Konetekniikka vetää puoleensa
Teknologian pariin Mikko päätyi hiukan sattumalta. Lukion jälkeen suunta tuleville opinnoille ja uralle tuntui aluksi olevan hämärän peitossa. ”Hakiessani ammattikorkeakouluun insinöörioppiin en tiennyt kovinkaan paljoa opintojen sisällöstä, koska pelkkien kurssien nimistä on todella hankala päätellä niiden sisältöä. Sen kuitenkin tiesin, että näille osaajille on varmasti töitä tarjolla.”
Kipinöitä insinööriksi kesätyöpaikasta
Matemaattiset aineet tuntuivat helpoimmilta opiskella ja tekniikka veti jollain tavalla puoleensa, muistelee Mikko tuntemuksiaan kun piti valita opiskelupaikka. Aloitin Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa opiskelut tietotekniikan koulutusohjelmassa. Mutta vaihdoin parin vuoden opiskelun jälkeen konetekniikkaan. Kipinän koulutusohjelman vaihtoon sain kesätöissä ollessani. ”Konetekniikka on mielestäni kokonaisuudessaan konkreettista tekemistä. Olen ollut erittäin tyytyväinen vaihtooni. ”
Jos lukiossa matemaattiset aineet ovat ok ja teknologia kiinnostaa noin yleisesti ottaen, niin silloin teknillinen koulutus on mielestäni hyvä vaihtoehto, Mikko pohtii. ”Nyky-yhteiskunnassa teknologia on vahvasti läsnä arkielämässäkin, ja sen tietämys sekä merkitys vaan korostuvat tulevaisuudessa.”
Kärsivällisyyttä, luovuutta, tiimejä ja kehittämistöitä
Opintojensa aikana nopealiikkeinen Mikko on opetellut myös suunnittelijan työn edellyttämää kärsivällisyyttä. Kesätöissä olen tehnyt mm. suunnittelutehtäviä sekä tuotekehityksessä että työkalun suunnitteluosastoilla. Tehtävät sisälsivät 3D-mallinnusta sekä työkalujen suunnittelua. ”Parasta oli nähdä itse suunnittelemansa tuote valmiina useiden päivien suunnittelun sekä monien valmistusvaiheiden jälkeen.”
Suunnittelutehtävät vaativat luovuutta, sillä monesti työelämässä monet tehtävät voi tehdä eri tavoin ja ehkä juuri tästä johtuen luova työntekijä päätyy yleensä parempiin loppuratkaisuihin, Mikko kiteyttää. Ja tiimityöskentelyn Mikko kertoo olevan miltei päivittäistä. ”Tuotekehitystyöt ovat usein projektityyppisiä joten ryhmätyöskentelyn taidot ovat miltei välttämättömiä.”
Mikko vihjaa, että opintosuunnitelmaa kannattaa pohtia monista näkökulmista. ”Esimerkiksi kaupallisten aineiden lukemisesta on varmasti paljon hyötyä. Koneinsinöörin koulutuksen hankkineita työskentelee paljon myös myyntitehtävissä.”
Suunnittelijaksi, esimiestehtäviin, yrittäjäksi?
Tulevaisuus on Mikon mielestä valoisa. Insinöörejä työskentelee erilaisissa teknologiateollisuuden yrityksissä suunnittelijoina ja esimiestehtävissä sekä yksityisyrittäjinä. Työllistyminen tuntuu varmalta. ”Ja eihän sitä tiedä, vaikka jatko-opinnot diplomi-insinööriksi alkaisivat jossain vaiheessa kiinnostaa oikein tosissaan.”
Tulevaisuudessa Mikko aikoo matkustella paljon, kunhan työn myötä pääse kartuttamaan säästöjä. Kansainvälisyyden merkitys on konkretisoitunut Mikolle jo kesätöissä. ”Kielten hallitseminen on nykyaikana yhä useammin vaatimuksena työn saannissa.” Kansainvälistyminen tarjoaa uusien haasteiden ohella myös paljon mahdollisuuksia, uskoo Mikko ja muistuttaa, että opintoihin kuuluva työharjoittelujaksokin on mahdollista suorittaa ulkomailla.
