IT-Tradenomi  kehittää itseään koko ajan

 

Jouko Holappa on nykyisessä työssään varsin tuore tekijä, sillä hän aloitti Frends Technology Oy:ssa ohjelmistosuunnittelijana viime syksynä. ”Aiemmassa työpaikassani tein paljon töitä yksin. Nyt pidän siitä, että meillä on tiimi, joka tekee asioita aktiivisesti yhdessä. Täällä voi joka päivä katsoa muiden kanssa, missä mennään”, Holappa sanoo. ”Lisäksi olin vuosikaudet ylläpitänyt samaa järjestelmää, joten tuntui, että on jo aika vaihtaa ja oppia uutta.”


Työssä oppii parhaiten ohjelmistosuunnittelua


Kauppaoppilaitoksen jälkeen Kotkasta kotoisin oleva Holappa muutti pääkaupunkiseudulle opiskelemaan Haaga-Helian ammattikorkeakouluun. Kiinnostus tietotekniikkaan heräsi jo lapsuudessa isoveljen vaikutuksesta. ”En ollut kuitenkaan erityisen aktiivinen harrastaja, mutta siinä vaiheessa, kun piti miettiä opiskelupaikkaa, innostuksesta oli hyvä jatkaa.”

Holappa muistelee opiskeluaikaansa lämmöllä. Perusosaamista karttui esimerkiksi tietokannoista ja niiden suunnittelusta sekä ohjelmointilogiikoista. ”Koulussa oli hauskaa olla. Opinnot oli suunniteltu niin, että ne lähtevät aika alkeista, eli kuka tahansa kyllä pärjää”, Holappa kertoo.
”Toisaalta opiskelu perustuu varsin standardimuotoiseen tapaan tehdä asioita, ja sitten työssä huomaa, että eihän ne menekään käytännössä aina niin kuin koulussa oli opetettu. Työssä usein oppii parhaiten ja syvällisemmin.”

IT-ala kehittyy koko ajan, ja uutta on pystyttävä omaksumaan ja oppimaan jatkuvasti. Holappa on miettinyt myös ylemmän amk-tutkinnon suorittamista jossain vaiheessa. ”Koulutustarjontaahan on paljon, joten jos näihin töihin miettii, niin kannattaa tutustua eri oppilaitoksiin ja valita se, joka tuntuu itselle sopivimmalta.”

Keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä

Koodaamisessa Holappa pitää ongelmanratkaisusta ja uudelleenkehittämisestä. ”Työ vaatii jossain määrin pitkää pinnaa ja keskittymiskykyä. Englanninkieli on käytännössä itsestäänselvyys. Välillä menee ihan huomaamatta päivä pitkäksi, mutta mikäs töitä tehdessä, kun se on hauskaa.”

Vapaa-ajallaan Jouko Holappa ei kovin paljon koodaile. Tietokoneelta hänet voi silti löytää, ja harrastuksiin kuuluvat mm. valokuvaus ja musiikki, niin kuunneltuna kuin jonkin verran myös itse soitettuna.


Frends Technology Oy

Tietotekniikassa eletään vaihetta, jossa yritykset lisäävät kilpailukykyään älykkäällä järjestelmäintegraatiolla. Lyhyemmin tämä ilmaistaan sanalla FRENDS. Frends Technology Oy on jo vuodesta 1988 lähtien kehittänyt integraatiotuotetta parantaakseen yritysten tuottavuutta. Kehityksen takana on sitoutunut henkilökunta. Integraatioarkkitehdit, suunnittelijat, kehittäjät ja toteuttajat ovat motivoituneita ja työhönsä sitoutuneita järjestelmä- ja B2B -integraation asiantuntijoita.

Frends Technology Oy on tällä hetkellä voimakkaasti suuntautunut kansainvälisille markkinoille. Tavoitteena on tulla maailman parhaaksi "SOA and Business Process Integration" -alueella, nyt Frends on maailman kolmen parhaan joukossa. Yrityksellä on Helsingin lisäksi toimipaikka Saksassa Münchenissä ja tytäryhtiö Yhdysvaltain Teksasissa.

31.1.2009

Haku