Tietotekniikka luo mahdollisuuksia

 

Tietoliikennetekniikkaa Lahden ammattikorkeakoulussa opiskeleva Ella Lerkki ja hänen opiskelutiiminsä kehittivät ikäihmisille rannekeinnovaation, jolla he nappasivat palkinnon suunnittelukilpailussa.


Lisää tyttöjä opiskelemaan tietotekniikkaa
 


Ella opiskelee tietotekniikan koulutusohjelmassa tietoliikennetekniikan suuntautumisvaihtoehdossa. Tietotekniikka oli luonteva opiskeluvaihtoehto naiselle, joka on kiinnostunut tekniikasta. Loimaalta kotoisin oleva Ella haki abiturienttina opiskelemaan tietotekniikkaa ensin Ouluun vuonna 2005 ja heti seuraavana vuonna Lahteen.
- Toiveenani oli päästä vähän lähemmäksi kotipaikkakuntaani opiskelemaan.

Ellan luokalla on hänen lisäkseen vain toinen naisopiskelija. Koko tietotekniikan vuosikurssillakin naisia on yhteensä vain kolme, kun miehiä on noin kuusikymmentä.
- Kyllä miesjoukossa täytyy pitää puoliaan, mutta onneksi meikäläistä on siunattu hurtilla huumorintajulla.

Työkursseilla selviää mitä isona voi tehdä

Käytännössä tietoliikennetekniikan opiskeluun kuuluu ”alituista tietokoneella hääräämistä ja teoriaopintoja”.
Neljä vuotta kestävät opinnot keskittyvät kahtena ensimmäisenä vuonna muun muassa matematiikkaan, fysiikkaan ja tietotekniikan eri osa-alueiden perusteiden oppimiseen.
- Nyt kolmantena opiskeluvuonna olemme päässeet jo konkreettisesti kokeilemaan erilaisten työkurssien kautta, mitä kaikkea voimme tulevan ammattimme puitteissa sitten isona tehdä, Ella sanoo.
Kaikkein antoisinta opiskelussa on ”valaistumisen” tunne. Ensin opiskeltavasta asiasta ei ole mitään käsitystä, ja sitten jossain vaiheessa - tietysti ahkeran opiskelun jälkeen - tulee hetki, jolloin asiat kirkastuvat, Ella kertoo.

Tietoturva ja koripallo innostavat Ellaa

Ensi kesäksi Ella aikoo hakea harjoittelupaikkaa myös ulkomailta. Kansainvälisyys kiinnostaa tulevaa insinööriä senkin jälkeen.
- Odotan monipuolisia työtehtäviä. Haluaisin luoda urani langattomien verkkojen sekä tietoturvan saralla. Haluaisin myös olla mukana erilaisissa tutkimusprojekteissa ja ehkä luoda uraa myös tietotekniikan opettajana.

Insinööriopiskelija kehitti rannekeinnovaation

Ella on jo ehtinyt olla mukana tutkimusprojektissa, jossa kehitettiin rannekeinnovaatio ikäihmisten ulkona liikkumisen edistämiseksi. Hänen työryhmänsä keksintö palkittiin lahtelaisessa suunnittelukilpailussa vuoden 2008 lopussa. Liikunta kuuluu Ellan elämään muutenkin - hän pelaa jo 14. kauttaan koripalloa. Tällä hetkellä seurana on lahtelainen SB-Girls.
- Mitä meihin nörttiopiskelijoihin tulee, urheilu lienee erikoinen harrastus, hän virnistää.




Lahden ammattikorkeakoulussa on kuusi eri koulutusalaa: tekniikan ja liikenteen ala, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala, luonnontieteiden ala, matkailu-, ravitsemis- ja talousala, kulttuuriala ja sosiaali- ja terveysala.
Lahden ammattikorkeakoulun Tekniikan alalla on noin 1000 opiskelijaa. He opiskelevat tietotekniikkaa (ohjelmistotekniikka, tietoliikennetekniikka, tietokone-elektroniikka), mediatekniikkaa, kone- ja tuotantotekniikkaa, muovitekniikkaa, puutekniikkaa, tekstiili- ja vaatetustekniikkaa sekä ympäristöteknologiaa (ympäristötekniikka, ympäristöbiotekniikka, miljöösuunnittelu). Opintoihin sisältyy runsaasti käytännön taitoja kehittäviä osuuksia. Käytännönläheisyyttä opintoihin tuovat erityisesti yritysten kanssa yhteistyössä toteutettavat projektityöt, joissa ratkotaan ammattilaisten kanssa työelämän ongelmia.

Lue lisää www.lamk.fi/tl

Teksti ja kuva: Helena Salakka

23.2.2009
 

Haku