Vauhtia ja mielenkiintoisia tuotantotekniikan töitä kansainvälisissä voimalaitosprojekteissa
”Meillä menee lujaa. Ajoittainen kiire ja vaihteleva, monipuolinen työ tekevät tästä hommasta tosi kiehtovan”, toteaa projekti-insinööri Jukka Kuikka Wärtsilän Power Plants –yksiköstä, jossa suunnitellaan ja toteutetaan öljy-, kaasu- ja monipolttoainemoottoreilla toimivia voimaloita sekä biovoimalaitoksia – eli tehokkaita ja päästöiltään vähäisempiä vaihtoehtoja perinteiselle energiantuotannolle.
Pikainen nettisurffailukin vahvistaa asian: maailman johtaviin voimalaitostoimittajiin kuuluvan yrityksen uusia tilauksia uutisoidaan ahkerasti. Asiakkaita Wärtsilällä on ympäri maailmaa, mikä tuo oman viehätyksensä myös voimalaitosten mekaanisesta puolesta vastaavan projekti-insinöörin työhön.
Mutta mitä voimalaitosten mekaniikasta vastaava projekti-insinööri oikein tekee? ”Mekaaniseen puoleen kuuluvat mm. voimalaitoksen venttiilit, putkistot ja erilaiset järjestelmät, kuten esim. pakokaasu- ja jäähdytysjärjestelmät. Minun vastuullani on suunnittelupiirustusten teko ja niiden päivitys projektin aikana. Huolehdin siitä, että asiakas saa ns. suunnittelupaketit ajallaan. Lisäksi tilaan työmaalla tarvittavat osat – osittain talon sisältä meidän varastostamme ja osan ulkopuolisilta alihankkijoilta”, Jukka kertoo.
Kohdemaat vaihtelevat, mutta Jukalla on viime aikoina ollut projekteja eniten Italiassa. ”Kansainvälisyys on ehdottomasti ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä omissa valinnoissani. Erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa toimiminen on päivittäistä tällaisessa yrityksessä – ja se avaa myös jatkossa uusia mahdollisuuksia. Uskon, että jossain vaiheessa pääsen myös ulkomaan komennukselle työskentelemään projekteissa paikan päällä”, Jukka innostuu.
Tuore insinööri on ehtinyt olla Wärtsilän palveluksessa vasta vuoden päivät, mutta tietää, että talossa on hyvät mahdollisuudet edetä uralla ja kiertää erilaisissa tehtävissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Työnantaja järjestää säännöllisesti koulutusta mm. teknologian kehityksestä ja myös muita henkilöstön jatko-opintoja tuetaan.
Vastuuta ja tärkeää insinöörityötä asiakkaiden ja ympäristön hyväksi
”Koen työni tärkeäksi – saan olla mukana voimalaprojektissa alusta loppuun saakka”, Jukka kertoo. ”Wärtsilässä panostetaan koko ajan ympäristöasioihin ja meillä on jo pitkä kokemus esimerkiksi päästöjen vähentämisestä. Minun työssäni ympäristöasiat näkyvät mm. siinä, että käyttämissämme osissa on esimerkiksi pintamateriaaleja korvattu ympäristöystävällisemmillä materiaaleilla.”
Jokainen työpäivä on erilainen – projektin vaiheesta riippuen. Alkuvaiheessa tehtävät painottuvat piirustuksiin ja niiden päivityksiin. Jukan työparina toimiva Chief Project Engineer toimittaa asiakkaan muutostarpeet ja Jukka päivittää piirustuksia niiden mukaan. Projektin myöhempään vaiheeseen kuuluvat tarjouskyselyt ja tavaran tilaaminen työmaalle meilitse ja puhelimitse. ”Verkostooni kuuluvat alihankkijat ja omat ostajat – samoin voimalaitoksen sähköisestä puolesta vastaavat projekti-insinöörit, joiden kanssa projektia koordinoidaan säännöllisesti.”
Niin kohdemaat kuin projektien pituuskin vaihtelee. ”Yhden vuoden voimalaitoshanke on nopea projekti, silloin kaiken pitää sujua todella jouhevasti”, Jukka linjaa. Projekteja voi yhtä aikaa olla meneillään jopa 10 kappaletta.
Kaupallisen koulutuksen kautta teknologian pariin
Kauhavalta kotoisin olevan pohjalaisnuorukaisen tie voimalaitosprojekteihin alkoi kotikulmilta Lapuan kauppaoppilaitoksesta. Peruskoulun jälkeen myös mm. koneistajan opinnot kiinnostivat Jukkaa, mutta siinä vaiheessa hän valitsi kuitenkin kaupallisen koulutuksen. Markkinointimerkonomiksi valmistuttuaan hän muutti Vaasaan työnhakuun ja tekikin jonkin aikaa töitä mm. puhelinmyyjänä.
Kun Vaasan Ammattikorkeakoulu aloitti tuotantoautomaatiokoulutuksen merkonomeille, Jukka ei kauaa miettinyt, vaan lähti mukaan puoli vuotta kestävälle kurssille. Suoritettuaan 24 opintoviikkoa hän jatkoi opintoja ammattikorkeassa ja valmistui kone- ja tuotantoinsinööriksi vuonna 2006. Lopputyönsä Jukka teki ABB:lle, mutta siirtyi sitten Wärtsilään voimalaitosyksikköön, jossa työskentelee useampia hänen opiskelukavereitaan samalta vuosikurssilta.
Tulevaisuuden suhteen Jukka pitää mielen avoimena – tietäen, että teknologiateollisuus tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja haasteita riittämiin. Haaveissa häämöttävät ulkomaan komennus ja mahdolliset jatko-opinnot työn ohessa.
Wärtsilä Oyj
Wärtsilä on edelläkävijä merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen sekä palvelujen toimittajana. Wärtsilän ratkaisut tukevat asiakasyritysten liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren ajan. Wärtsilä kehittää teknisiä sovelluksia, joista hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö. Innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen avulla Wärtsilän tavoitteena on olla kaikkien asiakkaittensa arvostetuin yhteistyökumppani. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yli 15 000 ammattilaista työskentelee Wärtsilän 150 toimipisteessä 70 maassa. Wärtsilän osakkeet on listattu Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä.
Tiesitkö muuten, että ...
Wärtsilä toimittaa perusvoimantuotannon ratkaisuja syrjäisille alueille ja saarille. Esimerkiksi Karibian saarilla asukkaat ja lomailijat saavat sähkönsä mitä todennäköisimmin Wärtsilän toimittamasta voimalasta. Yritys on toimittanut noin 80% kaikista vuoden 2000 jälkeen Karibian alueelle asennetuista voimalaitoksista.
