoehtoja puntaroituaan alkoi levyseppä-hitsaajan työ kiinnostaa. – ”Hitsaaja saa tehdä työtään käsillään ja työllistymismahdollisuudet ovat erittäin hyvät!” Anu tiivistää innostustaan. Saadakseen enemmän tietoa työstä ja työoloista, hän hakeutui ensin kesätöihin.

Anun mielestä kampaajalla ja levyseppä-hitsaajalla on paljon yhteistä. Kumpikin saa tehdä töitä käsillään ja nähdä heti oman työnsä tulokset. Molempien töissä tarvitaan tietoa ja kädentaitoja erilaisten materiaalien käsittelyyn. Toki työn kohde on erilainen; toisessa työ kohdistuu suoraan ihmiseen ja toisessa johonkin teknologian ihmeeseen jota ihminen käyttää. Molemmissa hommissa saa olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa.

Ammatin vaihtaminen selkeytyi Anulle harkinnan ja tutustumisen myötä ja hän kertookin olevansa varma, että on nyt löytänyt juuri oman juttunsa. ”Opiskelen innolla ja tiedän mitä haluan. Olen nähnyt ja kokenut miten monipuolista levyseppä-hitsaajan työ on. Erityisen mielenkiintoista on se, että saa olla tekemässä jotain osaa suureen ja merkittävään kokonaisuuteen. Esimerkiksi laivojen seiniin kätkeytyy mitä ihmeellisimpiä rakenteita!”

Mahdollisuus olla tekemässä maailman suurimpia risteilyaluksia!

- Levyseppä-hitsaajan työ laivanrakennuksessa on ihan oma maailmansa, sillä onhan kyseessä upea ja valtavan kokoinen hanke. Rakenteilla oleva alus jo itsessään on iso ja monipuolinen työpaikka, jossa työtehtävät todella vaihtelevia ja työyhteisö kätkee sisälleen useita erialaisia osaajia. Kaikki tekevät yhdessä, omalla ammattitaidollaan, pienistä osista suurta ja mahtavaa kokonaisuutta. Onhan se ihan eri juttu olla risteilyllä sellaisessa laivassa, jota on itse ollut tekemässä! Anu ylpeilee.

Levyseppähitsaajan työssä on palkitsevaa nähdä oman työnsä tulos ja varsinkin sen merkitys kokonaisuudelle. Työharjoittelussa Anu huomasi, että levyseppähitsaaja tarvitsee ennen kaikkea huolellisuutta, piirustusten lukutaitoa ja tietenkin puikolla hitsaamisen taitoa. ”Pitää haluta tehdä työtä käsillään ja olla valmis oppimaan uutta”, Anu tiivistää tulevan työnsä. Heti opintojen päätyttyä hän aikoo pyrkiä vielä Aker Yardsin kursseille ja sitä myöten haaveissa on päästä rakentamaan maailman suurimpia risteilyaluksia.
 

 

Turun ammatti-instituutti

Haku