Tietotekniikan insinööri saa laajat taidot työelämään

 

Lauri Hartonen on ehtinyt hankkia jo kaksi tutkintoa ammattikorkeakoulusta. Ensimmäinen tutkinto on Turun ammattikorkeakoulusta, jossa hän opiskeli englanninkielisessä tietojenkäsittelyohjelmassa, Business Information Technology (BBA). Opinnot ammattikorkeassa jatkuivat - tyttöystävän ja hänen opintojen perässä – Raumalla. Vuorossa oli tietotekniikan ja tietoliikennetekniikan insinöörin tutkinto. Valmistuttuaan hän pääsi kesäksi töihin Nokian Salon tehtaalle tuotepäälliköksi.


”Koulutus on tuotepäällikön työelämää varten!”
 


Monet asiat ovat asenteesta kiinni, niin myös opiskelu. Lauri kertoo opiskelleensa sillä ajatuksella, että opinnot tähtäävät ennen kaikkea työelämään. ”Tottahan sitä pitää opiskella itseään kiinnostavia juttuja, mutta on hyvä pysähtyä myös miettimään mitä varten opiskelee ja mihin niitä opittuja juttuja tarvitsee. Itse tein kurssivalintankin miettien mitä tietoja ja taitoja tarvitsen siinä työssä, jota haluan valmistumisen jälkeen tehdä.” Työharjoittelut ja kesätyöt auttavat hahmottamaan näitä juttuja. ”Omat harjoitteluni ja kesäni vietin työssä Nokiassa, joten sain sieltä aika hyvän käsityksen millaista osaamista työssä vaaditaan”, Lauri toteaa omista kokemuksistaan. Hänen tutkintoonsa kuului matematiikan, fysiikan ja kemian lisäksi erikoistuminen langattomaan tietoliikennetekniikkaan ja sulautettuihin järjestelmiin.

”Ammattikorkeakoulu vaatii motivaatiota ja työtä, lukio oli ehkä vähän rennompi. Opiskelutahti ainakin on lukiota kovempi, mutta toisaalta opinnotkin ovat mielenkiintoisempia. Vaativinta varmaan oli opinnäytetyön tekeminen. Se hyvä näissä opinnoissa on, että teoria ja käytäntö käyvät käsi kädessä. Teoriakurssia seuraa aina työkurssi, joten opittua pääsee heti soveltamaan ja kokeilemaan”, Lauri kertoo opiskelukokemuksistaan.

Opiskelijaelämään osallistuminen rikastuttaa opintoja

”Opiskeluelämä oli mukavaa. Ammattiin kasvaminen ja valmistuminen olivat ehkä parasta, mutta oma opiskelija-aikani oli muutenkin varsin aktiivista. Olin mukana järjestämässä ekskursiomatkaa Saksaan, jossa kävimme yritysvierailulla sekä tutustuimme Hampurin ammattikorkeakouluun. Lisäksi järjestimme yhdet messut ja olin mukana opiskelijatutkimusprojektissa.” Sosiaaliset tapahtumat tuovat opintoihin mielekkyyttä ja auttavat saamaan niistä enemmän irti. Lauri kertoo, että opiskeluaikana oppii aivan uusia ajattelumalleja ja jopa ammattisanastonkin, jotka ovat sitten suoraan siirrettävissä työelämään. Ihmisestä tulee ikään kuin kypsempi ja valmiimpi opintojen myötä!

”Nykyisessä työssäni tuotepäällikkönä oma roolini on olla yksi osa isoa yritystä, jonka merkitys on suuri sekä ihmisille että maailmalla muutenkin. On hienoa, että voin olla kehittämässä ja ylläpitämässä sitä. Teknologiset välineet ovat ihmisille merkityksellisiä. Nokia on yrityksenä siinäkin mielessä hieno, että se on kiinnittänyt huomiota hyvinvointiin myös ympäristöasioiden kautta. Nokia on esimerkiksi Greenpeacen luokittelussa yksi vihreimmistä yrityksistä, joten voin olla ylpeä työpaikastani”, Lauri kertoo hymyillen. ”Jo opiskeluaikana halusin juuri Nokian kaltaiseen yritykseen töihin. Toivon, että tulevaisuudessa voin jatkaa työskentelyäni täällä.”


www.nokia.fi

Nokia on johtava langattoman viestinnän yritys, joka pyrkii edistämään langattoman teollisuudenalan kasvua ja kestävää kehitystä. Sen tavoitteena on helpottaa ihmisten arkea tarjoamalla helppokäyttöisiä ja innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja, kuten matkapuhelimia, kuvaviestintä-, peli- ja mediasovelluksia sekä operaattoreille ja yrityksille suunnattuja ratkaisuja.

Nokian vuotuinen liikevaihto vuonna 2006 oli 41 121 miljoonaa euroa. Perustuen Nokian arvioon kappalemääräisen myynnin perusteella, Nokian matkaviestien markkinaosuus on 36%. Tuotantolaitoksia yrityksellä on 14 yhdeksässä maassa ja vahvaa tuotekehitystoimintaa 11 maassa. Henkilöstä vuoden lopussa Nokialla oli 68 483.

Haku