Elektroniikka vie maailmalle
Sami Piirainen palasi äskettäin vuoden työkomennukselta Ranskasta. Halton on ollut työnantaja jo opintojen loppuvaiheen harjoittelusta saakka, mutta miten pesäpalloa lähes ammatikseen harrastanut sotkamolaispoika päätyi laivanrakennusalalle?
Insinööriopintoja ja pesäpalloa
Sami harrasti pesäpalloa aktiivisesti juniorivuosina ja luonteva opiskelupaikka löytyi Sotkamon urheilulukiosta. Armeijan jälkeen opinnot jatkuivat Kajaanin ammattikorkeakoulussa elektroniikan tuotantotekniikan linjalla.
Opintojen aikana talvet kuluivat Kajaanissa ja kesät ensin Joensuussa pesäpallon puoliammattilaisena; pelaten ja nuoria valmentaen. Viimeisen kouluvuoden kesänä Samin pesäpalloura jatkui Kouvolassa. Samalla oli edessä harjoittelupaikan etsiminen alueelta ja se järjestyikin Haltonin tehtailta Kausalasta.
’Ilmastointilaitteet ja Halton yrityksenä olivat minulle siinä vaiheessa täysin tuntemattomia’ Sami kertoo harjoitteluajasta ’ Haltonilla valmistetaan ilmastointilaitteita ja harjoitteluajan tehtävänä oli uusia tuotannon työohjeet. Niistä tehtiin sarjakuvamaiset ja havainnolliset.’
’Tein myös opintojen lopputyön Haltonin Kausalan tehtaille, se liittyi laatuun. Kävin läpi tuotantoprosessin ja kehitimme laadun mittaamiseen liittyviä kriteerejä ja mittareita’
Ranskaan ja Grenadalle
Sami valmistui insinööriksi (AMK) vuonna 2002 ja samalla järjestyi työpaikka Halton Marinen tehtailta Lahdesta. ’Kun on kunnolla hoitanut hommansa, on päässyt aina uudelleen töihin’ hymyilee Sami.
’Halton Marine toimittaa ilmastointilaitteita laivoille; upeille risteilijöille ja rahtialuksille sekä öljynporauslautoille. Ensimmäisiä tehtäviäni olivat laivakeittiöiden ilmastointien käyttöönotot telakalla Ranskassa, jonne matkustin kokeneemman työkaverin kanssa. Pian piti reissuun lähteä yksin, matka Grenadalle, Karibianmerelle, oli huima kokemus Sotkamon pojalle, joka ei aikaisemmin ollut käynyt Euroopan maita pidemmällä.’ Sami kertaa uran alkutaipaletta.
’ Kun lähdin yksin reissuun, oli jännitys vähän sama kuin urheilusuorituksessa. Jännitys siitä, että pääsee tekemään jotain sellaista, mitä ei ole ennen kokenut, pistää liikkeelle.’ Sami toteaa. ’Laitteistojen käyttöönotto tapahtuu siis telakoilla, kun laivat ovat valmiita. Kävin säätämässä laitteistot eli ilmamäärät yms. ja opettamassa niiden käyttöä.’
Samin työ muuttui varsin pian projekti-insinöörin tehtäväksi, jossa hän vastasi siitä, että kaikki toimitetaan niin kuin asiakas haluaa, silloin kun asiakas haluaa. Samin mukaan projektien läpivieminen on tiimityötä, joukkuelaji parhaimmillaan.
Komennukselle Ranskaan
Piiraisen nuoren perheen elämään tuli uusi vaihe vuonna 2006, kun Samille tarjottiin mahdollisuus työkomennukseen Ranskassa, Haltonin tehtaalla Bethunessa, lähellä Lilleä. Koska perheen tytöt olivat pieniä ja vaimo äitiyslomalla, onnistui koko perheen muutto hyvin.
