Insinööriopiskelija toteuttaa itseään

 

Joakim Isaksson on 21-vuotias helsinkiläinen, josta isona tulee ohjelmistotekniikan insinööri(AMK). Hän opiskelee ensimmäistä vuotta tietotekniikkaa Metropolia Ammattikorkeakoulussa Helsingissä.

- Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2006 Helsingin Normaalilyseosta, mutta en osannut heti päättää, minne lähtisin opiskelemaan. Varusmiespalveluksen ja vuoden trukkikuskina olon jälkeen halusin lähteä opiskelemaan jotain, joka todella kiinnostaisi minua. Lopulta päädyin opiskelemaan ohjelmistotekniikkaa harrastuneisuuteni pohjalta.

- Ohjelmoinnissa minua kiehtoo erityisesti sen avaamat äärettömät mahdollisuudet toteuttaa itseään.


Tietotekniikan opiskelua omaa elämää varten
 


- Metropoliassa opiskelu on ylittänyt kaikki odotukseni moninkertaisesti. En olisi koskaan uskonut viihtyväni täällä näin hyvin. Olen erittäin tyytyväinen valintaani. Täällä kaikki opiskelemamme asiat tuntuvat järkeviltä ja hyödyllisiltä. Voi heti ymmärtää, mihin opetettuja asioita ja taitoja tarvitaan ja miksi ne ovat hyödyllisiä. Emme enää opiskele yo-kirjoituksia tai muita kokeita varten. Opiskelemme omaa työelämää ja tulevaa uraamme varten. Se lisää opiskelumotivaatiota kummasti. Yhteisten mielenkiinnon kohteiden ansiosta ystävystyminen opiskelutovereihin kävi todella nopeasti.

- Aluksi tietotekniikkaa opiskelevat lukevat suhteellisen paljon matematiikkaa ja fysiikkaa. Lukiosta poiketen opetus painottaa enemmän asioiden ja kokonaisuuksien hahmottamista ja ymmärtämistä. Opettelemme etsimään, johtamaan ja käyttämään tietoa. Emme enää vain laske laskuja matematiikassa, vaan johdamme, perustelemme ja päättelemme paljon enemmän asioita. On tärkeämpää tietää, miksi jokin on jotain kuin mitä se tarkalleen on.


Tulevaisuudessa jotain uutta uusimmalla tekniikalla
 


- Tietotekniikan insinööri -tutkinnon arvioitu kesto on neljä vuotta. Ensimmäiset puolitoistavuotta meillä kaikilla tietotekniikanopiskelijoilla on yhteinen opintosuunnitelma. Sen jälkeen me jakaudumme suuntautumisvaihtoehtojemme mukaan eri linjoille. Metropoliassa jokainen opiskelija pyritään sijoittamaan haluamalleen linjalle.

- Valmistumiseni jälkeen näen itseni töissä pääkaupunkiseudulla jossain ohjelmistoalan yrityksessä. Unelmani on työskennellä kiinnostavissa projekteissa ja olla mukana luomassa jotain uutta uusimmalla tekniikalla. Töitä löydän varmasti ohjelmistojen tai pelien parista, Suomesta tai ulkomailta.


Metropolia Ammattikorkeakoulu

Tieto- ja viestintäteknologian ammattilaiseksi voit opiskella Metropolia Ammattikorkeakoulussa tieto- ja mediatekniikan sekä tuotantotalouden koulutusohjelmissa. Hyvinvointiteknologian koulutusohjelma on uusi tekniikkaa ja sosiaali- ja terveysalaa yhdistävä ohjelma. Näissä ohjelmissa valmistut insinööriksi (AMK) kansainvälisessä ilmapiirissä. AMK-tutkinnon ja työkokemuksen jälkeen voit jatkaa ylempiin
ammattikorkeakoulututkintoihin. Koulutusta tarjotaan suomeksi ja englanniksi.

ICT on tulevaisuuden innovaatioiden veturi ja siihen liittyvien palveluiden kehittäminen tarjoaa innostavia ja haasteellisia tehtäviä alan ammattilaisille. Metropolia Ammattikorkeakoulussa koulutustehtävä tukeutuu läheiseen kanssakäymiseen työelämän kanssa sekä innovatiiviseen, opetusta tukevaan tutkimus- ja kehitystoimintaan.

 

Haku