Töitä ja opiskelua vuorotellen
Raumalainen Pauliina Vahander opiskelee jo toista korkeakoulututkintoa
Satakunnan ammattikorkeakoulussa on menossa kolmas vuosi kone- ja tuotantotekniikan opintoja. Ja opintojen ohessa hän käy töissä Rolls-Roycella. ”On hienoa, että osaamista voi kartuttaa opiskelun lisäksi myös töissä. Olen oppinut Rolls-Roycen tuotehallinnassa mekaniikkasuunnittelijaharjoittelijana todella paljon jo yhdessä vuodessa.
Vahander on valmistunut aiemmin kemiantekniikan insinööriksi. Jo kemiantekniikkaa opiskellessaan Vahander pääsi vuorotöihin kemianalan yritykseen, jossa jatkoi valmistumisensa jälkeen. Taantuman tullessa työt vähenivät, ja Pauliina Vahander sai uuden opiskelukipinän.
”Hain opiskelemaan kone- ja tuotantotekniikkaan, sillä koin sen luontevaksi jatkoksi aiemmille opinnoilleni. Kone- ja tuotantotekniikan insinöörien työllisyystilanne on mielestäni hyvä.”
Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen Vahander pääsi kesätöihin meriteollisuuden laitteita suunnittelevalle ja valmistavalle Rolls-Roycelle. Työt potkurilaitteiden tuotehallinnassa jatkuivat opintojen ohessa, sekä seuraavana kesänä.
”Olen esimerkiksi muokannut vanhoja piirustuksia uusiksi ja ollut mukana erilaisissa projekteissa. Tämä on loistava paikka, ja olen oppinut todella paljon sekä saanut näkemystä siihen, miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään”, Vahander toteaa.
”On hienoa, että yritykset ottavat opiskelijoita töihin ikään kuin kasvamaan tehtäviin. Kokemuksen ansiosta on helppo valmistumisen jälkeen ryhtyä oikeasti töihin.”
Luovuutta ja hahmotuskykyä
Töistä on suoraa hyötyä myös insinööriksi opiskeluun.
”Voin suorittaa joitakin kursseja Rolls-Roycella. Ja tietysti opinnäytetyökin olisi kiva tehdä tänne, jos vain sopiva aihe löytyy.”
”Näissä töissä tarvitaan sekä luovuutta että tarkkuutta ja kokonaisuuksien hahmotuskyky on tarpeen. Tietysti pitää opetella käyttämään myös eri apuvälineitä: itselleni tärkeä työväline on auto-CAD-ohjelma.”
Urheilua harrastava Vahander kehottaa ottamaan selvää eri opiskelumahdollisuuksista ja – vaihtoehdoista.
”On hyvä selvittää, millaisiin töihin eri opintojen jälkeen on mahdollista hakeutua. Vääriä käsityksiä voi syntyä helposti. Itse en nuorena osannut ajatella esimerkiksi niin kauaskantoisesti, että olisin valinnut lukiossa laajan matematiikan. Olenhan minä pärjännyt, mutta toki se on vaatinut jonkin verran töitä.”
Vahander epäilee, etteivät hänen opiskelunsa vielä toiseenkaan insinööritutkintoon lopu. ”Voisin ehkä suorittaa ylemmän amk-tutkinnon, sitten joskus.”
Rolls-Royce Oy Ab on osa globaalia Rolls-Royce-konsernia. Yrityksellä on tuotantolaitoksia kahdeksassa maassa ja työntekijöitä noin 7000. Suomessa Rolls-Royce Oy Ab:llä on toimipisteitä kolmessa kaupungissa: Raumalla, Kokkolassa ja Helsingissä. Rauman yksikkö on maailman johtava potkurilaitteiden valmistaja. Potkurivalmistuksen lisäksi siellä suunnitellaan, markkinoidaan ja myydään ankkurointi- ja kiinnityslaitteita. Rauman yksikön henkilöstömäärä on 350.