’Tehtävänäni oli rakentaa Bethunen tehtaalle demo- ja testaustila eli rakensimme oikeaa laivan käytävää ja kaksi hyttiä, joissa voimme testata ilmastointilaitteita ja joissa voimme toisaalta esitellä tuotteitamme mahdollisimman aidossa ympäristössä.’ kertoo Sami ’Ensimmäiset 6 kk rakensimme tiloja ja loput ajasta esittelin niitä asiakkaille eli laivan rakentajille.’
Perheen arki järjestyi Samin mukaan hyvin, Halton järjesti asunnon ja ensiksi piti löytää tavalliset palvelut, kaupat, posti, lääkäri jne. Suomalaisperhe sai pienessä kylässä myönteisen uteliaan vastaanoton. ’Vaimo joutui puhumaan ranskaa naapureiden kanssa, mutta oma käyttökieleni oli englanti, sillä se oli kuitenkin työkieli’
’Elämä pienessä ranskalaiskylässä tuntui paljon verkkaisemmalta kuin Suomessa. Vähemmän stressiä kaiken kaikkiaan. Esimerkiksi kaupan kassalla jonotetaan kaikessa rauhassa, hihna ei liiku ennen kuin kaikki tavarat on ladottu sille ja kassaneidin kanssa vaihdetaan kuulumisia. Kukaan ei töni eikä taivastele hidasta palvelua.’ Sami kertoo kulttuurieroista.
’Työtavoissa on myös eroa ja työaika ei yleensä ole 8-16. Asioiden hoitaminen on usein byrokraattisempaa. Työ Suomessa on tuotannollisesti tehokasta ja jämptiä, mutta nykyisin tuntuu, että sama tehokkuusajattelu on viety myös vapaa-aikaan.’ Sami tuumii.
’Kaipaan Ranskasta tuoretta patonkia ja croisantteja. Ja toisaalta olisi hienoa jos ranskalaisen ja suomalaisen elämän parhaat puolet voisi yhdistää…stressittömän vapaa-ajan ja tehokkuuden työaikana’ Sami pohtii kokemuksiaan. ’Silmät avautuivat pienille asioille ja huomasi, miten hyvin meillä Suomessa on.’
Marine-henkisyys
Palattuaan Suomeen Sami on edennyt uusiin tehtäviin, myyntipäälliköksi. ’Nyt keskustelen asiakkaiden kanssa kaukana olevista projekteista, kuuntelen millaisia tarpeita on ja kerron, millaisia ratkaisuja on olemassa. Kansainvälinen työ on mielenkiintoista ja motivoi sosiaalisesti. Aina ei ole niin helppoa, mutta asioita on helpompi hoitaa, kun on ensin tavattu kasvotusten. Tapaamiset ovat tärkeitä, vaikka aikaeron vuoksi yhteyttä japanilaisiin ja korealaisiin asiakkaisiin hoidetaan enimmäkseen sähköpostilla.’
’Palkitsevinta työssä on teknisen ongelman ratkaisu ja projektin valmistuminen, kun risteilyalus valmistuu.’ miettii työstään selvästi nauttiva Sami ’Yhtenäkään aamuna ei ole ollut vaikeaa tulla töihin. Haltonilla on hyvä ilmapiiri, mukavat ihmiset ja hyvä tiimi ja töihin voi tulla hyvällä mielellä.’
’Marine ja offshore ovat erikoisia ja mielenkiintoisia ympäristöjä, laivakin on kuin pieni kaupunki. Alalla on oma kulttuurinsa, ’marine-henkisyys’, johon liittyy glamouriakin. Kun käy valmiissa laivassa, on aidosti ylpeä siitä, että on ollut mukana rakentamassa sitä. Meillä Suomessa on luotu erikoisosaamista mm. Karibian-risteilijöiden rakentamiseen’ toteaa Sami ylpeänä – eikä aiheetta.
Halton Marine on yksi Halton konsernin neljästä liiketoiminta-alueesta. Se toimittaa ilmastointiratkaisuja laivoille ja öljynporauslautoille, niiden hytteihin, keittiöihin ja muihin tiloihin. Halton Marinella on noin 100 työntekijää viidessä eri maassa.
www.halton.com
