Tietoliikennetekniikka avaa ovia

 

Henrik Frank on 26-vuotias tietoliikennetekniikan opiskelija. Hän on neljännen vuoden insinööri-opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulussa Helsingissä.

- Aloitin tietotekniikan opinnot syksyllä 2005 silloisessa Helsingin ammattikorkeakoulussa, Stadiassa. Tarkoituksenani on saada opinnot päätökseen 4,5 vuodessa, eli odotettavissa oleva opintojeni päättymisajankohta on tammikuu 2010.

- Opiskelin tätä ennen jo kaksi vuotta Laurea-ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Koin insinööriopinnot sen verran mielenkiintoisemmiksi sekä insinöörien työllistymismahdollisuudet otollisemmiksi, että päätin vaihtaa koulua ja opiskelemaani alaa. Toki tietojenkäsittely ja tietotekniikka ovat molemmat IT-alan töitä. Koin kuitenkin insinööriopinnot huomattavasti mielenkiintoisemmiksi niiden teoreettisuuden ja syvällisyyden vuoksi. Itselleni siirtyminen näinkin matemaattiseen koulutukseen oli suuri haaste. En pidä itseäni todellakaan minään matemaattisena lahjakkuutena. Itse asiassa koko lukioaikani vaikeimmat aineet olivat matematiikka ja fysiikka.
 


Matematiikka ja fysiikka voivat olla jopa hauskoja kun niitä käytetään tietoliikennetekniikassa
 


- Tässä vaiheessa opiskeluani voin kuitenkin helpottuneena todeta, että olen onnistunut omaksumaan hieman matemaattisemman ajattelutavan asioihin. Olen huomannut, että matematiikka ja fysiikka voivat olla jopa hauskoja aineita opiskella. Tietotekniikka sekä tietokoneet ovat olleet itselleni koko ajan luonnollinen valinta niin opiskelun kuin tulevan työelämänkin kannalta. Tämä juontaa siihen hetkeen, kun sain ensimmäisen tietokoneeni. Olin sen jälkeen täysin ”myyty” tietotekniikalle ja sen sovelluksille. Toki kiinnostus on vuosien saatossa muuttunut pelkistä pelien pelaamisesta paljon kokonaisvaltaisemmaksi kiinnostukseksi tekniikkaan ja sen mahdollisuuksiin. Onnekseni voin todeta, että silti koen uusien asioiden oppimisen kanssa samantapaisia elämyksiä kuin silloin aikaisemmin ottaessani ensimmäisiä askeleitani tietokoneiden parissa.

Kannattaa olla hereillä

- Nyt voin tyytyväisenä todeta, että olen edelleen tyytyväinen valintoihini, sekä kouluuni että opintoihini. On ehkä väärin väittää, että olisin koko tähänastisen opiskeluni ajan ollut tyytyväinen. Mutta, kun katson koko opiskeluaikaa taaksepäin, koen oppineeni niin paljon opiskelemastani aiheesta sekä itsestäni, että en missään nimessä voi olla tyytymätön. - -- - - Koko opiskeluaikani on melkoisen onnistunut. Olen saanut koulun myötä monta uutta hyvää ystävää sekä hauskaa kokemusta niin koulussa kuin koulun ulkopuolisissa tapahtumissa opiskelijakavereiden kanssa. Negatiivisena pidän ehkä sitä, että aivan opiskelun alkuvaiheissa en ollut täysin ”hereillä” insinööriopintojen vaativuuden suhteen. Laiskuus kostautui hieman turhan monena rästiin jääneenä kurssina.

- Onneksi olen saanut itseäni ”niskasta kiinni” ja rästikurssitkin on tullut hoidettua. Toinen asia, mikä on ehkä hieman jäänyt harmittamaan, on vaihto-oppilasmahdollisuuden missaaminen. Tavallaan olen ollut kiinnostunut hankkimaan kansainvälistäkin elämänkokemusta vaihto-opiskelun muodossa. Mutta, jostain syystä asia ei vain ole tullut ajankohtaiseksi. Periaatteessa tuo voisi vieläkin olla mahdollista, mutta nyt haluan kuitenkin saattaa opiskeluni mahdollisimman nopeasti päätökseen. Kansainväliset elämänkokemukset jäänevät sitten työelämässä toteutettavaksi.

Työelämäkokemusta projektiassistenttina

- Opiskeluni ohella olen työskennellyt viimeiset kaksi vuotta projektiassistentin nimikkeellä erinäisten projektien parissa. Näistä näkyvin on vuosittain Jyväskylässä järjestettävä Pohjoismaiden suurin vuotuinen yleisötapahtuma Neste Oil Rally Finland. Olen myös päässyt mukaan pariin ulkomailla toteutettuun projektiin, joista ehdottomasti mielenkiintoisinta oli viime vuonna Jordanin MM-rallin järjestelyissä paikallisten järjestäjien konsultointi.

- Nämä työt eivät ihan vastaa koulutustani, mutta nykypäivänä varmasti missään työssä ei pysty sivuuttamaan tietotekniikkaa tai minun tapauksessani tietoliikennettä. Ne ovat työssäni onneksi melko suuressa roolissa. Olen onnellisessa asemassa. Saan tehdä harrastustani työkseni, sillä olen päivittäin tekemisissä opiskelemieni asioiden kanssa.

Insinöörityön jälkeen oikeita töitä

- Tavoitteenani on tulevaisuudessa päästä ihan ”oikeisiin oman alan töihin”. Se on ajankohtaista siinä vaiheessa, kun olen saanut projektini tämän vuoden osalta päätökseen ja opiskeluni loppusuoralle. Näkisin mielelläni itseni tulevaisuudessa töissä IT-projektien parissa. Kaksi vuotta projektiassistenttina isoissa projekteissa on opettanut melkoisen annoksen esimerkiksi ajankäyttöä, projektien valmistelua, toteutusta, hallintaa jne.

Seuraavana lyhyen tähtäimen suunnitelmanani on saattaa opiskeluni tämän syksyn ja kevään aikana siihen pisteeseen, että pääsen ensi syksynä paneutumaan insinöörityöhöni. Tavoitteenani on päästä tutustumaan myös ns. ”oikeaan opiskelun jälkeiseen työelämään”.


Metropolia Ammattikorkeakoulu

Tieto- ja viestintäteknologian ammattilaiseksi voit opiskella Metropolia Ammattikorkeakoulussa tieto- ja mediatekniikan sekä tuotantotalouden koulutusohjelmissa. Hyvinvointiteknologian koulutusohjelma on uusi tekniikkaa ja sosiaali- ja terveysalaa yhdistävä ohjelma. Näissä ohjelmissa valmistut insinööriksi (AMK) kansainvälisessä ilmapiirissä. AMK-tutkinnon ja työkokemuksen jälkeen voit jatkaa ylempiin
ammattikorkeakoulututkintoihin. Koulutusta tarjotaan suomeksi ja englanniksi.

ICT on tulevaisuuden innovaatioiden veturi ja siihen liittyvien palveluiden kehittäminen tarjoaa innostavia ja haasteellisia tehtäviä alan ammattilaisille. Metropolia Ammattikorkeakoulussa koulutustehtävä tukeutuu läheiseen kanssakäymiseen työelämän kanssa sekä innovatiiviseen, opetusta tukevaan tutkimus- ja kehitystoimintaan.

 

Haku