Insinööri voi olla myös keksijä


 


Jyrki Nissinen on tuleva insinööri (AMK). Hän aikoo valmistua Lahden ammattikorkeakoulun kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmasta insinööriksi neljässä vuodessa. Jyrki opiskelee mekatroniikkaa toista vuotta.

- Opintoihini kuuluu karkeasti ottaen tietotekniikkaa, konetekniikkaa ja sähkötekniikkaa. Mekatroniikka tarkoittaa mekaniikan ja elektroniikan risteytystä. Sillä näyttää olevan jotain tekemistä myös koneautomaation ja robotiikan kanssa Jyrki selventää



- Suomesta on aina löytynyt pellepelottomia, jotka ovat keksineet ennakkoluulottomia ratkaisuja mitä uskomattomimpiin teknisiin ongelmiin. Meillä on kehitetty tuulivoimaloiden siipiratkaisuja nanoputkiteknologian avulla ja keksitty hienoja palonsammutusjärjestelmiä. Annetaan perinteen jatkua ja näytetään koko maailmalle!




Kone- ja tuotantotekniikan oppiminen onnistuu käytännöllisissä projekteissa

 




- Antoisinta opinnoissani on ollut opetuksen käytännöllinen ote. Teimme esimerkiksi jo ensimmäisenä opiskeluvuonna juoma-automaatin alusta loppuun. Tehtävänä oli rakentaa automaatti, jossa on vähintään kuudenlaista juomaa. Jokaista laatua piti olla vähintään 10 pulloa. Lisäksi laitteen piti olla turvallinen, sen tuli viedä mahdollisimman vähän lattiapinta-alaa ja juomia piti pystyä ostamaan kännykällä tai kortilla. Projektissa oppi tosi paljon!







- Olen aikaisemmilta koulutuksiltani tietoliikenneteknikko ja hopeaseppä. Niinpä olen "ikämiesopiskelija", jolla on pohjaton tiedon halu ja hinku kaikkien teknisten vempainten kimppuun. Olen rakentanut esimerkiksi CNC-työstökoneen (tietokoneella numeerisesti ohjatun työstökoneen), jolla voi leikata mainoksia - ja uusi kone on tekeillä. Olen myös hankkimassa pienehköä 4-akselista CNC-konetta ”harrastuskäyttöön”.



Oivalluksia myös vääristä ratkaisuista



- Tulevaisuudessa haluaisin olla ratkaisemassa ennennäkemättömiä teknisiä ongelmia. Tuotekehitys ja käyttöliittymien suunnittelu kiinnostavat. Voisin kuvitella itseni kehittämässä esimerkiksi vempaimia, jotka helpottavat vammaisten tai vanhusten elämää.



- Minua kiinnostaa myös se, miten tekniikkaa voi käyttää ”väärin”, koska sitä kautta löytää uusia oivalluksia. Mekatroniikan opiskelu antaa todella laaja-alaisen pohjan tarttua hyvin monenlaisiin haasteisiin.



- Haasteita minulla riittää myös vapaa-aikana. Harrastan melomista ja laulamista ja olenpa tippunut muutaman kerran lentokoneestakin. Onneksi oli laskuvarjo mukana.”



Kuvat Tuomas Linna





Lahden ammattikorkeakoulussa on kuusi eri koulutusalaa: tekniikan ja liikenteen ala, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala, luonnontieteiden ala, matkailu-, ravitsemis- ja talousala, kulttuuriala ja sosiaali- ja terveysala.

Lahden ammattikorkeakoulun Tekniikan alalla on noin 1000 opiskelijaa. He opiskelevat tietotekniikkaa (ohjelmistotekniikka, tietoliikennetekniikka, tietokone-elektroniikka), mediatekniikkaa, kone- ja tuotantotekniikkaa, muovitekniikkaa, puutekniikkaa, tekstiili- ja vaatetustekniikkaa sekä ympäristöteknologiaa (ympäristötekniikka, ympäristöbiotekniikka, miljöösuunnittelu). Opintoihin sisältyy runsaasti käytännön taitoja kehittäviä osuuksia. Käytännönläheisyyttä opintoihin tuovat erityisesti yritysten kanssa yhteistyössä toteutettavat projektityöt, joissa ratkotaan ammattilaisten kanssa työelämän ongelmia.



Lue lisää www.lamk.fi/tl





23.2.2009

Haku