Insinööri pääsee tekemään myös konkreettisia asioita

 

Jere Fabritius on 26-vuotias tamperelainen kone- ja tuotantotekniikan opiskelija. Hän valitsi insinöörin opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa, koska hänellä oli halu luoda jotain uutta. ”Haluan tehdä työtä päälläni, en käsilläni. Olen kiinnostunut siitä miten eri laitteet toimivat, joten tekniikka oli selvä ratkaisu”, hän kertoo.

Kone- ja tuotantotekniikkaan Jere päätyi osittain alan yleisyyden takia, mutta myös siksi, että alalla tehdään hänen mielestään hieman konkreettisempia asioita kuin esimerkiksi tietotekniikassa.

”Olin aiemmin opiskellut teknillisessä yliopistossa sähkötekniikkaa, mutta siellä opetustavat eivät erityisemmin soveltuneet minulle, enkä jaksanut panostaa opiskeluun tarpeeksi”, Jere toteaa.
 


Kone- ja tuotantotekniikka on käytännönläheistä opiskelua
 


Parasta kone- ja tuotantotekniikan opiskelussa on Jeren mukaan ollut opintojen käytännönläheisyys. ”Olen mielestäni oppinut kaikkia tarvittavia tietoja ja taitoja, joita tarvitaan konetekniikan insinöörin tehtävissä”, hän kertoo. Opiskelujen ohella hän on oppinut myös jonkin verran käytännön suunnittelun taitoja. Opetuksessa painotetaan kuitenkin hyvin paljon teoreettista tekemistä.

Jere suhtautuu opintoihinsa kunnianhimoisesti. ”Haluan menestyä opinnoissani hyvin, jotta pystyn hoitamaan tulevat työtehtäväni kiitettävästi. ”


Kesätöistä työkokemusta
 


Kesätöistä Metso Powerilla on karttunut työkokemusta sen verran, että ala tuntuu tässä vaiheessa oikealta. Metso Powerilla Jeren työtehtäviin kuului laitesuunnittelu ja suunnitteluautomaattien kehitys. Hän työskenteli ympäristöjärjestelmät-yksikössä, joka suunnittelee savukaasujen puhdistusjärjestelmiä ja hajukaasujen keräys- ja polttojärjestelmiä. Jeren mielestä työ oli mielenkiintoista ja sopivan vapaata.

Tulevaisuudessa Jere haluaisi toimia kone- ja laitesuunnittelun, tuotekehitysinsinöörin tai lujuuslaskijan tehtävissä.



http://www.tamk.fi

Tampereen ammattikorkeakoulussa voi opiskella seuraavilla koulutusaloilla: tekniikka ja liikenne, luonnontieteet, luonnonvara ja ympäristö, kulttuuri, yhteiskuntatieteet sekä liiketalous ja hallinto. TAMKssa on 23 erilaista koulutusohjelmaa, joista 4 on englanninkielisiä. Lisäksi TAMK tekee soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä sekä harjoittaa työelämälähtöistä palvelutoimintaa.
 

Haku