Tuotantotalouden insinööri nauttii opiskelun vapaudesta
Marko Juuti on 23-vuotias tuotantotalouden insinööriopiskelija Metropolia ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Hänellä on perinteinen suomalainen haave, että isona olisi omakotitalo, vaimo, kaksi lasta ja kultainen noutaja. Ammattikorkeakoulu oli Markolle luontainen valinta - hän ei ole ikinä viihtynyt luennoilla.
- Ajatus ammattikorkeakouluopiskelusta oli, että siellä on paljon vapaammat kädet tehdä omia projekteja ja vaikuttaa itse oppitunteihin.
Tuotantotalousprojektit lunastivat odotukset
Suuntauksena Markolla on kansainvälinen ICT-liiketoiminta. Se sopii hänen intresseihinsä.
- Matkustamishaluisena ”pakollinen” ulkomaanvaihto-opiskelu on enemmänkin lahja, kuin pakko. Kohdemaakin on jo valittu, Thaimaa, vaikka lähtöön on vielä vuosi aikaa. Mielenkiinto niin sanottuja kolmannen maailman valtioita kohtaan on suuri, siitä kertoo myös Marko luokan projekti Saharan eteläpuolisen Afrikan mobiilimarkkinoista.
Juuri käynnissä oleva Afrikka-projekti sai Markon taas olemaan tyytyväinen omiin valintoihinsa. Projekti kärjistyy kuukauden mittaiseen matkaan Etelä-Afrikkaan, jossa toteutetaan empiirinen tutkimus.
- Tämä projekti palautti uskon opiskelun hyödyllisyyteen. Projekti on kasannut opinnot yhteen ja saanut luokkahengenkin aivan uudella tavalla kasaan.
Opiskelu on vapautta ja vastuuta
Ammattikorkeakoulun opiskelun vapaus on samalla parasta, että vaativinta Markolle. Asiat pitää saada tehdyksi, mutta mikään pakko ei ole tunneilla olla. ”Vapaus tuo vastuuta” sananlasku kuvaa hyvin opiskelua. Tietojen ja taitojen kehittyminen on tervetullutta, mutta opiskeltavien aineiden hyödyllisyys pitäisi saada yksiin raameihin. Se on Markon mielestä jokaisesta itsestään kiinni. ”Pallo on sinulla” kuten Marko asian ilmaisee.
- Opiskelu merkitsee minulle hieman turvallisempaa tulevaisuutta. Uskon, että insinöörin papereilla on paljon hyötyä työelämässä, vaikka uskon myös, että kaikki riippuu sinusta itsestäsi.
Ammattikorkeakoulussa opiskelu ei tuonut hänelle suuria muutoksia käytännönjärjestelyihin. Marko on koulutukseltaan merkonomi Suomen liikemiesten kauppaopistosta ja siellä käytäntö on ollut lähes identtinen. Ainoastaan opiskelun vaativuusaste on muuttunut korkeammaksi, mutta se on haaste, joka vie elämässä eteenpäin.
-Suurimpana muutoksena ammattikorkeakouluuun siirryttäessä on raha ja aika. Tai oikeastaan niiden riittämättömyys. Jos tekee töitä, niin on rahaa, mutta aika on kortilla. Ja päinvastoin. Itse teen opintojen ohella kahta työtä, mutta vain niin paljon kuin koulu antaa periksi.
Marko on koulun ohella aktiivinen harrastaja. Lajeina hän luettelee pitkän listan: fudis, pesis, koris, frisbeegolf, valokuvaus, videokuvaus, lumilautailu, skeittaus, uinti, lenkkeily, punttis, elokuvat, surffaus.
Yksin asuessaan hän kuvailee opiskelijaelämäänsä ”aika railakkaaksi”. Eikö siitä sitten opinnot kärsi?
- Juhliminen on harrastusten ohella paras tapa pitää vanhoihin kavereihin yhteyttä ja luoda uusia kontakteja. Ja pitäähän elämässä jotain hauskaakin olla.
Tulevaisuuden suunnitelmia hän ei luettele, kuulemma kun on dilemma ”kiinnostaa kaikki ja samalla ei mikään.
- Turha sitä on nyt stressailla, kun kaikki on vielä niin auki. Ihmisten parissa voisi olla kivaa.
Kuinka nopeasti opiskelu pitäisi saattaa päätökseen?
- Joko nopeammin kuin muut, tai sitten pitää tehdä jotain huippua välissä. Kunhan erottuu joukosta.
Tuotantotalous, Globaali ICT-liiketoiminta
Suuntautumisvaihtoehdon tavoitteena on antaa insinöörikoulutus, joka takaa tietoteknisen osaamisen lisäksi tavallista laajemmat yritystoiminnan kehittämisen tiedot yhdistyneenä hyvään kielitaitoon ja kansainväliseen osaamiseen. Erityisenä kohdealueena on innovatiivisten liiketoimintaratkaisujen kehittäminen.
Opetus perustuu TPL-menetelmään (Total Project Learning), jossa kaikkia insinöörikoulutuksen aineita opiskellaan yhteisten todellisesta liike-elämästä valittujen ja muokattujen oppimisprojektien avulla. Yritysprojektien, kansainvälisten opintojen ja työharjoittelun kautta opiskelijalle luodaan kestävä, tehokas ja yksilöllinen kehittymis- ja oppimisprosessi, jossa hän etenee vuosittain asetettujen oppimistavoitteiden mukaan.
Suuntautumisvaihtoehdosta valmistuneella insinöörillä on kysyntää työelämässä, sillä hänellä on kokemusta kansainvälisistä yritysprojekteista sekä työskentelystä ja opiskelusta kansainvälisissä tiimeissä Euroopassa, USA:ssa tai Aasiassa.

