Levyseppähitsaaja vaihtoi helikopterit laivoihin
 


”Nuori kun on, niin ehtii vaikka mitä!” tuumaa Antti Salo, joka on opiskellut sekä helikopteriasentajaksi että levyseppä-hitsaajaksi. Helikopteriasentaja-Antti kuuli STX Europen järjestämästä rekrytointitapahtumasta ja päätti lähteä tutustumaan tarjolla oleviin mahdollisuuksiin. ”Sieltä se lopullinen innostus sitten lähti. Tuli sellainen ahaa-elämys, että tota mä haluan tehdä! Helikopteriasentajan koulutuksen tuoma pohja tarjosi mahdollisuuden saada levyseppä-hitsaajan koulutus puolessa vuodessa STX Europen omassa laivanrakennusoppilaitoksessa. Lisäksi varma työpaikka tämän jälkeen kuulostivat vähintäänkin loistavalta tilaisuudelta.”


Luovuus ja energisyys ovat valttia kone- ja metallialan perustutkinnossa
 


”Levyseppähitsaajan työ on vaihtelevaa, päivät eivät ole tylsiä. Laiva on kohteena niin suuri, että siihen mahtuu monenlaista työtä. Välillä työstetään jotain pientä ja välillä ollaan tekemisissä tosi suurten juttujen kanssa. Joskus erikoisissakin paikoissa, joita isossa laivassa riittää. Yleensä työtä tehdään pareittain. Piirustuksista katsotaan, miten homma tulee tehdä ja parin kanssa sitten keskustellaan ja pähkäillään työjärjestys ja muut asiat selviksi.”

Antin mukaan levyseppä-hitsaaja tarvitsee työssään ennen kaikkea luovuutta: ”On osattava ajatella usealta kantilta mitä tekee”. Myös kehittävää ajattelutapaa tarvitaan, jotta työ on sujuvaa: ”Pitää osata ajatella eteenpäin, myös seuraava työvaihe huomioiden”. Näitä ajattelutapoja oppii Antin mukaan juuri työtä tekemällä.

Lähes yhtä tärkeää on myös energisyys, sillä muuten voi mielenkiinto työhön lopahtaa. ”Käsillä tekeminen motivoi, mutta tarvitaan myös innokkuutta. Yksi parhaimmista puolista työssä on se, että saa kuluttaa energiaa!”, Antti kertoo hymyillen. ”Energisyys on myös kykyä keskustella ja pohtia muiden kanssa. Itsekkyyttä puolestaan ei saa olla niin paljon, ettei pysty kysymään muilta”, Antti vielä tiivistää.


Antti suosittelee valintojaan muillekin
 


Antin tulevaisuus näyttää hyvältä. Hän sanookin, että levysepillä ja hitsareilla riittää tulevaisuudessa töitä. ”Itse haluan tällä hetkellä kehittyä työssäni, kun olen jo päässyt näin hyvään alkuun. Koko ajan saa lisää tuulta purjeisiin, kun oppii uutta. STX Europella on paljon mahdollisuuksia, joita voi sitten myöhemmin katsella. Yhtenä mahdollisuutena on myös ulkomaankomennukset, sillä STX Europella on telakoita ympäri Eurooppaa. Itse en ole ainakaan tässä vaiheessa kiinnostunut lähtemään. Minulla on täällä niin hyvät työkaverit, etten halua heistä luopua.”

Antin mukaan STX Europella ja monissa muissakin yrityksissä levyseppä-hitsaajiksi kaivataan paljon lisää nuoria miehiä ja naisia. ”Nämä työt kun sopivat kummallekin sukupuolelle yhtä hyvin. Tervetuloa työkavereiksi!”


STX Europe

STX Europe on yksi maailman suurimpia laivanrakentajia. Konsernilla on 15 telakkaa ympäri maailman ja yhteensä 16 000 työntekijää. Turussa, Raumalla ja Helsingissä sijaitsevat STX Europen Suomen telakat kuuluvat Cruise-liiketoiminta-alueeseen. STX Europe työllistää Suomessa suoraan noin 3800 henkilöä ja sen lisäksi suuren joukon suomalaisten yhteistyökumppanien väkeä, ja näin hyödyttää koko ympäröivää seutua. Suomalaisista telakoista Turku on suurin ja erikoistunut suuriin risteilyaluksiin. Raumalla rakennetaan autolauttoja, pienempiä risteilyaluksia ja erikoisaluksia kuten jäänmurtajia ja merivoimien aluksia ja Helsingissä matkustaja-autolauttoja.

Haku